17.3.2019

Kotimaa kutsuu isis-lapsia

Tuhansia pieniä askelia.

Viestimet ovat viime päivinä kertoneet, että isis-kalifaatissa syntyneitä ja / tai kasvaneita lapsia on jo palannut Suomeen. On kuulema palannut, vaikka kaikki nuo lapsukaiset eivät ole ikinä Suomessa käyneet. Palaamisesta voi olla joillakin ns. laajempi käsitys, kuten monista muistakin maahantulijoihin liittyvistä asioista.

Kyllä isis-lapset ovat sitkeitä ja päämäärätietoisia pieniä ihmisiä, kuten kaikki muutkin ihan yksin ja omin päin Suomeen paljon kärsineinä tallustelleet lapsipakolaiset. Tämmöisiähän meille on vuosien varralla tavattu kertoilla. 

Kolme, neljätuhatta kilsaa ei tunnu missään, kun kakrut laittavat jalkaa toisen eteen. Suomellahan kyllä riittää kotouttamisen osaamista ja rahkeissa on varaa. Suomi ottaa vastaan ja osaa kotouttaa kenet vain, vaikka kuunatsien jugendin. Näin on!

Tämä uutisvuodatus tuli vastaan Kalevan sivuilta.


***
Lisäys: Jos ja kun isis-lapsia tuli Suomeen, tulivatko heidän vanhempansakin? Sitäkään turvallisuusuhkaa eivät virkapertit meille kerro. Terrorismiin osallistuminen ulkomailla tai  kansainvälisen terrorismin tukeminen ei liene Suomessa rikollista. Miksi ei?

Isis ei ole tuhoutunut kuin Irakissa ja Syyriassa, sillä se toimii eri nimillä monissa maissa Aasiassa ja Afrikassa. Vakavasti otettavia eli vaarallisia islamilaisia jihadistijoukkioita on olemassa vähintään satoja.

***

Suomessa ei oteta terrorismin uhkaa tarpeeksi vakavasti. Muissa pohjoismaissa terrorismilakeja on tiukennettu, ei meillä, kertoo Supon pomo Kalevassa.

Mitkähän puolueet ovat vastuussa siitä, että terrorismiin ja siihen syyllistyneisiin suhtaudutaan meillä lainsäädännössäkin leväperäisesti? Tiettävästi vain persut haluavat tiukempaa linjaa, muut puoluepukarit vaikenevat asiasta tai vähättelevät sitä. Jos ja kun jotain pahaa Suomessakin vielä tapahtuu, kukaan ei ottane siitä mitään vastuuta.


***
21.3.2019: Atte Kaleva: Isis-tukijoiden pitäisi menettää Suomen kansalaisuus!

26.3.2019: Verkkouutiset: Venäjä kotiuttaa isis-lapsia, mutta ei enää ottane  takaisin naisia.

4.4.2019:  Iltalehti: Suomesta lähdetty lukuisasti isis-kalifaattiin.

25.4.2019:  Isisin innoittama terrorismi jatkuu Sri-Lankan jälkeen ja saattaa pahentua?

25.5. 2019: Venäjä varoittaa Afganistanin ja Pakistanin vahvistuvasta isis-joukkiosta.

25.5.2019: Vapautettu jesidinainen poltti heti mustat orjan rättinsä.

7.6.2019:  Isis-vaimoja ei pidä hakea Suomeen.


***

Ei kommentteja: