Toimittajien inhokit

Vihreä, nuori ja nätti,
vähän punertavaakin.
Jukupätkä!

Maailma se mennä jyskyttää, mutta intrigööri jää asemalle. Ainakin mitä tulee entisen ammattikuntani nykyisiin inhokkeihin. Sunnuntaisuomalainen kyseli kuulema poliittisia ja kai muitakin mielipiteitä 285 toimittajalta, jotka ovat töissä suurissa suomalaisissa lehti- tai mediataloissa. 

Peräti 44 prosenttia vastanneista ei missään tapauksessa äänestäisi perussuomalaisia, joka lienee sitten toimittajien yleisin ns. inhokkipuolue. Suosituinta ammattikunnassa on vihreiden tai kokoomuksen äänestäminen. Kiinnostavaa kyselyssä oli se, että Yle, Hesari ja Iltis eivät toimittajineen osallistuneet kyselyyn.

Jos jälkimmäiset kolmoset olisivat osallistuneet kyselyyn, voisi luulla, että yhä enemmän olisi toimittajakunta vihertänyt, punertanut tai vähän ruiskukkanakin rehottanut. Kyselyyn osallistuneet toimittajat olivat yltiösuvaitsevaisia, ainakin mitä tulee sukupuolineutraaleihin avioliittoihin, joita kannatti melkein 80 prossaa vastanneista.

Ennen oltiin sitoutumattomia

Siitä on jo kauan, kun intrigööri tienasi limppunsa lehtineekerinä, siten meitä vielä silloin ennen saatettiin läpällä nimittää. Viimeiset varsinaiset lehtijututkin taisin tehdä menneen vuosituhannen puolella. Vaan kun ei aikoinaan tullut hankituksi muuta varsinaista ammattia, entiseksi toimittajaksi sitä joutuu yhäkin tunnustautumaan. 

Silloin entisaikaan toimittajat yleensä välttivät sitoutumasta itse mihinkään puolueisiin. Sitoutuminen olisi ollut rasite ja niin se oikeasti oli. Puolueiden jäsenkirjaporukkaa taitaa ammattikunnassa olla edelleen aika vähän. Puoluelehdissä asiat ovat varmaankin toisin, mutta sellaisissa ei tullut itse olluksi töissä. 

Omassa työssäni yritin, useimpien muiden tavoin, olla edes kohtuullisen tasapuolinen. Kai olinkin, koska joskus toimitussihteerin vuorossa ollessani sain kaupungilta haukkuja kokoomuksen liiasta suosimisesta ja toisen kerran päätoimittajalta ripit demarien hyysäämisestä. Pomon mielestä olisi pitänyt kiltisti jatkaa vain sitä kokoomuksen suosimista.

Todellisuudessa silloin puolueiden viikonloppuisten kesäkokousten aikaan oli suuria vaikeuksia saada lehti järkevästi kasaan, oli pakko vähän revitellä kaikkea kuvien koon ja tilan suhteen eli käyttää sivutilaa päivän tilanteen mukaan. Etenkin etusivu oli ongelmallinen. Siihen aikaan komerossa rätisi vain STT:n telexi, netistä ei ollut hajuakaan. Kaikki pöytälaatikotkin piti joskus kaivella uutistoimistojen paperimatskuista ja kuvista, jotta saisi latomoon jotakin. Ihan tosi.

Muistan, että yhden kaukaisen ja täysin uutiskuivan (oon mää jo vanha) sunnuntaivuoron pelasti Israelin isku Entebbeen vapauttamaan kaapatun lentokoneen matkustajia. Siitä sai etusivulle täytettä. Oli se minusta muutenkin upea suoritus sotilasoperaatioksi, se jäi todella mieleen. Entebben aikoihin olin itse kovin nuori ja kokematon. Nyt sitä on enää onneksi vain vanha ja hölmö, koska ei ole paljoa mistään viisastunut.

Siitä poliittisesta sitoutumisesta muistan, kun jossain vaiheessa paljon myöhemmin siirryin yhdestä "kapitalistien" omistamasta sanomalehdestä töihin silloin vahvasti kepulaiseen maakuntalehteen. Suhtautuminen muuttui, juuri siellä maakunnissa juttumatkoilla kiertäessäni. Kepulaiset kunnallispolitiikot, jotkut kansanedustajat ja ministeritkin olivatkin äkkiä enempi kaveria kuin aikaisemmin. Hyö luulivat minuakin työpaikan perusteella kepulaiseksi. En korjannut käsitystä.

***
Sittemmin ns. kepulaiset maakuntalehdet julistautuivat sitoutumattomiksi. Sanottiin, että siellä kävi kuin itsenäisyyden alussa Baltian maissa - maat muka itsenäistyivät, mutta yhtään venäläistä ei lähtenyt. Eli isoissa maakunnallisissa lehtitaloissa puoluekytkystä luovuttiin, mutta kaikki kepulaiset toimittajat jäivät paikoilleen.

Ennen väitettiin, että isokin osa toimittajista oli demareita, ainakin noissa ihan isoimmissa taloissa. Ainakin he löysivät itsestään helposti sisäisen demarin. Näin lienee vähin vieläkin, mutta taitaa olla todella niin, että nuoremman polven toimittajista moni löytää helposti sisäisen punavihreänsä. Myös kokoomuksen kolkkapoikien ja daamien kanssa lienee nykyisen virkamiestoimittajan helppo samaistua. 

Intrigöörin poliittisella mielipiteellä ei ole paljon painoarvoa, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta kyllä tässä on junasta jäänyt olo. Minä en missään tapauksessa äänestäisi vihreitä, enkä nykymallista kokoomusta, demaritkin ovat tökkineet jo pitkään. En ole järin ihastunut edes perussuomalaisiin, mutta se on ollut ainoa järkevä vaihtoehto, näin tavisluuserille. Vaihtoehdot maan nykyiselle politiikalle ovat todella vähissä.

Ennen vanhaan taisin enimmäkseen äänestää henkilöä, enkä niinkään puoluetta. Se oli sitä aikaa, kun vielä periaatteessa luotin siihen, että poliitikot ovat useimmiten yhteisellä hyvällä asialla. Inhokkeja minulle olivat aikoinaan vain Neukkulaa ihannoivat laitakommarit, stalinistit. Natseja ei silloin ollut kuin korkkarisarjiksessa, eikä ole vieläkään. Muita eri sortin hihhuleita kyllä riittää laidasta toiseen, sehän on ehtymätön luonnonvara.

Niin ne ajat muuttuu ja inhokit. Suomi on onneksi vielä vapaa maa. Täällä saa itse valita (ainakin poliittisen) inhokkinsa ja vieläpä julistaa sen julki. Intrigöörin mielestä olisi kuitenkin tärkeää, ettei nuorempi polvi inhoaisi tai vihaisi meitä kantasuomalaisia, puolueista riippumatta, vaikka heti aidan takana onkin tuo ihku Gunnar - tuo pässi vierasmaalainen. Ehkä se vaan on sillä lailla, että tylsää on taviksista tykätä ja köyhätkin aina vain urputtavat?

Perussuomalaisia ja muita saa inhota, kyllä he sen kestävät. Mutta uutistyössään toimittaja ei saisi vihata tai inhota, sorsia ja syrjiä. Vai miten on sen toimittajan etiikan kanssa? Etikalta se tietysti maistuu? Ehkäpä olen tässäkin asiassa jäänyt asemalle ihmettelemään? Mutta haitanneeko tuo mittään? 

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1584426/sunnuntaisuomalainen-perussuomalaiset-toimittajien-inhokki

* * *