Noin vahvan reaktion perusteella kaupungin keskustassa olisi jouluyönä voitu viettää varsinaista "kristalliyötä". Kysymys oli kuitenkin vain yhden rakennuksen yhdestä rikotusta ikkunasta.
Lausunnon antaneiden uskonnollishenkilöiden mukaan heille on "tärkeää, että tässä yhteiskunnassa ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontoaan vapaasti ja muiden häiritsemättä..."
Ilman uskonnollista värinää ja tärinää voisi todeta, että suomalaisessa yhteiskunnassa on viime vuosina rikottu paljon muitakin aiemmin ehjinä pysyneitä henkisiä ikkunoita. Riehuvat anarkistien matkijat ovat toki joskus aiemminkin konkreettisesti panneet pyörätelineitä sisään näyteikkunoista, yms.
Yhtenä maallishenkilönä miljoonien joukossa täytyy sanoa, että tässä yhteiskunnassa on kaikilla kaikenikäisillä ihmisillä, myöskin lapsilla ja vanhuksilla, oikeus elää turvallisesti ja liikkua vapaasti. Ketään ei pitäisi häiritä, vahingoittaa pysyvästikin, kukaan ei ainakaan saisi käyttää kanssaihmisiä säälittä hyväkseen.
Suomalainen kansalaisyhteiskunta perustuu keskinäiseen rauhaan ja kohtuulliseen luottamukseen, eikä vihan hehkuttamiseen tai jonkin osapuolen tukijaksi asettumiseen. Luterilaisen kirkon paikalliset esimiehet ovat kyllä taas, tässäkin pienessä sattumuksessa, selkeästi oman puolensa valinneet? Onkohan se viisautta?
***
Vuorisaarnassa sanottua, mitä se sitten käytännössä merkitseekään: "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman." ( Tuostakin kohdasta vuorisaarnaa uskontotieteilijät voisivat jäpättää loputtomasti. )
4 kommenttia:
Olen shokissa. Mistä voi hakea korvausta henkisiin vaurioihin, jotka itsekin olen henkilööni kohdistanut? Koiranikin natustelivat kalliit rillini tuusan nuuuskaksi. Heistä kaksi on vielä neuvolaikäisiä (noin 17 v), joten vastuu on minun, kuten aina meidän taakanjakopisteessä.
Rillien särkyminen on yksilölle paljon suurempi vahinko kuin jonkin yleisölle tarkoitetun rakennuksen ikkunan hajoaminen.
Onneksi sentään paikallinen kirkollisväki ei riennä porukalla seisomaan vahingon kärsijän rinnalla, sillä sitä olisi vaikea kestää itsekin henkisesti hajoamatta.
Sivuhuomio.
Joskus kuuskyt-seitskytluvulla tuli lueskeltua Jerry Cottoneita. Ei niinkään Sillanpään tasoisen ylvään me-suomalaisen kulttuurin vuoksi, vaan ihan arkea ravitsevan huumorin vuoksi. Olitko näpäinvastuussa? Minä lukijana kannoin vastuuni. Vieläkin taakkana.
Jerryllä oli hyviä kirjoittajia, nimekkäitäkin kirjailijoita. Vastaavana mestarina oli silloin Seppo Tuisku ja myöhemmin Tapani Bagge.
Tein minäkin Jerryjä vajaat 30 kipaletta 1980-luvun alkuvuosina, minkä siinä rälläämiseltä kerkesin. Jostain piti vähän tienata, kun olin ulkoistanut itseni sanomalehden palkoista.
Silloin kirjoitettiin vielä konekirjoituskoneella, semmoiset 110 liuskaa tekstiä per juttu. Välillä sai hakata konetta ihan tosissaan, kun määräaika painoi päälle ja rahat oli otettu ennakkoon.
Lähetä kommentti