5.7.2018

Synkkiä pilviä Helsingin ylle


Synkät pilvet kasautuvat Helsingin ylle puolentoista viikon päästä. Mielipiteenosoituksia järjestellään kiihtyvällä tahdilla jos vaikka minkä rauhan- tai muun järjestön toimesta. 

Näyttää jo siltä, ehkä, että äskeisten pridekulkijoiden arveltu sadantuhannen määrä jää pieneksi tuleviin pressamiekkari-rähinöihin verrattuna? 

On se kyllä niin väärin, että presidentti Niinistö on mennyt melkein omin päin kutsumaan meidän älyttömän tiedostavien suomalaisten kesävieraiksi itsensä Putinin ja vielä enemmän itsensä Trumpin! 

Eikä kutsulle ole saatu tukea korkeammalta voimalta e-unionista. Mistään ennakoivasta kansanäänestyksestä ei ole ollut puhettakaan mikä on kyllä muutenkin meidän alamaisvaltiomme ominaispiirre.

Kyllä nyt pitäisi edustuskunnassa vai mikä se oli, päättää siitä, ettei Suomeen enää kutsuta kuin hirmukilttien suurvaltojen sukupuolineutraaleja presidenttejä.

EU:n kalifeja ei tällöin voida kutsua, koska siellä ei ole oikeaa presidenttiä. Eikä EU ole suurvalta, vaan suurvale.

Ystävällisiä vierailukutsuja voisi jatkossa esittää sellaisille läpeensä kilteille ja monitiedostaville suurvalloille, kuten esimerkiksi... 

No tuota. 

Otetaan nyt aluksi vastaan vain valistuneita ehdotuksia!😬


***

4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Melkoinen ongelma meidän Saulilla ja hallituksella, koska eivät pääse osallistumaan hienoihin mielenosoituksiin. Saulilla painaa työt päälle isojen poikien palaveria johtaessaan. Hallituksen porukat taas ovat kiireisinä kesälaitumilla kirmailemassa. Jospa Tarsu ja Vapaavuori ennättäisivät edustamaan Suomen liberaalisia kriittistä aivovuotoa mielensä osoittajien eturintamaan.

intrigööri kirjoitti...

Onhan se hyvä, jos on mieltä, mitä osoittaa. Ellei ole, kuten usein poliitikoilla, miekkareissa riekkuminen on pelkkää populismia.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Namibian Saara-pääministeri olisi hyvä vieras.

intrigööri kirjoitti...


Namibian pääministeri Saara Kuugongelwa-Amadhila (nimi piti kopioida) näyttää olleen aiemmin valtionvarainministeri. Hänet kannattaisi kutsua Suomeen myös Afrikan asioiden tuntijana.
Namibia on Afrikan vakaimpia maita, vaikka kovaa köyhyyttäkin kuulema on 2,5 miljoonan asukkaan maassa paljon.
Intiaakin ajattelin väestöllisenä suurvaltana ja nousevana maailman mahtina. Supervaltasarjaan Intiaa ei ole luettu, mutta saattaa se sinne vielä kiivetä. Kiinan kanssa meillä lienee jo hyvät viralliset välit, kuten Japaninkin kanssa.