Kataiselta ei kysytä

Kiinassa alkoi loistavan onnekas Lohikäärmeen vuosi.
Ehkä kultainen lohikäärme heijastaa itäistä
aurinkoa myös Eurooppaan? 

Peloton pääministerimme J. Katainen päräytti tuossa vastikään Brysselikseen ilmavoimien vanhalla jetillä, koska Finnarin joutsenilla oli silloin dataflunssa. On se hyvä, että Suomen puolustusvoimia ja ilmavoimia ei ole vielä museoitu. Ilmavoimien kyyti oli paikallaan, sillä kriisiähän Katainen oli silloin menossa hallitsemaan. Selättämisistä hän ei ole viime aikoina tainnut mainita mitään.

Pankki-, finanssi- ja velkakriisin hallintakokouksia onkin viime vuosina riittänyt. Siinä sivussa eurooppalaiset natolaiset pommittivat yhdessä suuren saatanan joukkojen kanssa Libyan diktaattorin paikallisen mahtiarmeijan unhon suohon. Vain Gaddafin 40 vuodessa keräämät hirmuiset asevarastot jäivät eri klaanien haltuun. Yhtä kaikki, se operaatio onnistui ainakin osittain. Libyalaiset ovat nyt omillaan.


Sen sijaan eurooppalainen rahakriisin hallinta on vain syventänyt ahdinkoa. Olisiko syy siinä, että se armoton pelastelu koskee vain pankkeja ja suursijoittajia, ei kriisimaiden taloutta ja kansalaisten työllisyyttä.


Tässähän ei ole mitään uutta, mutta semmoinenkin ikävä ajatus tuli mieleen, että jonakin päivänä valtionpäämies Kataiselta tai varainhoitaja Urpilaiselta ei enää kysytä mitään. Tai ehkä sittenkin kysytään. Joku euroherroista, ehkä Rehn, kysyy kuinka nopeasti teiltä nyt löytyy muutama miljardi siihen ja tuohon pelastukseen. Jos ei löydy, niin sitten vain puumerkkiä paperiin! Talouskuri puree ja potkii.


Euroopan ytimiin, vallan keskiöön ja päätöksenteon polttopisteeseen pääsy oli varmaan suomalaisten EU-intoilijoiden mielestä värisyttävän tai jopa pöömäisen ihanaa. Kumma kyllä innostus syrjäytti kokonaan terveen järjen. Vaikka Suomi onkin pieneksi pohjolan maaksi vahva valtio,  Eurooppalaisessa kädenväännössä Suomi on aina kärpässarjaa.


Suomen näennäinen ja pian ohimenevä vahvuus johtuu vain siitä, että koko Euroopan talous on niin kuralla. Suomalaisia on vain yhden prosentin verran eurooppalaisista ja koko kansantaloutemme on aina mitättömän kokoinen eurooppalaisiin tai maailman mahtimaihin verrattuna. Toki hyvin hoidettuna Suomen oma talous riittäisi - meille suomalaisille.


Kärpässarjalaisten maiden pientäkin päätösvaltaa ollaan tietysti EU:ssa romuttamassa. Onhan se Merkozylle ja jopa suurille ongelmamaille Italialle ja Espanjallekin kiusallista, että hiiret hyppivät pöydillä. Se päivä, jolloin Kataiselta ei edes kysytä, on yhä lähempänä. 


Olemme koko ajan, muka kovasti "vastuuta" kantaen edenneet siihen suuntaan, että meille jää vain mopen osa eli pienen maksajan osa isoisten pelissä. Yhteistyön hyödyt taas, niitä on toki ollut pitkin aikaa, mutta onko niitä ollut ihan riittävästi? Kannattaako koko pian satavuotias kansallisvaltio alistaa toisten orjaksi? Mitä me matelusta hyödymme?


Elämme nyt Kataisen ja muiden kokoomuslaisten, kaikkien suomalaistenkin, kannalta historiallisia aikoja. On kohta kulunut 60 vuotta siitä, kun viimeinen kokoomuslainen presidentti Juho Kusti Paasikivi väistyi maalaisliitolaisen Urho Kaleva Kekkosen tieltä. Nyt näyttää siltä, että seuraavia kuusivuotispuheita pitää kokoomuksen kultapoika Sauli Väinämö Niinistö. 


Kekkonen nosti itsensä käytännössä Suomen diktaattoriksi ja kohotti toki samalla pienen maan poliittista painoarvoa idän ja lännen välissä. Diktatuurista ei nyt ole pelkoa, mutta jospa  suhteet maailman mahtajiin paranisivat myös suuressa lännessä?


Intrigööri on sen verran vanha jässikkä, että muistaa oikein hyvin Kekkosen. Näin Urkin ja Sylvin ensimmäistä kertaa pikkujeppenä Pielaveden maatalousnäyttelyssä. Oli vähän sateista ja presidenttiparille oli viritetty kentälle semmoinen hieno sateensuoja puisista rimoista ja muovista, se uusi läpinäkyvä materiaali, nääs. Se jäi mieleen. Samassa näyttelyssä oli esillä hienoja autoja, Goggomobileja, kaksi eri mallia. Ihan onnettoman pieni kopukka ja vähän isompi. Pielavedellä syötiin hyviä nakkeja. 


Sitten vähän isompana poekana muistan, kuinka sankarimme Urkki matkusti usein Neuvostoliittoon ja sikäläiset papparaiset pyörivät alvariinsa täällä kylässä. Välillä ne papat vaihtuivat, kun heistä haperoimmat pääsivät huilille Kremlin muuriin. Urkki vain kesti ja olisi  saanut kestää vielä pitempäänkin.


Ehkä paras Kekkosen Neuvostoliiton matkoja kuvaava imitaatio oli kädellä silitys pään yli, se kalju. Sitten Kekkonen matkusti, sormet vipelsivät käsivartta pitkin, Neukkulaan - veto etusormella kurkun poikki. Onneksi näin ei käynyt, sillä Urkissa oli myös "myrrysmiehen" vikaa. Tuliaisina Neukkulasta oli aina tuhti humala, tietenkin, mutta myös komeita karvareuhkoja, jopa Orlov -hevosia ja ties sun mitä. Oltiin kovasti ystäviä, varmana!


Ennen kaikkea Urkin junailemat suhteen Neukkulaan pyörittivät Suomen taloutta ja rakensivat pohjaa oikealle hyvinvointivaltiolle melkein 30 vuotta. Tehtiin paljon ja isoja kauppoja. Meille kasvoi kokonaisia uusia teollisuudenaloja Neuvostoliiton vientiä varten. Toki se kaikki oli vain osa, ehkä neljännes Suomen koko vientikaupasta, mutta se oli meille kovasti hyödyllistä. Onneksi itäkauppaa käydään paljon vieläkin. Näin on, vaikka kokoomuksen nappulat eivät oikein usko, että Venäjä on suurvalta.


Intrigööri toivoisi Kataiselle, Urpilaiselle ja muille edusihmisille urkkimaista pelisilmää ja suoranaista älykästä oveluutta. Eivät ne muutkaan euromaiden tai komission herrat ole mitään eurohymnien hyrisijöitä, vaan häikäilemättömiä omien etujen tavoittelijoita. Ihan joka ikinen!


Mutta kaikki tämän taivaan alla on suhteellista. Itse rouva Eurooppa Angela Merkel matkustaa, oliko se jo huomenna, kerjuureissulle Kiinaan. Kiinalta lienee turha odottaa suurta suoraa talousapua euron pohjattomaan pelastuskaivoon. Sen sijaan kiinalaiset pelaavat nyt suotuisana Vesilohikäärmeen vuonna omaan pussiinsa varmistellen omien tuotteidensa  markkinoita Euroopassa ja jalansijojaan maailmassa. Saksalaiset ovat kumppaneita vahvimmasta päästä.


Nähnemme monien suuryritysten siirtyvän edelleen itäisen auringon poikien omistukseen. Taannoin se kirkas aurinko nousi ja paistoi tänne Japanista, nyt Kiinasta ja Intiasta. Kunhan meille vain jostakin aurinko paistaisi! 


Euroopassa on muuten Lohikäärmeen vuoteen sopivasti Draghi -niminen mies Euroopan keskuspankin pööjohtajana.

Kreikkalaiset eivät halua saksalaista tai muuta euroryhmän kuvernööriä päättämään asioistaan. Pian sekin liike lienee pakko toteuttaa. Onhan siitä jo 70 vuotta, kun silloisten aseveljiemme hakaristilippu nousi Akropolikselle. 


Kerrotaan, että se ruma lippu ehti olla tangossa vain pari päivää, kunnes kreikkalaiset repivät sen alas. Niin he tekevät nytkin. Kuka muuten todella auttaisi tavallisia kreikkalaisia ihmisiä?


Kreikka ei nykyisillä konsteilla velkasuosta nouse. "Velkaa ei velalla makseta", sanoo vanha suoraselkäkommari Esko Seppänen. Oikeassahan se Esko on, niin kuin hänen kirjailijatoverinsa Iirokin.

* * *