24.11.2019

Trumpin kaataja?

Michael Bloomberg.
Ääni sanoi, että nyt saattoi löytyä Trumpin kaataja. Koska se sisäinen ääni, oivalluksen vieno kilahdus, oli epävarma, niin olen minäkin. Mediamoguli Michael Bloomberg on kumminkin pitkästä aikaa ensimmäinen demokraatti, jolla olisi edes rahkeita päästä Valkoisen talon isännäksi.

Öhkyrikas Michael Bloomberg  77 v. pelaa politiikan pappasarjassa, kuten Donald Trumpkin, mutta on nelisen vuotta Trumpia vanhempi. Miljardeilla on toki mahdollista hoitaa terveyttään kunnolla pitkälti vanhuuteen, ainakaan hyviä lääkäreitä ei tarvitse etsiskellä. Ikä lieneekin näiden patujen kilvassa vain pieni hidaste.

Sekä Bloomberg että Trump ovat vuosien mittaan heilahdelleet politiikassa demokraattien ja republikaanien, sekä sitoutumattomuuden välillä. USA:ssa puolueilla, niillä vähillä, ei ole sellaista merkitystä kuin vanhalla mantereella. Tärkein puolue molemmille pressaehdokkaille on USA, muuta olisi vaikea kuvitella.

Bloombergin nettovarallisuudeksi arvioidaan 58 miljardia taalaa, kun Trumpilla on vastaavaa omaisuutta "vain" miljardi tai pari. Toki on muistettava, että yksikin miljardi taalaa tai euroa henkilökohtaista omaisuutta menee liitämällä taviksen hilseen yli. Isolla ehdokkaan omalla rahoituksella saattaa olla vaaleissa merkitystä.

USA:n 59. presidentinvaalit ovat jo vajaan vuoden päästä, 3. marraskuuta 2020.  Sitä ennen rumbaa riittää mm. valitsijamiesten vaaleissa ja puolueiden esivaaleissa. Rahaa palaa niin, että sillä elättäisi koko maailman köyhiä ja kurjia siististi ja pitkään. Vaan sellaista se on aina ollut mualiman meno, jo mualiman sivu.

Intrigööri ei ole kaatamassa Trumpia, koska oma asiantuntemus ei riitä USA:n vaalien ja ehdokkaiden syvällisempään arviointiin. Nyt sellainen keikautus olisi mutu-tuntumalta edes mahdollinen. 

Lievällä kiinnostuksella kyllä odottelen, miten tanakasti suomalainen mediaväki ryhmittyy jonkun Trumpin haastajan taakse, vaikka eihän se vaaleihin vaikuta mitenkään. USA:n presidentin politiikalla voi kyllä olla paljonkin vaikutuksia pienessä Suomessa ja suuressa Euroopassa.

Virassa olevaa Trumpia ei saane enää pois pelistä, vaikka yritystä riittää kisan loppumetreille asti. 

Linkki ylen juttuun Bloombergista.

Ja näin kävi supertiistain jälkeen.


***

2 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Ei ne mahda suuretkaan rahat sinänsä riittää pressanvaalien voittamiseen. Jenkkien pressan pitää osata ennen kaikkea puhua keskiverto-punaniska äänestäjälle tavalla, jota tämä ymmärtää. Obama oli itse asiassa erinomainen puhuja, eikä Trumpkaan huono ole, maneereistaan huolimatta. Sitäpaitsi nuo suuret rahat voivat olla pikemminkin haitta, jos Bernie Sandersin käsitys siitä, että upporikkaat noin vain ostelevat vaalituloksia, on yleisempikin.

intrigööri kirjoitti...

Siltähän tuo vaikuttaisi, että Trumpille jatkokausi aukenee, ellei ukko mokaile oikein pahasti. Pahat tuulet taloudessa saattaisivat nekin vaikuttaa, ainakin Kiinan kanssa pitäisi tehdä diili. Sodan sattuessa istuvaa pressaa ei hylättäisi, ainahan amerikkalaiset ovat olleet jossain päin Coltia laukomassa.

Onhan siellä ehdokkaana joku nuorehko ja fiksuksi kehuttu mies, joka naureskeli kuvissa poikaystävänsä kera. Siitä tuli heti jotain tuttua mieleen. Jenkkilässä ei kuitenkaan lennetä homoparin takia ihastuksesta selälleen, ei isommalti.

Bloomberg on kuitenkin Trumpille ensimmäinen kovan sarjan haastaja, jos olen lukenut oikeita uutisia.