30.7.2012

Pakkopullaa pressalle

Aamun merkittävimpiä suomalaisia uutisia Londonista oli, ettei presidentti Sauli Niinistö ehtinyt syödä kuin puolet merimieskirkon tarjoamasta ja siellä ihan itse leivotusta kahvipullasta tai korvapuustista.

Uutisnälkäisen lukijan mieltä jäi askarruttamaan, mitä teki rouva Jenni Haukio. Söikö hän pullaa ollenkaan eli kelpasiko hänelle korvapuusti tai edes puolikas? Miksi hän ei kodikkaasti syönyt Saulilta jäänyttä pullan puolikasta?

Pullauutisen taustalla lienee myös syvästi inhimillinen tilanne, jossa presidentille ikäänkuin tuputettiin pakkopullaa samalla kun hän halusi seurustella ystävällisesti isäntiensä kanssa. Olemme jokainen joskus yrittäneet yhtäaikaa syödä ja jutella tilanteessa, missä molempia on hankala tehdä yhtä aikaa.

Lehtikuvasta päätellen presidenttiparin ei edes annettu istua sivistyneesti liinapöytään, vaan kahvikuppia ja pullaa piti pidellä käsissä ja porukkaa pyöri ihan simona ympärillä. Seurustele siinä sitten tehokkaasti!

Intrigööri muistaa, että itselläkin oli monesti hankalaa yrittää yhtä aikaa syödä ja hoitaa samalla työhön liittyvää keskustelua tai haastattelua, jolloin piti tehdä muistiinpanelmia. Haarukka ja kynä eivät oikein toimi samassa kädessä. Ja ruoka suussa on hankala jutella. Pullanmurut ovat luku sinänsä tai sokerimunkki - huh sentään!

Pahin tapa hoitaa työasioita on kutsua toinen osapuoli kahville tai lounaalle. Olisi parasta hoidella ensin asiapuoli jossain vaikka vesilasin kera ja huolehtia vasta sen jälkeen sellaisista tarjouksista, mitkä vaativat pureskelua tai ruokailuvälineiden käyttöä.

Voi arvata, että tuommoinen tilanne on kaksin verroin hankalampi, kun kysymys on todellisista arvovieraista eli ns. virallisesta vierailusta. Koetapa siinä kaiken tohinan tuiskeessa sitten huolehtia siitä, ettei kahvimuki läiky ja karistella pullamuruja rinnuksilta. 

Sivistyneempää olisi tarjota vieraille pelkkä tervetuliaisjuoma, jolloin he voisivat pidellä lasia kauniisti käsissään ja lopulta laskea sen johonkin pöydän kulmalle. Intrigööri voi hyvin kuvitella, miten merimieskirkko onnistui tosiasiassa pilaamaan uutisessa mainitun välittömän lämpimän, mutta myös juhlavan tunnelman. Nuo määrittelyt taisivat koskea vain isäntiä? Oikeasti paikalla lie ollut liikaa porukkaa, kaikilla oli tukalaa ja isännät pönöttivät
     
Lontoon suuri urheilusirkus, ne olympiakisat, on muutenkin varmaan hieno spektaakkeli, mutta tällä kertaa intrigööri päätti jättää kisojen suoritusten seuraamisen väliin. Mitä nyt nettiä selaillessa jotakin pakosti huomaa, kuten nyt tämänkin pullajutun. Tai tiedä häntä vielä, mitä mielenkiiintoista tai kivaa olumppialaisista irtoaa?






Ei kommentteja: