27.1.2014

Mikä yksityisyys?

Oululainen Kaleva-lehti kertoo, että valtion virastot tekevät rahaa myymällä ihmisten henkilötietoja mm. suoramainostajille. Virastot kauppaavat surutta myös kansalaisten henkilötunnuksia eli sosiaaliturvatunnuksia. Henkilötiedoilla rahastavat ainakin Trafi ja Väestörekisterikeskus.

Henkilötietosi yksityiskohtineen eivät siis ole omiasi, vaan ne kuuluvat valtiolle, kunnille ja kaikille niille, jotka viitsivät nähdä hieman vaivaa tietojen keräämisestä. 

Osoitteesi ja henkilötunnuksesi ovat käytännössä melkein jokaisen saatavissa. Mitä joku voisikaan tehdä melkein täydellisillä henkilötiedoillasi, no, siitä pelosta ei kai kannata enää yöunia menettää? Ei, koska ne omat henkilötiedot on jo menetetty.

Puhelinnumeron näkymisen julkisissa luettelotiedoissa voi vielä estää, mutta pelkän auton rekisterinumeron perusteella selviää monenlaisia tietoja, kuten asuntomurtajatkin hyvin tietävät. Poliisi haluaa urkkia nettiliikennettäsi ja tietysti se pakollinen koko maailman isoveli USA:sta. Keskarit vain myös sinnekin pienen bittihypyn päähän, NSA:lle!

***
Olemme siis paremmin valvottuja kuin koskaan. Erityisen kiinnostuneita kaikenlaiset kotimaiset kyylääjät ovat köyhistä ihmisistä, koska he saavat herrojen suuresta armosta erilaisia yhteiskunnan tukiaisia. Köyhät saattavat myös syyllistyä herkästi harmaisiin hommeleihin ja muihin epäilyttäviin juttuihin. 

Rikkaat saavat tietenkin puuhata mitä vain kenenkään kyttäämättä tai estämättä, koska heidän erilaiset tukiaisensa ja veronvälttelynsä ovat yhtä kuin saavutettu etu ja kansalaisoikeus. Rikkaat ovat myös aina rehellisiä ja muita parempia ihmisiä, eikös vain? 

Suomen pieni kansa on perusteellisesti syynättyä ja kyylättyä, mutta ihmisyksilöt ovat kaikkea muuta kuin turvattuja. Poliisi ja puolustusvoimatkin alkavat olla enempi pilvessä, sellaista virtuaalista mallia. Ai niin, mutta eilenhän sanottiin, että intti on vasta nmt-kaudessa.

Koskahan muuten älykänneröön saa appsin, millä kenen tahansa tiedot ja tietysti ne välttämättömät luottotiedotkin näkyvät pelkän pärstäkuvan perusteella? Kasvojen tunnistus alkaa olla netissä jo arkipäivää ja kännykameratkin ovat yhä tarkempia. Vielä näppärämmin naamantunnistus toimisi kaupunkien kameraviidakoissa. Kehitys kehittyy.

Lisäys: Asuuko rapussasi tai lähitalossa epäilyttävä henkilö, tarkista rikosrekisteri! Näin naapurissa, Ruotsissa.


***

Ei kommentteja: