Brunei on pieni aasialainen erityisen öljyrikas maa, minkä rikkauksia hallitsee suvereenisti sulttaani, maailman ehkä rikkain ihminen, ökysukuineen. Se ei tietenkään ole isoissakaan öljyvaltioissa mikään uusi ilmiö. Brunein kansalaiset palvelevat pääosin sulttaania, joka julisti maahan ainakin muslimeja koskevan ankaran sharialain.
Näitä maita yhdistää paitsi öljy, myös amerikkalainen laulajatar Mariah Carey, joka on viime aikoina ilahduttanut esiintymisellään sekä Angolan pressaa että Brunein sulttaania.
Paitsi loistavilta äänivaroiltaan, ulkoisestikin runsas taiteilija Mariah on vuosien varrella kunnostautunut livertelemällä muillekin oiville kansallisvarallisuuksien keskittäjille, kuten Gaddafin kivoille pojille. Mariahin palkkiot lienevät olleet miljoonaluokkaa.
Solistiyhtye Suomi lauloi taannoin sheikin heilasta Sheilasta ja Frederik lauleli sheikki Ali Hassanista.
Mikä yhdistää eurooppalaista pikkuvaltiota Suomea tällaisiin maailman rikkaimpien diktaattoreiden taskumiljoonilla hankkimaan viihteeseen. Eipä juuri mikään. Suomessa juhlitaankin kansan varoilla vain melko hillitysti ja esimerkiksi pressanlinnan vuosittaiset kutsut ovat myös kansanjuhla edustajiemme ja television välityksellä.
***
Silti Suomen ja Euroopan kehityskulkua voisi luonnehtia huolestuttavaksi. Onkohan jo vanhanaikaista puhua jostain kansallisesta varallisuudesta tai omaisuudesta, kun kansalla ei tunnu olevan sellaisen kuvitteellisen jutun kanssa mitään tekemistä. Toki on totta, että suomalainen hyvinvointivaltio ja kansalaisten nimellinen tasa-arvo on meillä käytännössä tärkein kansallisomaisuus.
Rahaakin on taannoin Suomessa tienattu vientikaupalla niin, ettei monilla perheillä ja suvuilla ole koskaan tiedossa hätäpäivää. Duunaritkin ovat pärjänneet. Vienti oheistoimintoineen on työllistänyt ja onneksi yhä työllistää ihmisiä tuoden työn vastineeksi hyvinvointia laajoihin kansankerroksiin, ihan köyhimpiä myöten, pysyväksikin mielletyn sosiaaliturvan muodossa.
Kansallisvaltiot nimellisine demokratioineen ja samalla tietysti ne kuvitteelliset kansallisomaisuudet ovat Euroopassa jäämässä aina vain enemmän globaalin suurpääoman rautasaappaan alle. Useimmat valtiot hukkuvat velkoihinsa ja velkojat ne määräävät ennen niin itsenäisiä valtioitakin. Valtioilta ei enää ihan kaikkea kysytä, alistut tai sitten ei enää kysytä ollenkaan.
Kun kansallisuuden merkitystä väheksytään kansallisvaltioissa, samalla kumarretaan finanssitaivaan korppikotkille, jotka laskeutuvat välillä nokkimaan vähän kerrassaan demokratiaa hengiltä. Demokratia alkaa olla samanlainen vanhan ajan mielikuva kuin jokin kansallisuuskin. Suomessa kansallisvaltiota kaikkinensa, myös sen omaa kieltä jopa halveerataan, mutta huomataanko, että samalla alistutaan globalismin, rahavallan alle, sekä sen yhteiseen kieleen?
No, harvainvalta on ollut ihmiskunnan historiassa pysyvin olotila. Kansanvalta eli demokratia taisikin olla vain samanlainen haave kuin jokin muu utopia, kuten rehellinen kommunismi.
Suomen kansallisvarallisuus on ilmaisannissa ainakin maaperän rikkauksien osalta, sillä meillä itse kiviperän malmi ei maksa ulkomaisille suuryrityksille mitään. Rikkauksista voi puhua, koska tuskin täällä muuten oltaisiin kansainvälisten kaivosjättien jatkuvan mielenkiinnon kohteena.
Malmit lähtevät, kuopat ja saasteet jäävät veronmaksajien kontolle. Kultaa lisukkeineen haluttaisiin louhia vaikka keskeltä Suomen huikeimpia "kansallismaisemia", kuten Kuusamossa. Metsää ja maatakin on myyty jo aikalailla ulkomaisille omistajille, eikä silläkään puolella ole pidäkkeitä. Vapaa markkinatalous, nääs. Toki se vapaus koskee vain suurpääomien liikuttelua, ei paikallisia alkuasukkaita. Niin se on Afrikassakin.
Suomen kansallisuutta kaikilla ns. hyvinvointiherkuilla päättäjät jakavat kaikille tänne tulijoille yhä vain kevyemmin saamatta siitä välttämättä koskaan mitään vastiketta. Helppo-Heikkikin tekee torilla katetta vaikka hän huutelisikin loppupäivästä erikoistarjouksia, kuten ensin kovalla äänellä: "eläkeläisille kaksi" ja sitten hiljemmin: "tuplahinnalla". Sen verran pisneksestä täytyisi, siis täytyisi, jokaisen ymmärtää, että jotain voittoa täytyy pitkässä juoksussa tulla, eikä se voi olla vain löperöä kuvittelua.
***
Suomi on vielä kohtuullisesti hyvinvointivaltio, mutta sen rönsyjä saksitaan jo säälimättä pois. Yksi tärkeimmistä saksittavista on kuntien itsenäinen päätösvalta. Valta Suomessa keskittyy yhä harvempiin ja kansalaisten kannalta kaukaisempiin käsiin. Viranomaisten joskus mielivaltaisista päätöksistä saa meillä vielä useimmiten valittaa, jos kohta valituksen käsittely saattaa viipyä vuoden tai enemmän. Ihmisoikeuksien polkemisesta Suomi on saanut jo tuomion poikineen.
Kuka enää puhuu tavisihmisen puolesta? Kukaan ei tunnu oikeasti välittävän suomalaista työttömistä ja köyhemmistä ihmisistä. Tämä joukko kasvaa koko ajan. Päättäjien mielivaltajuhlat vain jatkuvat, kansan sitouttaminen vaikka mihin siltä kysymättä, se jatkuu.
Kansalta ei koskaan haluta tai uskalleta kysyä, ei edes sitä, että mikä maa, mikä valuutta. Neljän vuoden välein järjestettävät vaalit ilman muuta todellista vaikutusmahdollisuutta ovat pelkkää lumedemokratiaa.
Euroopan unionissakin vain yhtä prosenttia maanosan populasta edustava Suomi on suurten päätösten kannalta lähes pysyvästi vaihtoaitiossa, vaikka mitä höpötettäisiin, jostain ytimistä. Pussailevathan ne poskelle, ulospäin hienostuneet valtaherrat, jotain näyttävää naisministeriä.
Meillä Suomessa on maailmanluokan saavutuksena systeemiin sisäänrakennetu korruptio, sekä valikoiva oikeudenmukaisuus. Sharialakeja ei sentään ole vielä julistettu, vaikka joku pallopää päättäjä jo sellaistakin haikaili. Eikä noistä pahimmistakaan löyhäpäistä päättäjistä tunnuta koskaan päästävän eroon!
Kaunis Mariah ei sentään liene käynyt esiintymässä ainakaan suomalaisten poliitikkojen pippaloissa. Pidetäänpä silmällä, alkaako meilläkin näkyä tuollaisia ihastuttavia ilmiöitä, kuten upeita laulajattaria, ah, niin ahtaine kostyymeineen. Rikoo on yleensä riskillä ruma, mutta retongin laita voi olla toisin.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti