11.4.2019

Viiden miljardin musta aukko

Vaalipuheet ovat joskus laveita ja optimistisia kuin rahattomalla asunnon  ostajalla. Ajassa liikkuminen ei ole onneksi mahdollista, mutta tulevaisuuden ennustelu on. Maan julkisesta taloudesta löytyy tiemmä ainakin viiden miljardin musta aukko, eikä vaaleja vasten ole juuri väitelty siitä mistä nekin rahat revitään. Julman kokoisia menoja valtiolle ja kunnille on muutenkin jonossa kuin leipäjakeluissa asiakkaita.

Taloussanomat jututti talousviisaita, joiden mukaan laajoja leikkauksia on pakko tehdä. Viime vuosien hyvänsorttinen talouskehitys saattaa hidastua ja tai jopa  pysähtyä. Tuo kuulostaa pahalta, ainakin elämisensä tulonsiirroilla pakosti rahoittavien ihmisten korvissa. Säästöjä pitäisi synnyttää myös kuntataloudessa, siellä ja tuolla.

Työllisyysasteen nostaminen oikeasti 75 prosenttiin voi olla nyt mahdotonta. Olisi hyvä, jos nykyinenkin työllisyys pitäisi pohjansa. Joku talousviisaista sanookin suoraan sen ikuisen tosiasian, että suomalainen työllisyystilanne riippuu kansainvälisestä taloudesta ja vientikysynnästä, joihin pienen maan politiikalla ei voi vaikuttaa.

Toinen talousguru toteaa, että elintaso tulee työn tuottavuudesta. Ihmisten muutaman tunnin tai vain yhden tunnin viikottainen työ kaunistaa vain työllisyystilastoja. Tilastojen kaunistelu on kyllä turhaa ja ainakin siitä hommasta pitäisi leikata.

Säästöjä tulevat päättäjät joutunevat repimään vaikka ylisuurista yritystuista, joita ei kyllä viimeksi uskallettu koskea lainkaan. Säästöjä löytyisi paikoin myös julmetun kokoisesta hallinnosta. Mutta, näkis vaan.

Sosiaaliturvan heikentäminen vahvistaisi sekin valtiontaloutta, jos sellainen  nuoralla kävely onnistuisi. Heikentää pitäisi myös yleisiä elämisen kustannuksia, jotta talouskasvun kierteestä päästäisiin vähän vähemmällä. Ei olisi pakko tiristää verovettä joka kivestä.

Uhkiakin julkiselle taloudelle löytyy helposti sen tavanomaisen kestävyysvajeesta kälättämisen lisäksi. Talouspolitiikan EU-integraatio voisi  viedä Suomelta tyyten mahdollisuudet vaikuttaa omaan kehitykseensä.

Taloustietäjiltä tulee myös tyly muistutus siitä, että Suomen valtion antamat takaukset ovat suhteessa EU-maiden suurimpia.

Taloustupeltaja intrigööri muistuttaa, että Suomi on suoranaisten vastuiden lisäksi ottanut kontolleen monia kansainvälisiä nk. sitoumuksia, joiden menot toistuvat vuosittain miljardiluokassa. Kyllä maailmaa voitaisiin halailla vähän halvemmallakin! 

Yksilötasolla olisi vissiin viisainta halailla kevyesti puita jokamiehen oikeuksilla, puut eivät ainakaan vingu meetoota, jos vähänkin yrittää olla ystävällinen.


Tässä kohti lienee parasta linkittää TalSan juttuun.

Syrjäytyneitä 18 - 29-vuotiaita yli 60.000, 13.000 heistä jo eläkkeellä. Talouselämä 11.4.


Inrigöörin pähkäilyjä löytyy mm. otsikolla:  Jaetaan työtä kaikille.


***

4 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

Ruotsin sosiaaliturva on paljon huonompi kuin Suomessa ja jo senkin takia heillä on talous paremmassa kunnossa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201801232200684599

intrigööri kirjoitti...

Sosiaaliturva voisi ehkä olla nykyistä heikompi, mutta silloin tarttis olla halvempia vuokrakämppiä. Niitähän ei kasvavista kaupungeista löydy, eikä vuokrasääntelyä tunnu nykyisin kukaan puoltavan.

Onhan tässäkin blogissa tullut höpöteltyä, että valtion kannattaisi tukea ihmisten muuttoa edes Helsingistä ja sen naapureista pienempiin maaseutukaupunkeihin, joissa kuitenkin on kaikki tärkeimmät palvelut. Saataisiin suoritusportaan töiden tekijöitä muualta maasta sinne, missä heitä eniten tarvitaan.

Oopperaa ja balettia, yms. tuskin moni tavis tarvitsee ja näkee niitä tuubista. Sossun perusturvassa olisi tärkeää, että sen saisi nykyistä ketterämmin, ettei tarttis tuskitella. Jos sitten liikaa jossain kohti maksaisivat, perisivät ne sitten seuraavista rahoista pois.

Vieläköhän lapsilisä nousee lapsiluvun mukaan? Minusta se pitäisi olla toisin päin. Ensimmäinen kakru on aina kallein, toisten hoito menee jo helpommin, kun osaamista ja roinaa kertyy. Pieneksi jääneitä vaatteitakin voisi monikulttuuri, eikun monilapsisissa perheissä hyödyntää.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

En minäkään sosiaaliturvan leikkauksia kannata, muuten kuin että sen varassa koko ikänsä lusmuilevilta vois leikata. Ja nuorille pakollista lumitöitä, puistotöitä, vanhusten ulkoilutusta etc.

Pian tulee saksalainen ja leikkaa kovalla kädellä.

intrigööri kirjoitti...

Niin, kyllä nää prekariaattipellet ja jatkuvat vaatimukset vastikeettomasta perustulosta ovat vähän vaikeita ymmärtää.

Perusturva kyllä Suomessa tarvitaan, koska ei olla vielä missään kalifaatissa tai kansantasavallassa, vaan naatitaan pohjoismaisesta hyvinvoinnista. Onhan se vielä kohtuullinen se yhteiskunnan turvaverkko vai joko se on rysä, mistä ei pääse pois.