20.7.2012

Kansa jarruttaa, hallitus kaasuttaa

Myönteisin uutinen eiliseltä torstailta taisi olla, kun Ylen Saksan toimittaja kertoi, että lähes 60 prosenttia kansalaisista vastustaa siellä kaikkia uusia tukipaketteja. Saksan parlamentin alahuone silti hyväksyi osallistumisen Espanjan pankkipakettiin selvällä enemmistöllä, vaikka varsinainen tukijoukkokin vähän repeili.

Saksan perustuslakituomarit vielä syynäilevät syyskuulle asti pysyvän vakauspankin eli EVM:n laillisuutta, joten jotain saattaa vielä mennä uusiksi. Tai sitten vain sanamuotoja vähän viilataan?

Intrigööri ei osaa sanoa, miten suuri osa suomalaisista oikeasti vastustaa uusia vieraiden maiden pankki- ja muita tukiaisia, tähänkään asti tukipakettien ja rakettien kannatus ei ole ollut järin suurta. Vaikka Suomessa vallitseekin ehdoton puolueiden ja niiden takapirujen valta ja galluppidemokratia kukoistaa, tällaisia asioita ei gallupeissa kysellä.

Kansan mielipide jakautuu kai poliitikkojen mielestä tuoreimpien gallupkyselyiden perusteella ja hallituspuolueilla on silloin takanaan enemmistö? Siis jokainen vasureiden ja kristillistenkin äänestäjä kannattaa tukipaketteja tai ainakin rukoilee kovasti niiden puolesta? 

Menisikö arvio kovin pahasti pieleen, jos intrigööri veikkailisi, että tukipaketteja vastaan on meillä oikeasti vähintään puolet porukasta. Mutta mitäpä siitä mitä kansa ajattelee tai se hullunhauska oppositio. Hallituksen EU-politiikassa on aina vain yksi vaihtoehto. Me äänestäjätkin olemme pääosin taviksia eli luusereita, kuten Lenita -mummeli  jossain läpyskässä ystävällisesti totesi. 

* * *
Intrigööri paljoa viitsi seurata eduskunnan kälätyksiä, ettei saisi näppylöitä. Joskus on kumminkin pakko vilkaista suoraa lähetystä, kuten eilenkin. Pääministeri Katainen esiintyi vakuuttavasti tukipakettien ja pyhän eurorahan puolesta, omasta mielestään.

Pääministeri yritti olla oikein tosissaan, mutta ihan kovimman kaatajasaarnaajan tehoja häneltä ei irronut, koska kukaan räähkistä opposition edustajista ei keikahtanut tuoliltaan. Tärkeintähän oli, että puhuja itse ja hänen aatetoverinsa eri puolueista vakuuttuivat noista vakaisista sanoista?

Valtionvelkaministeri Urpilainen selitti silmät pyöreinä tai oikeastaan ammatinsa mukaan opetti kuin alakoulun lapsille jotain semmoista , ettei Espanjan lainalle mitenkään voitu saada sadan prosentin takuutuksia. Silloinhan rahaa ei tarvitsisi lainkaan liikuttaa, hyvänen aika sentään.

Voi mahoton! Tämmöinen tietäjäministeri meillä on laittaa neuvottelemaan valtiotason rahoituksista! Onneksi espanjalaiset ovat herrasmiehiä eli hidalgoja. Kreikkalaisten kanssa tehty diili piti kyllä piilottaa visusti lukkojen taakse.

Yksi demokratian esitaistelija, se uusi europarlamentista napattu puolustusministeri Haglund selitti jossain tellussa, ettei opposition oikeastaan tarvitsisi lukea lainkaan sitä vaikeaa vakuussopimusta, koska he vastustavat tukipakettia kuitenkin. Sillä lailla! Puuttui vain, että himourheileva eurooppaministerimme Stubb olisi julistanut taas kaikille, mistä ja miten suuressa salissa on sopivaa keskustella.

* * *
Jos Katainen ja Urpilainen vietäisiin suolakaravaanin reitille keskelle paahteista Saharaa myymään rekkalastia pullovettä beduiineille, apupoikana Haglund, kyllä se vesi varmaan kaupaksi menisi. Ja rekka.

Kolmikkomme seisoisi lopulta suolakaravaanin reitin varrella pidellen narusta karavaanin vanhinta ja takkuisinta kamelia ja jokaisella olisi pussillinen taateleita. Ja fetsit päässä. Kaikki olisivat tietenkin erittäin tyytyväisiä kauppaneuvottelujen lopputulokseen.

***
Jäämme jännityksellä odottamaan, mitkä eurooppalaisista pankeista arvotaan siellä NWO:ssa uusien veronmaksajien tukipakettien saajiksi. Muutamilla pikkumaillakin, kuten Suomella, on vielä vähän kuppaamista eli luottoa jäljellä. Saksan taas on pidettävä koko ajan vientikoneensa pyörimässä ja siinä tarvitaan toimivaa pankkirahoitusta erityisesti Euroopan maissa.

Kaikki muut euromaat ovatkin vuoden, parin sisällä tappiin asti veloissa ja vastuissa toisten veloista. Silloin Angelan ja Jyrkin ja monien muiden euro-enkeleiden unelma liittovaltiosta onkin julistamista vaille valmis! 

Kukahan valitaan uudeksi eurojumalan paaviksi? Tuskin se on ainakaan presidentti Romppunen. Ehdottaisin siihen tai vastaavaan tehtävään talouskomissaarius Rehniä, sillä häneltä sopivan hillitty liturgia irtoaa joka tilanteessa.

* * *
Ai mitä, että pätkitäänkö kumiluoteja ihmisten persuksiin Espanjassa? Lentävätkö polttopullot, kuten Kreikassa? Häädetäänkö ihmisiä asunnoistaan parakkeihin ja leipäjonoihin? Onko työttömiä jo viidennes porukasta vai enemmän? Eikö sairaita ole enää varaa hoitaa? 

Kukapa euroherroista siitä välittäisi, vaikka joka kaupungissa kuohuisi. Sehän on luonnon laki, että rapatessa vähän roiskuu. EU on jalo rauhan aate, joten kaikkien maiden tavisten, niiden luuserien on syytä alistua. Päämäärä eli Euroopan Liittovaltio pyhittää kai kaiken?

Lisuketta lauantaina 21.7:

Etuoikeutettu EVM, mutta eipä se ihan niin olekaan. Asia esitetään sopimuksen johdannossa poliittisesti sopivasti, mutta kuitenkin eri lailla kuin itse sopimustekstissä. Melko kieroa, eikö totta? Eikä ainakaan reilua.

Euron poliittiset pelastussopimukset pitäisi sittenkin luetuttaa tarkasti luotettavilla asiantuntijoilla, eikä hyväksyttää niitä kauhialla kiireellä. Vielä pahempaa olisi vain, jos sopimuksia rukattaisiin tai tulkittaisiin jälkikäteen eri tavalla kuin sopiessa. Silloin eurodiilit ikäänkuin hovissa muuttuisivat. Tiedä häntä.

Maksusopimuksia ainakin tulkitaan eri lailla silloin, jos vipit jätetään maksamatta. Mitä siitä seuraa? Poliittisesti ei seuraa mitään! Kautta Kardemumman yön!


http://www.hs.fi/politiikka/Eduskunta+hyv%C3%A4ksyi+EVM-sopimuksen+osittain+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+tiedon+perusteella/a1305585066400

Yössä ollaan. Kardemummassa tai jossain. Ja vampyyrit liihottavat likaisten temppujen osastolta toiselle... Tässä yksi lauantaipäivän näkemys:

http://markkukiikeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111948-eurooppalainen-serannon-perhe


* * *

Ei kommentteja: