16.4.2019

SDP voimaantuu Väätäisellä

Intrigöörin tarkkailuasemalla pantiin 2015 vaalien jälkeen mieluusti merkille se, että SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen putosi eduskunnasta ja se, ettei hän näyttänyt menneen vaaleissa läpi nytkään 2019. 

Äänten tarkistuslaskenta nostaa kuitenkin nyt Väätäisen takaisin "kansakunnan eturiviin". Linkki Verkkouutisiin.

Täytynee linkittää myös saman aviisin vanhempaan juttuun. Toinen juttu siitä  aiheesta on tässä.

Tästä aukenee dosentti Markku Myllykankaan maaliskuinen twitter-päivitys.

Syyrian sotavuosina kalifaatin puolella suomalaisia edustaneita on tiettävästi jo palannut Suomeen ja lisää olisi itkun kanssa tulossa. Hyvin paljon muitakin ihmisiä olisi Suomeen maailmalta tulossa ja vaikka mistä. 

Eiköhän sitä entiselle hoitoalan ihmiselle tällaisissa asioissa huolehdittavaa riitä, siellä SDP:n suuressa eduskuntaryhmässä? Sotekin pitäisi kai taas kerran päkistää ja sotu vai mikä se sosiaaliuudistus oli. Mutta mitäs pienistä. Tärkeimmät asiat ensin! Työ kutsuu tekijäänsä.


Lisäys: Iloa ja surua äänten tarkistuksesta.


***

2 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tuulahan vahvistaa demarien Arvopohjaa, joten helpottanee uuden hallituksen muodostamista.

Hänhän ei voinut palata vanhaan työhönsä, koska oli liian tunnettu. Sama pätee varmaan nytkin, eli ei alennu rivikansan edustajaksi vaan loikkaa suoraan pääministeriksi.

intrigööri kirjoitti...

Pohjan Arvolla on twitterissä tili. Linkitän uhkarohkeasti sinne, kuka hän lieneekään, sillä arvon mekin ansaitsemme, sen ihmisarvon, ei aatteellisen:

https://twitter.com/arvo_pohja