10.1.2014

Päivän pähkäilyjä

Dennis on äijä!

Intrigööri nostaa pipoa entiselle koripalloilijalle, nykyiselle kansainväliselle pulloilijalle Dennis Rodmanille. Juoppous tai alkoholismi teettää ihan varmana ihmispololla kaikenlaista tempauksia, mutta Denniksellä on selvästi laajempi käsitys ryyppykavereista kuin useimmilla muilla.

Missä vaiheessa jotain nousuhumelia miehelle lieneekään pätkähtänyt aivoliemessä, että lähdenpä nyt tästä liennyttämään ja kupittelemaan Pohjois-Koreaan Kim Jong-unin kanssa? 

Monelta se jäisi tekemättä, mutta Dennispä toteutti aatoksensa ja on käynyt maailman suljetuimmassa vankileirien maassa pippaloimassa sen hieman paksuposkisen diktaattorin kanssa monta kertaa.

Viime reissulta lienee sankarimatkailijalle jäänyt joitain muistikuvia löysistä puheista, koska hän on kai mennyt katkolle? Hyvä Dennis! 

Toivottavasti noista korkeiden promilleiden reissuista on ollut jotain hyötyäkin, sille liennytykselle. Ryyppäämiselle se perustui ennen Suomenkin ikuinen ystävyys naapurihirvityksen eli Neukkulan kanssa. Muista syistä tokutettiin sitten selviltä päin, jos muistettiin.

Maailman kokoinen puhallus

Vaikka en malta nyt paljon kirjoitella, linkitän talvilomalta Seppo Oikkosen blogiin. Oikkonen osaa selittää hyvin sen maailman kokoisen puhalluksen, minkä riepoteltavana on myös pieni, mutta sisuton EU-Suomi. 

Mutta ei hätä ole tämän näköinen, se on paljon pahempi. Valitettavasti meitä ei auta edes Maamme-laulu, eikä ainakaan Ruotsin kansallislaulu. Eikä auta enää edes Kätsystä ja Stubbelista unionin avulla eroon pääseminen. 

Mutta auttaisiko meitä lopulta Venäjän federaation komia hymni, Neukkulasta tutuin uljain sävelin? Osavaltiomme suhteita Äiti-Venäjän federaatioon voisi hoitaa vaikka kansalaisille molemmissa maissa mieluinen Ville Haapasalo, ei tympeänä euro-komissaarina, vaan joviaalina (kulttuuri)kuvernöörinä?


Wahlroosin haastattelu

Päivän tai viikonvaihteen tärkeimpiin pähkäilyihin kuuluu paljon oivaa asiaa sisältävä Björn Wahlroosin haastattelu Ylen Ykkösaamussa. Haastattelijana on toimittaja Seija Rautio.

( Wahlroosin lausumat leimataan melkein aina äärioikeistolaisiksi, mutta leimojen lyöminen ei tosiasioita muuksi muuta. Suhmurasosialismillakaan ei enää pitkälti pötkitä. )

Väärä auto

Aamun uudiset kertovat pariskunnasta, joka läksi huoltsikan pihasta ajamaan väärällä autolla. Auto oli kuitenkin saman merkkinen kuin heidän omansa ja lie ollut saman värinenkin. Erehdyksessä lainatussa ajokissa ovat tainneet  olla ovet auki ja virta-avainkin paikallaan?


Ei tuommoinen ole mitenkään uskomatonta, kuten jossain otsikoidaan. Olen itsekin seissyt ensin väärän auton vieressä tarjoamassa avainta lukkoon, mihin se ei sovi ja olen nähnyt toistenkin tekevän samalla lailla. Samanlaisia autoja on vaikka kuinka paljon ja enimmäkseen ne ovat väriltäänkin neutraalin tummia tai harmaita.


Joskus meillä oli vaimon kanssa mökin pihassa kaksi eriväristä ja -ikäistä laatikkoladaa. Kerran kokeilin huvikseni avaimia keskenään ja sain molemmista oven lukot  auki yksillä avaimilla. VIrta-avaimet eivät sentään olleet yhteensopivia. 



Siihen aikaan 80-luvulla ei autoja tarvinnut maalla välttämättä lukita. Avaimet korjattiin kuitenkin yleensä yöksi pois ja mökin ovet olivat useimmiten lukossa. Joskus aikoinaan maalla ei lukittu lainkaan talon ovia. Luuta ulko-ovea vasten oli naapureille merkkinä, ettei väki ole nyt kotosalla. Se toiminee vieläkin jossain perukoilla.

Mikä salasuhde?

Ranskalaislehti ottaa kuulema netistä takaisin uutisensa Ranskan pressan Francois Hollanden epäillystä salasuhteesta näyttelijä Juliet Gayetin kanssa. Niin toimii kunnon lehtiväki, sillä arveltu suhde ei ole enää salainen, vaan julkinen.


Myös intrigööri peruu aiemmat arvelunsa siitä, että Suomessa ja EU:ssa harrastettaisiin jopa mainittavaa demokratiaa. Suomessa harjoitetaan kyllä eräänlaista demokratiaa, mutta ilman kansalaisia.

Suomalainen tulkinta demokratiasta täyttää pakkovallan tunnusmerkit, joista yhtenä esimerkkinä ovat tulevat kuntien pakkonaitot. Kuntien pakkoliitoksissa saatetaan jopa asukkaita äänestyttää, mutta siten että pienempien kuntien äänet jäävät varmasti vähemmistöön.


"Saattehan te oppositiossa äänestyttää tai tehdä välikysymyksiä, mutta ette te meille mitään mahda", jotain tähän suuntaan totesi taannoin eräs suomalainen demari-ulkoministeri. Tämmöinen ei tietenkään voi olla kenenkään mielestä härskiä enemmistövallan käyttöä? Vai voiko? Ehkä hallitus todella osaa taikoa likaisen mustan putivalkoiseksi?



***

Ei kommentteja: