28.1.2013

Pieniä ihmisiä

Floresinihminen oli
noin metrin mittainen.
Ilmastonmuutoksen uudet uhkakuvat ne jaksavat yllättää ja todellisuus on tarua ihmeellisempää. Intrigööri yritti jokin aika sitten pistellä näppikseltä hupia ilmastonmuutoksella pelottelusta, mutta ei se oikein hyvin onnistunut. 

Asiantuntijat ovat  menneet vakavissa visioissaan paljon pitemmälle. Ilmastouhkien kuvailuun tai kuvitteluun ei näemmä meikäläisen mielikuvitus riitä.


Ahkera blogisti, vihreä luonnonsuojelija Leo Stranius kirjoittaa mm. ilmaston muokkauksesta, jonka takia onkin julkaistu rutosti toinen toistaan huimempia ratkaisuehdotuksia. 


Intrigöörille uutta oli ihmisten muokkaus ja ihan vain ilmastonmuutoksen takia. Törmäsin tähän rodullisen muokkauksen ihmeeseen kuin väärän koivun kautta Kumitontun blogissa, koska en uskalla usein lukea uskossaan autuaiden vihreiden kirjoittajien blogeja. 


Muita syitä ihmisten rodulliseen muokkaukseen olisivat arkijärjellä mm. liiallinen väestönkasvu ja alueellinen ravinnon puute. Sitä paitsi yhteen bussiin saataisiin myytyä enemmän matkalippuja, myös yksiö voisi olla kuin pieni perheasunto.

Pienempiä ihmisiä?


Ihmisiä voitaisiin kuulema muokata mm. fyysistä kokoa pienentämällä (helppo homma varmaan?) tai syntyvyyden alentamisella. Ihmisiä voitaisiin myös jalostaa yliherkiksi punaiselle lihalle. Silmiäkin voitaisiin sivistää niin, ettei ainakaan työssä (pakkotyössäkö?) valaistusta enää tarvittaisi.

Robotit korvaavat koko ajan ihmistyötä. Ehkäpä olisi vihreiden unelmien täyttymys, että robot hoitaisivat kaikki tulevan ja valikoidun herrakansan hankalat hommelit, ilmasto ja ja luonto pelastuisivat. Rupukansasta ei olisi niin väliä, juu... 

Psyyken muokkausta olisi esimerkiksi ihmisen epäitsekkyyden ja empatiakyvyn lisääminen. Sellaisia ominaisuuksiahan ihmisellä ei luontaisesti liene?  Ehkäpä samalla hoituisi ihmispolosta pois väkivaltaisuus, jostain kauheasta nationalismista tai hirveästä heteroilusta puhumatikaan. Nykyisin seksinkin pitäisi olla jotain edistyksellistä, vaikka digiseksuaalista.


Ihmisten muokkaus ja muutos ilmastonmuutosta, mikä se sitten lopulta onkin, paremmin sietäväksi ja siihen sopeutuvaksi tarjoaa kyllä asiaan vihkiytyneille monia haastavia mahdollisuuksia. Kaipa ihmisen pitää sopeutua vaikka väkisin jalostumalla, jotta ilmasto pelastuisi? 


Aivan uutta tai luonnolle vierasta tuo tuommoinen ei kai olisi, sillä evoluutio on tehnyt monia temppuja niin meille ihmisapinoille kuin monille muillekin eläimille. Osa vielä toistaiseksi puihin jääneistä apinoista ei ole vieläkään oikein innokkaita lihansyöjiä, mitä nyt ötököitä napsivat proteiinin lähteeksi, kun tofua ei ole tarjolla. Joillain maan alla elävillä eläimillä ei ole näkeviä silmiä, joten ne eivät  valoja kaipaile. Jotkin populaatiot ovat pienentyneet tai kasvaneet elinolojaan vastaavasti.


"Hobitteja" oli olemassa


Mutta ihmisrodussakin on ollut ehkä vasta joitain tuhansia vuosia sitten pieniä yksilöitä, tarujen kääpiöitä, hobitteja, kuten tieteessä kiistellyt Floresin ihmiset, joita lienee elänyt Indonesiassa Floresin saarella. Nuo noin metrin mittaiset vintiöt ovat kaiketi olleet muuten lähes täysin meidän kaltaisiamme, mutta heitä on vain mennyt enemmän tusinaan. Pienikokoisia ihmisiä on saattanut asua myös Palaun saarilla, vasta reilut 1400 vuotta sitten?

En väitä, että kysymys olisi kummemmin evoluutiosta, mutta intrigööri näkee kotikulmillaan päivittäin pirteitä kiinalaisia opiskelijoita, joista etenkin tytöt ovat usein aika pienikokoisia. Kiinassahan on porukkaa ollut aina tihiämmässä kuin muualla maailmassa, ehkäpä mm. ruoan saanti on ajan saatossa vaikuttanut ihmisten keskikokoon? Ehkä ei?


Hieman tuhti meikäläinen vastaisi painoltaan enemmän kuin kahta kiinalaista opiskelijatyttöä, jotka ovat seistessään suunnilleen yhtä pitkiä kuin meikä istuessaan. 
Syönkin varmaan kaksi, kolme kertaa enemmän kuin joku pieni ihminen. Punainen lihakin silloin tällöin maistuu. Sähkövaloja pitää olla kotona paljon, mutta nykyisin ne ovat joitain hassisia eli niitä energiaa säästäviä putkia tai ledejä. Rehuja syön liian vähän, vaikka hyvin nekin salaatit maistuvat.

***

Saatan olla jäävi arvioimaan, mutta pidän itseäni kohtalaisen, ellei käytännössä liiankin epäitsekkäänä. Syntyvyyttä olen ollut lisäämässä vain yhden lapsen verran. Mutta kyllä muuten nyt jo hävettää, että olen tässä koko ajan ollut monin tavoin ruokkimassa sitä jotain kauhistuttavaa ilmastonmuutosta. Tuossahan tuli kerrotuksi vasta osa ilmastoa pahoin turmelevista elämäntavoistani.

Mitenhän meikäläinen lisäainekertymineen muuten olisi viisainta joskus hävittää, kunhan tässä elämässä kuleksiminen loppuu? Riihimäen ongelmajätelaitoksella vissiin? Mutta ehkäpä vihreillä olisi jokin parempi lopullinen ratkaisu siihenkin ongelmaan? Olkiluodon monttuko? Pakastekuivaus ja hajottaminen? Hapossa hävittäminen?


Ihmisten muokkaus - se kuulostaa kyllä jotenkin karmean tutulta puuhalta Euroopan lähihistoriasta. Nyt ns. rodunjalostus olisi tieteen ja tekniikan kehityksen takia paljon vanhan ajan eugeniikkaa, rotu-ruotsalaisia tai herrakansa-saksalasia puuhasteluja tehokkaampaa. Tuollainen ihmismuokkaus on kyllä kamalinta, mitä yleisen ilmastohysterian tiimoilta on tullut vastaan. 


Tavallinen empatialla höystetty huumori ei ainakaan riitä ilmastouskontoa vastustamaan. Sen sortin uskovaisilla kun on ns. laajempi käsitys ihmisyydestä, mutta suppeampi katsanto elämästä ja etenkin huumorista. 


Lisäyksiä: 

Työkaluja yli 100 000 vuoden takaa.

Lisää pikkuväen jäänteitä löytyi Luzonilta Filippiineiltä.

Pikkuihmiset jäivät ehkä isompien jalkoihin?

Floresin pikkukansa oli eriytynyt oma lajinsa.

Kiinasta löytyi yli kaksi miljoonaa vuotta vanhoja työkaluja.

Monista ihmislajeista vain meikäläiset ovat jäljellä, linkki Ylen juttuun.


* * *

Ei kommentteja: