 |
| Kirnu, kippo, kuppi, pytty, mikä vain. |
Intrigöörin mielestä kirnu ei kyllä ole yhtään sen entisen paviljongin näköinen laite. Paviljonki oli pikemminkin jättimäinen kulho tai kippo. Mutta Kirnu olikin vasiten rakenneltu arkkitehtuuriteos, joten sehän pyhittää kaiken. Kuka nyt uskaltaisi arkkitehteja arvostella? Paitsi ehkä raksamiehet hiljaa jupisten.
Kirnu piti kuulema myydä innokkaille ostajille, mutta nähtävästi Finprossa ei ole niin eteviä kauppamiehiä. Tai lopulta ei vain löytynyt niitä ostointoilijoita. Pytingistä taisi olla joskus kiinnostunut ainakin Kouvolan kaupunki. Kiinalaisilla on muutenkin liikaa kokemusta riisikupeista. Suomen kuppi meni rakennelmana kaupallisesti nurin.
Intrigööri ei väitä, että 15 miljoonan euron satsaus meni kokonaan hukkaan, mutta... Kippo oli lähes Ateneumin taidemuseon kokoinen, mutta ei näköinen. Pytingissä kävi Shanghaissa sitä (sisältä?) katsomassa viitisen miljoonaa ihmistä. Kävijöitä oli siis saman verran kuin on jengiä jossain kiinalaisessa syrjäkylässä.
Mutta mutta, jokin tässä hiertää. Olisiko niin, että tässä kirnuilussa tai kulhoilussa ja monessa muussakin pönttöilyssä meidät on vallannut silkka setelisokeus. Hyvinkin voisi ajatella, että 15 miltsiä, mitä siitä.
Me luovuimme omista Suomen markoista vasta kymmenen vuotta sitten. Mummoina 15 miljoonaa euroa olisi jotakuinkin 90 miljoonaa markkaa. Kaikkine kustannuksineen Shanghain (vain Suomessa kuuluisa) kirnu maksoi toista sataa miljoonaa markkaa. Sinne se kauhia summa kolisi kuin kivi pystykirnuun, eikä ole edes mäntää, millä niitä rahoja haroisi takaisin.
Intrigööri arvaa kyllä, että Suomesta löytyisi nyt ja heti monta selittäjää, joiden mielestä kirnu oli mitä parhain esiintulo meille kai tärkeimmällä markkina-alueella ja plaa, plaa. Kirnu kai hankkii hyvinkin hintansa kuin entinen laiska pystykorvakoira vasta rukkasina.
Setelisokeudesta vielä sen verran, että 15 miljoonaa euroa ei tunnu paljolta, kun euroa (lue: pankkeja, pankkeja ja pankkeja) pelastellaan vähän väliä kymmenillä ja sadoilla miljardeilla kerrallaan (kyllä veronmaksaja takuuttaa). Onkohan yhdelläkään pelastuksiin osallistuneella euromaalla tai edes keskuspankilla jemmassa vakuuksina otettuja pankkien osakkeita? Ei kai?
Kannattaa periaattessa muistaa, että mm. sairaiden ihmisten tarvitsema Heinolan reumasairaala suljettiin taannoin kolmen (3) miljoonan euron takia, se taisi olla vuosikustannus. Reumasairaita olisi voitu yhden kirnun hinnalla hoitaa parempaan kuntoon ainakin viisi vuotta.
Setelisokeus on vallannut myös intrigöörin ihan siitäkin syystä, ettei täsmällisiä lukuja esimerkiksi Suomen ulkomaanveloista tahdo löytyä mistään. Sitä paitsi luvut muuttuvat koko ajan. Lisäksi semmoisten ja pienempienkin velkalukujen ajatteleminen masentaa, eikä aina jaksa masennustaan pahentaa.
Ja EU:ssa kerrotaan taas pian uusista ja entistä hurjemmista markkinoiden selätyksistä, joiden seurauksena pankkiireita salaa naurattaa niin, että heidän pitää taas heittäytyä selälleen mahojaan pitelemään. Selätys kuin selätys.
Vai tarkoittaako se selättely sitä, että suomalaiset ministerit heittäytyvät euroryhmän kokouksissa seljällensä ja heiluttavat häntää? Silloin muut hillitsevät sivistyneesti naurunsa ja vain suopeasti nyökyttelevät. Ja kaikki ovat siellä iloisia kuin possut pieninä.
Olisiko joku muuten vuonna 2002, markan lopun aikoina, uskonut, että Suomen valtion velka ylittää vielä 600 miljardin markan arvon (100 miljardia euroa)? Siis se velka, mikä nyt jotakuinkin tiedetään ilman joitain EKP/SP/CIA/FSB/NWO ja muita semmoisia kommervenkkejä.
Mitähän muuta meiltä taviksilta muuten salataan kuin ne takuutussopimusten tärkeimmät kohdat? Paljonko Suomen supistuva talous kestää vielä velkaantua ennen kuin euromaiden kriisiytymisen dominoefekti ehtii tänne asti? Kysymyksiä olisi paljon, mutta vastaajat ovat vähissä.
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti