12.3.2016

Luottoko meni?

Luottoa Suomella näyttää olevan. Lisäyskuva on
professori Matti Virenin US blogista 2.12.2017,
linkki blogiin.

Ei ole ihme, että Suomen luottoluokitus tippuu, koska hallituksen johtavat ministeritkin julkistavat harva se viikko synkkiä lausuntoja maan talouden tilasta ja kehitysnäkymistä. Suomi-brändistä ei enää puutu kuin itäkarjalaisia itkuvirsiä esittävä mummokuoro eduskuntatalon portailta.

Pääministeri Sipilä kertoo julki aikovansa jättää politiikan, jos kolmen ässän hallituskausi menee iteroinnista vatuloinniksi, kuten jo alkaa näyttää. 
Valtiovarainministeri ja EU:n isäntärenki Stubb julistaa maailmalle kerran toisensa jälkeen menettäneensä uskonsa Suomen eli "Euroopan sairaan miehen" uudistumiskykyyn.

Ulkoministeri Soini sähköttää jostakin maailman toiselta puolen, että "nyt meillä on velvollisuus onnistua, muuten meille ei jää kuin porot ja huonot tiet". 
Entä sitten jos sudet ja ahmat syövät ne porot, eikä routivia teitä pitkin pääse kuin jyräkällä nelivetotraktorilla. Ikävä kyllä monet trakvaattorit taitavat kohta olla kanissa?

Suomi on maailman huonoin maa! Vai onko? No, eikä hitossa ole. Ei meille ole tulossa nälkävuosia, jos emme itse halpuuta itseämme ja samalla maajusseja pois pelistä. 
"Halpuuttaminen" kohdistuu kaikenlaisiin tuloihin samaan aikaan kun yleinen epävarmuus lisääntyy ja kaikki kustannukset kasvavat. Ruoan paljon mainostetut pikkualennukset eivät ihmisille paljon merkitse.

Surkuttelun ja vollottamisen sijasta voisimme kevän kunniaksi järjestää pahiten loppuunpalaneiden kansanjohtajien vaihtoviikot! Kun poliittisilla johtajilla ei ole kokemusta, heillä voisi olla edes näkemystä! Siis voisi.



***

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Poliitikkojen viimeaikaisista toimista päätellen heidän reseptinsä Suomen pelastamiseksi on ollut myydä kaikki vähänkään arvokas ylikansallisille tai veroparatiisifirmoille. Miten kukaan voi tällaisen elvytyskuurin jälkeen vielä ihmetellä, miksi Suomen talous on kuolemassa, rahat lopussa ja kohta ei enää voi lainaakaan ottaa luottoluokituksen takia!

intrigööri kirjoitti...

Ehkä jotkut historioitsijat vielä selvittävät, paljonko suomalaisten yhteistä omaisuutta on hukattu pääosin pilahintaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ja erityisesti 2008 lähtien? Samalla on siirretty viisaammille ulkomaisille omistajille paljon tuottavia valtion omistuksia eli on kuseksittu urakalla pöksyyn pakkasella.
Suurimmat konnat Suomessa saavat pokkana jatkaa kähmyilyään ja syyttää kansalaisia ilman mitään vastuuta tai pelkoa seurauksista. Totuuskomissioita vielä tarvitaan, vaikka eihän niistäkään taviksille mitään hyötyä koidu. Laskevan talouden olot ovat poliitikoille ja virkakyösteille ihan liikaa.
Olisi myös syytä nopiasti selvittää, miten kreikkalaiset, irkut, espanjalaiset ja portugalilaiset ovat kriiseissään pärjänneet. Samaa runtua meillekin on luvassa. Edes Suomen ylisuurista eläkerahastoista ei jää tässä rytinässä kuin muisto vain.