Viimeiseen taistoon ryhmittyminen presidenttitaistelussa on alkanut. Historiallisesti voisi nostaa esiin sellaisia ylväitä nimiä kuin Waterloo, El Alamein, Little Big Horn, Summa tai Kollaa. Reilu viikko vielä, sitten sotakirveet haudataan hetkeksi johonkin helposti käteen osuvaan paikkaan.
Vaalityön tekeminen ei ole heikkopäisten hommaa. Ei ainakaan presidentinvaalissa, joka jakaa suomalaiset äänestäjät näin loppumetreillä kahteen suureen leiriin. Nukkuville ja pettyneille marttyyreille ei voi toivotella kuin lisää painajaisia vain!
Presidenttiehdokkaiden taakse ryhmittyy monenlaista väkeä, eri puolueiden kannattajia ja liikkuvia äänestäjiä. Jaon selventämiseksi täytyy keskittyä etujoukkoihin eli Niinistön päätukijoihin kokoomuslaisiin, sekä toisaalta Haaviston rykmenttiin eli viherpunaisiin.
Presidenttipuolueista toinen edustaa hyvin karkeasti kravatti- ja jakkupukukansaa, sekä konservatiivisempia duuni- ja eläketaviksia. Toinen puolue koostuu sitten hyvin paljon sekalaisemmasta seurakunnasta. Mutta mitäpä tuosta, jonkinlaista jakoa voi ainakin hahmotella.
Tsemppaaminen on kummassakin leirissä armotonta. Guruja käytetään henkiseen valmennukseen. Aamuvoimistelu ja meditointi on molemmissa tukijoukoissa tärkeää. Loistavia kokoomushymyjä pitää treenata. Samoin aitoa vihervihastumista ja kommarikauhistelua. Ilmaveivejä hiotaan...
Taustajoukkojen likaisten temppujen osastot kaivavat esiin kaiken siitä lähtien kun Sauli suivaantui 50-luvulla hiekkiksellä ja Pekka pahoitti mielensä joskus 60-luvulla päiväkodissa. Nykyiset puolisot ovat tarkassa seurannassa, ristikolla suorastaan.
Ehdokkaiden mielipiteet eivät oikeasti kiinnosta paljon ketään, koska he eivät ainakaan tunnusta olevansa täysin eri mieltä mistään suomalaisten kannalta todella tärkeistä asioista. Väyrysen pudottua pelistä, menossa on ihan liian siloiset ja kesyt vaalit.
***
Koska presidentti on puolustusvoimien nimellinen pomo, keskustelujen kuumaa antia on tietysti Nato ja nykyinen rauhankumppanuus, sekä omien puolustusvoimien rankka alasajo.
Vaaleissa vastakkain eivät ole niinkään politiikan kysymykset kuin elämänkatsomukset. Tätä päivitystä kirjoittaessa joutuu itsekin pohtimaan, onko sitä itse oikeasti vanhoillinen kääkkä vaiko jokin elähtänyt hippi. Tosin aikoinaan siinä hippeilyssä kiinnostivat vain tytöt.
Ei noita perusasioita ole helppo määritellä edes niin tutusta ihmisestä kuin itsestään. Joissakin asioissa olen niinistöläinen, toisissa asioissa joku haavistolaisuus tuntuisi paremmalta. Itsepähän puoleni valitsen.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti