22.11.2019

Kasviliha? Se ei käy!

Vielä syksyllä Kannuksessa Pohjanmaalla toimivassa Ruokayhtiö Poutussa oltiin toiveikkaita uuden oman tuoteryhmän eli ns. kasvilihan menekistä. Kaupoissa valmiiksi kehitetyillä uusilla kahdella tuotteella oli kuulema hyvä vastaanotto. Uusia lihattomia tuotteita piti tulla yhteensä 14.

Marraskuun lopulla virkaniilot vetivät Poutun toiveilta maton jalkojen alta. Kasviliha -nimitys ei virkahenkilöille käy. Tuotteiden nimet ja pakkaukset on pantava uusiksi jo tammikuuhun mennessä. Viis vissiin siitä, että yritykselle tulee nopeista muutoksista tappioita.


Intrigööri on lihan iloihin kallellaan, mutta kokeilee kyllä uusia kasvispohjaisiakin tuotteita. Niitä onkin kaupoissa jo hämäävän paljon. Kasvismössöistä useimpia ei tee mieli ostaa toiste, mutta jotkut ovat maistuneet ihan hyvin. Poutun kasvilihalle en taida päästäkään, hidas kun olen, mutta ostan sitten kokeeksi, kunhan niitä jotain kasvipohjaisia burgereita ja pyöryköitä tulee myyntiin.


Sääntö-Suomi osaa vieläkin olla yrityskielteinen, vaikka asenteiden pitäisi muuttua. Tavan yrityksissä ne uudet tolkun työpaikat täytetään, eikä missään valtion tukiaisviidakossa. Jos uusien tuotteiden nimi ei byrokraateille käy, pitäisi antaa kunnollinen siirtymäaika muutoksille!


Linkkejä:


Tilanne viime syksynä.  Viranomaisen tylyt terveiset tänään.  Tuotteiden uudet nimitykset  alkavat jo löytyä.

2 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Jos "kasvisliha" on epäkurantti termi, miksi sitten tämä käy edelleen:

https://fi.wiktionary.org/wiki/hedelm%C3%A4liha

intrigööri kirjoitti...

Kun saksalainen ymmärtää, että Vegetarische fleisch tarkoittaa lihan korviketta ja espanjalainen hoksii sen sanoista Carne vegetariana, niin ainakin 90 prossaa suomalaisista tajuaa sen Kasvilihasta. Ehkä kasvisliha tai jokin muu olisi parempi ilmaus?
Kun lihan syöntiä halutaan vähentää ja suomalainen teollisuus kehittää korvikkeita, niin sitten kyllä nipotetaan. No, elämmehän erilaisten niponiilojen aikakautta.
Mitenhän sitten virkavirtuoosit suunsa vääntävät, kun kauppojen hyllyille nostellaan keinolihakönttejä. MT-lehti kertoi jo toissa vuonna, että keinolihan hinta tippuu ja tuotteet paranevat. Joten tulossa on, nautaa, ankkaa, kanaa...
Kyynikkona sanoisin, että koeputkessa on kyllä lihan syönnin tulevaisuus, mutta siirtymäkaudella suuren maailman ruokateollisuus pukkaa ulos semmoisiakin tuotteita, joita ei söisi susikaan. Oikea liha maksaa vielä joskus paljon.

Linkki MT:n juttuun: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/tiede-tekniikka/keinolihan-matka-kaupan-hyllylle-lyhenee-hinta-putosi-maatalousj%C3%A4tti-cargill-antaa-rahoitusta-1.203001