11.1.2018

Älä Matti kuse lankaan!

Pienistä erheistä, kuten saaduista sakkotuomioista ei intrigöörin mielestä pitäisi yleensä erottaa ketään työstään tai virastaan. Maan tapa näyttää yleisestikin olevan, että eri tavoin hairahtuneet pomot, kuten esimerkiksi esteelliset päätösten tekijät tahtoisivat itse jatkaa tehtävissään ja niin he myös pyrkivät tekemään. Vääristä tai huonoista päätöksistä haluttaisiin vain vaieta, kuten tehdään mm. politiikassa.

Intrigööri arvostaa, yleisesti, suomalaista oikeuslaitosta, eikä ota kantaa valtakunnansyyttelijä Matti Nissisen virassapysymiseen. Katselin tuossa MTV:n sivuilleen lataaman videon Nissisen omista tapaukseen liittyvistä kommenteista alaisilleen. Olihan tuo aika järkkyä!

Nissinen yritteli siinä vähätellä tapahtunutta ja vertasi sitä sähköpaimeneen kusaisuun. Intrigööri tietää hevoslaumaakin laitumilla hoidelleena, että paljain käsin sähköpaimenen lankaan koskeminen kuivalla kelillä ei tunnu missään, se vain vähän napsauttaa ja niinkin voi todeta, että virta on päällä. Mutta jos kosket paimenen lankaan sateella, kylläpä räpsäyttää ihan kunnolla.

Älä Matti koskaan kusaise sähköpaimenen lankaan! En ole sitä tietenkään itse kokeillut, mutta se ei olisi mikään vähäteltävä temppu, sillä siinä käy takuulla pissipojalle ikävästi. Eipä nyt enempiä.


Lisäys 25.1.2018: Nyt Vaalan poeka Matti pääsee vaikka paimenpoikahommeleihin, puoleksi vuodeksi täydellä 10.600 euron kuukausiliksalla. Miehellä on vasta reilut 60 v. mittarissa, on kai kuumaa kamaa työmarkkinoilla, toisin kuin useimmat ikätoverinsa?


***

4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Jos kerran on menty naimisiin Berliinin muurin ja giljotiinin kanssa, niin kyllä kyseinen herra voisi viedä vihille sen sähköpaimenpojan, jonka kanssa on vuosia peliä pitänyt. Siitä vain ei sitten puhuta!

intrigööri kirjoitti...

Häälahjaksi voisi ehkä järkätä kerän hevoslaitumilta pois kerättyä piikkilankaa ja kuution kukkalannoitetta.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Eipä ole tullut kokeiltua, mutta kansakoulukaveri kertoi kokeilleensa. Kerran.
Matista Gplussaan. Mitä sillä oikein tekee? Tuli nyt tuossa painettua painiketta. Kai se jotenkin linkittää, mutta en ole päässyt täyteen tai edes puolinaiseen ymmärykseen siitä.

intrigööri kirjoitti...

Olin taannoin vähän aikaa Gplussassa, jotain postailinkin sinne, ei se ihan pöljää ollut, mutta en halunnut jatkaa. Taisin saada tilinikin sieltä pois. Twitterissä olen, mutta vain siksi, että pääsen sitä joskus helposti katselemaan.

Jakonapit tms. tukkivat liikaa kännykän näyttöä vaaka-asennossa, ovat liian isoja. Facebookissa jos olisin, siellä voisin suositella vaikka sähköpaimenen langan nuolemista.