11.1.2013

Kyllä EU:ssa on ihanaa!

Intrigööri on ollut tuhmana ja arvostellut usein Euroopan Unionia, sekä  useimmille yhteisen eurorahan pelastusarmeijan tekosia. Kirjoittajan nimimerkillinen sivupersoona on syyllistynyt siihen vieläpä riittämättömien tietojen perusteella. 

Riittämättömien siksikin, että EU on maailman johtavia tiedonpimittäjiä ja vähiten demokraattinen järjestelmä Kiinan jälkeen. Pohjois-Koreaa ei lasketa ja Iranin ydinohjelmastakin vuotaa enemmän  tietoa kuin esimerkiksi komissiosta tai Euroopan Keskuspankista.

EU toimii tieto- ja ajatushautaamona tietysti vain meidän kaikkien yli unionin alueen 500 miljoonan yksilön parhaaksi. Mitä siitä nyt tulisi, jos kaikki sekoil..., ei vaan alati ainoat oikeat toimenpiteet kerrottaisiin julki? Joutavat blogien kirjoittajat pääsisivät muiden tavan talliaisten kanssa repostelemaan päätöksiä kielteisissä höpinöissään. Unionin ja euron arvostelijathan ovat vain joutavia ennustajaeukkoja ja -ukkoja, sekä halpahintaisia populisteja.

Tallaisista synkkämielisistä ennustelijoista saimme vastikkään lukea kaikkien suojatyöpaikkojen äidin, verorahoitetun puolen miljardin euron radio- ja telkkarilaitoksen edustajan valaistuneita käsityksiä, sieltä Ylen nettisivuilta. Nythän on niin, kertoi hän, että Euroopan velkakriisin myrsky on laatunut ja kriisimaiden korot ovat laskeneet. Jopa Kreikan luottoluokitus on nousussa.

***
Nythän on Ylen kommentitaattorin mielestä myös niin, etteivät Suomi ja Euromaat ole antaneet Kreikalle rahaa, vaan lainoja ja takuita. Kreikka on maksanut lainoistaan korkojakin, ihan perinteiseen tyyliin, kas kummaa! Samalla on Euroopan moottorin eli Saksan teollisuuden rattaat pidetty pyörimässä, (mitä sitäkin on julmasti arvosteltu ennen näkemättömäksi, mutta jatkuvaksi, köyhempien maiden riistoksi).

Talouden yleinen romahdus on vältetty, eikä Kreikka ole vaipunut diktatuurin pimeyteen, (mikä lienee tulossa vasta vain muualle Eurooppaan.)

Tuon valaistuneen yleläisen kirjoittajan mukaan almun antaminen köyhälle olisi katolisessa kulttuurissa, (myös islamilaisessa), laupeudentyö. Järjen ja tunteen ristiriita suhteessa Euroopan (pyhään) unioniin ei ole missään toisessa EU:n jäsenmaassa yhtä jyrkkä ja tulehtunut (kuin Suomessa). Näin siis meitä valistaa tuo kultivoitunut kirjoittaja täältä jostain Euroopan laitapuolelta, Suomesta.

Tuollaiset ylen valistuneet mielipiteet allekirjoittavat varmasti ainakin euroalueen kriisimaiden kansalaiset, sekä kaikki EU maiden 26 miljoonaa työtöntä. Kriisimaissa työttöminä on vasta joka neljäs työikäinen, nuorisosta vailla työtä ja tulevaisuutta on vain ehkä puolet. Köyhien määrän Euroopassa pystyy määrittelemään enää ylätuvan isäntä itse.

Nälkä tai ainakin ruoan ja terveydenhoidon niukkuus uhkaa jo miljoonia EU:n kansalaisia, lapsia ja vanhuksia tietysti myös. Mutta on muistettava, että vyön kiristys ja talouskuri on väistämätöntä, että euro pelastuisi!

Kaikki tämä on vain omaksi parhaaksemme! Kestä, kärsi ja unhoita, sinä kurja matkamies maan! Euroopan Liittovaltion, neljännen valtakunnan, taivaassa kirkkaamman kruunun saat! Kriisit on tehty voittamista eli kaikkien maiden ja kansojen velkojen yhteisvastuuta varten! Se on viisautta?

Nyt meitä laiskoja lusmuja saattaa jo laulattaa: Kautta kärsimysten voittooon! (Ja kertosäkeet, nuppi kaakkoon!)

Lisäys: Salailun ytimessä.


* * *

Ei kommentteja: