Totesin tuossa äsken olleeni itse viinaraittiina yhtä pötköä 22 vuotta. Kun syksyllä täyttyi 60 v, joten olen jo pappaiässä. Viinasta olen pysynyt erossa yli kolmanneksen elämästäni, sillä hyviä yrityksiä raitistua oli aikaisemminkin, sen verran rankkoja putkia tuli nuorna miesnä pidetyksi. Huumeita en koskaan kokeillut, huonosti minulle olisi siinäkin pöllyssä käynyt.
En viitsi tässä tarkentaa, miksi ja miten päädyin tähän kuivuuteen. Syyt olivat ne tavalliset, mutta kyllin vakavat. Vanhoista ryyppykavereistani on hengissä vain harvoja toisia pystyyn kuivaneita, loput löytyvät kirkkomailta. Harva heistä pääsi oikeasti eläkeikäiseksi.
No, jos ihminen on henkiolento ja jatkaa oloaan jossain, on minulla sitten joskus täältä pois lähdettyä tuttua seuraa tiedossa. Siellä sitä vain istutaan pilven reunalla sököllä, henkitupakilla ja henkihuikkaa nappaillaan. Eikä ikinä tule krapula! En tiedä, häviääkö sitten siinä pilven veikkojen pelissä jotakin?
***
Vanhan polven, siis jopa ennen meikäläistä, toimittajat pitivät kuulema duunipulloa piilossa pöydän alla paperiroskiksessa. Minun aloitellessani 70-luvulla käytiin kaljoilla, joskus aika ahkerasti ja työaikanakin, keskellä päivää. Sitä eivät monet siloposket nykyisin usko, mutta niin se vain oli. Silti hommat tehtiin, eikä tehty paljon virheitä. Lehtikin ilmestyi aamuyöstä ajallaan. Naistoimittajat eivät silloin vanhoina aikoina ryypänneet työaikana, eivät ainakaan usein ja he pitkälti pitivätkin vuorotoimitukset pyörimässä.
Kun näyttöpäätteet ja näppikset korvasivat konekirjoituskoneet 80-luvulla, oli kaljoittelun kulta-aika jo ohi. Sitten piti pärjätä kahvilla ja tupakilla. Pian tulivat pakolliset tupakkihuoneet, eikä kirjoittaessa enää saanut polttaa... Niin se ala ja sen tavat vähitellen rappeutuivat.
Raittius on kyllä iloinen asia ja ryyppääminen oli todella typerää, vaikka nuorempana olin eri mieltä. Jos ei nykyisin arkipäivistä muuta lystiä keksi, ainakin koiranputken kasvattaminen olisi vielä tylsempää. Monien ex-juoppojen tavoin minullekin iski sitten vanhempana rankka masis.
Nuppi hajosi jonkin burnoutin tapaisen seurauksena jo kauan sitten, taisin tehdä niihin aikoihin yleensä ainakin kahta duunia perätysten. Kaikenlaista harmia riitti, silloin Suomen suuren laman aikoihin. Annoin lopullisesti periksi vasta kymmenisen vuotta sen jälkeen. Yrittelin monia muitakin työhommeleita kuin lehtineekeröintiä. Hommelit sujuivat aina jotenkin, mutta se ihan viimeinen rutistus jäi puuttumaan. Turboa ei vain enää löytynyt.
Masis diagnosoitiin joitakin vuosia sitten viikkojen tutkimusten jälkeen. Joku neurologikin kysyi nupolista otettuja magneettikuvia katseltuaan, että onko sulla ollut aivohalvaus. Ei auttanut kuin sanoa, jotta jos on ollutkin, en ole ainakaan huomannut.
***
Tässä sitä vain on rämmitty vuosia ja ilman nuppilääkkeitä. Minä kun en semmoisiin usko. Ennen kirjoitin töikseni, muitakin kuin lehtijuttuja. Jokin vain tuossa takavuosina tökki, sillä kirjoittaminen ei enää aikoihin luonnistanut, eikä edes yhtään kiinnostanut. Joutoaikaa kun oli, smurffailin aika paljon netissä. Politiikkakin alkoi vähän antaa kipinää, ennen siitä piti vain olla olevinaan kiinnostunut töiden takia.
Ennen piti seurailla vähintään kunnallispolitiikkaa. Rutiinia, vuosittaista toistoa se oli paljolti lehtienkin tekeminen, ainakin vähän pienemmissä lehdissä, missä joutui kumminkin joka päivä tekemään tosissaan töitä. Kiirettä pukkasi, palstat oli täytettävä joka päivä ja ilta ajoissa. Ilon aiheet olivat aika vähissä. Johonkin aikaan vuodesta saattoivat lyödä sen kauhistuttavan valtion budjettikirjan nokan alle, että revi siitä huomiseen läpyskään. Vieläkin puistattaa! Niihin aikoihin minäkin sentään vielä kohtuullisesti luotin poliitikkoihin. Ajattelin, että kyllä niillä kuitenkin yhteiset asiat ja ns. maan etu ovat etusijalla.
***
Kun Niklas Herlin reilut neljä vuotta sitten perusti nettiusarin, aloin ajan kuluksi kirjoitella kommentteja juttuihin ja blogeihinkin. Vasta vähän yli vuosi sitten avasin oman blogin, tämän intrigöörin. Nimimerkki löytyi vanhasta sanakirjasta, ei siinä ole muuta takana. Piti vain olla sellainen alias, ettei se tulisi heti vastaan muualla.
En tiedä, onko tässä blogistaniin osallistumisessa mitään järkeä. Eipä kai, mutta ei sitä järkeä ole meikäläisen elämässä ollut liikaa muutenkaan. Ajankulua tämä on ja joskus kyllä naurattaakin. Ennen piti keskeyttää kirjoittaminen, jos omat jutut alkoivat naurattaa. Blogissa ei silläkään ole niin väliä, ei nää ole mitään uutisvälineitä. Ei ainakaan tämä blogi. Toisinaan on pitänyt vähän siivota pois pahimpia päästöjä ja vähän paikailla huonosti julki tyrkättyjä kirjoituksia jälkikäteen, kuten nytkin.
Kävijälaskuri näyttää nyt noin vuoden jälkeen vähän yli 18.500. Blogissa kävijöitä on syksystä lähtien tullut lisää, viime kuussa taisi mennä 5.000 kävijää rikki. Pientähän se on suosittuihin blogeihin ja kai myös US-Puheenvuoron blogeihin verrattuna. Itse olen hyvinkin tyytyväinen kävijämäärään, koska en vuosi sitten odottanut mitään. Alkua tämä vain on? Halusin vain opetella uudestaan laittamaan kirjaimia perätysten.
Intrigöörillä näyttää olleen viime vuonna joinakin viikkoina saman verran kävijöitä USA:sta kuin Suomestakin. Sen verran pöllö olen netissä, etten edes tiedä, pitääkö bloggerin maalaskuri paikkansa vai kiertävätkö kävijät vain amerikkalaisten palvelinten kautta? Ehkä minulla on roboteissa paljon ystäviä? On noita klikkauksia tullut muualtakin mualimalta, vaikka blogi on silkasti suomalainen tavisblogi. Se on ihan mukavaa.
Jatkan kai tätä päivittelyä ja asioiden äimistelyä. Koettakaa kestää ja kiitos kaikille blogissa poikenneille! Linja pitää, sillä huonokin politiikasta revitty huumori on tyhjää parempi! Mitä tässä enää muutakaan osaa. Täysin vakavasti itsensä ottavia kirjoittajia kyllä riittää ilman minuakin.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, mutta tarkoittaako se aina myös koko Eurooppaa tai maailmaa? Ainakin EU näyttää olevan rauhan aate, sillä valtioiden rajatkin katoavat illuusion lailla ilman ruudinsavua, pelkän nk. taloustaistelun seurauksena. On ne perkeleet aika ovelia otuksia siellä pimeyden ytimessä, Prysseliksessä!
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti