15.4.2019

Rökälevoitto

Keltainen tunnusväri on voimaa politiikassa.
Kuvan jytkyankka ei ole uutisankka.
Demarit sai  vaaleissa rökälevoiton eli se kirjataan nyt karvan verran suurimmaksi puolueeksi. Kuka sitten virvotaan tänä keväänä päärökäleeksi ja missä se oikea voitto on, jos puhutaan koko punavihreästä porukasta? Demarien, vihreiden ja vasemmiston yhteinen kannatus jää 37,4 prosenttiin.

Persuille jytkyinen vaalimenestys oli vuodesta 2011 lähtien kolmas. Puolue on nostanut itsensä neljän suurimman joukkoon pysyvästi, jos politiikassa on jotain pysyvää. Neljän isoimman ns. oikeistopuolueen yhteinen kannatus on 48,3 prosenttia.

Ruotsalaisten ja kristillisten kanssa, sinisten prosenttiliikkeen kera, oikeistoa kannatti 57,7 prosenttia äänestäjistä. Ero vasemmistoon on melkoinen.

Pääsiäisnoidat heiluttivat persujen pirtissä luutiaan kuin taikomalla. Yle totesi  jutussaan, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän koko tuplaantui 17 edustajasta 34 kansanedustajaan, (oikea määrä 39). Neljän vuoden takaisesta joukosta pyyhkiytyi sinisiirtymän takia kartalta pois myös 17 edustajaa. Puolue taannoin hajosi, mutta mitäs pienistä!

Kokoomus piti puoluepokerissa pintansa tuommoisella maagisella 17 prosentin kannatuksella. Suomessa näemmä halutaan usein olla porvareita, mitä siihen touhuun sitten kuuluukaan. Kepulle tuli tällä kertaa odotettu takaisku, mutta sekin piti neljännen sijansa ennen vihreitä. 

Jos kannatustaan nyt nostaneita vihreitä ei luettaisi vasemmiston kaartiin, sosialisteja eli demareita ja vasureita kannattaisi vain joka neljäs suomalainen, mikä on sekin merkittävä osuus äänestäjistä. Vihreissä on jo hieman pelottavaa se, että siellä alkaa olla mukana suhteessa enemmän aina oikeassa olevia naisia kuin feministipuolueessa.

Miksi kirjoitin otsikkoon, että rökälevoitto ja tarkoitin demareita? No siksi, että eräs espoolainen demariehdokas (jäi rannalle) ennusteli vastikään US-blogissaan persuille rökäletappiota. Semmoista se  ennustelu on.

Intrigööri jää tyynesti odottamaan, saadaanko Suomeen hallitus ennen juhannusta vai vasta jouluksi.  Ennustan, että saadaan ennen juhannusta, sillä tulevilla ministereillä ja edustajilla täytyy olla hinku ja tunku päästä pönöttelemään EU-eliitin kanssa kesäisissä kuvissa Suomessa, eli unionin puheenjohtajamaassa.

Intrigööri äänesti taas persua, joten onnittelut menestyksestä samoin tehneille, ehdokkaille ja koko puolueen väelle!  Nyt olisi blogissa pieni keväinen ja mieluummin kesäinenkin tauko paikallaan, koska politiikasta kirjoitellaan vilkkaasti  muutenkin.



Ei kommentteja: