3.4.2019

Lyijyä ja elohopeaa - mitäs noista?


Vastuullismediaa edustava sanomalehti Savon Sanomat otsikoi 2.4. melko syyntakeisesti, siihen tyyliin, etteivät lyijy ja elohopea ole niin kovin vaarallisia aineita kaupunkialueella, jossain jorpakon pohjassa. 

Kauppakeskuksen näyttötaulussa lehden mainoksessa luki aamulla 3.4. iskevästi, jotta "Lyijy ja elohopea eivät vaaraksi ihmiselle". Eipä kai, ei ainakaan siellä näyttötaulussa.

Tässä kopsu lehtiotsikosta ja sen alla linkki juttuun:




***
Intrigööri on muiden lailla mennä vuosina tavannut käydä Neulalahdessa uiskentelemassa lapsostenkin kanssa, mutta pinnalla on pysytty, eikä sukeltelua lahden pohjaan ei ole harrasteltu. 

Neulalahden ja läheisen Savilahden pohjamyrkyt tulivat taannoin julkisuuteen, koska armeija on vuosien ajan nostanut lahtien pohjasta sinne aikoinaan reilusti ja monessa vaiheessa kipattuja räjähteitä, ammuksia ja niiden osia.

Lahden pohjaliejujakin tutkittiin mennä vuotena ja todettiin, että mainittuja myrkkyjäämiä sieltä löytyy, kai lähinnä syvänteistä. Nyttemin on kaiketi päätelty, ettei noista myrkyistä liene vaaraa ihmisille, vaikka lahtien rantamaille suunnitellaan runsasta rakentamista. Viileitä syvänteitä aiotaan parhaillaan  hyödyntää mm. läheisten sairaalarakennusten kaukojäähdytyksessä

Armeija on jo aikoja sitten poistunut entisen Neulamäen ase- ja ammusvarikon alueelta, mutta vanhojen järveen kaadettujen jytkyjäämien putsaus jatkunee edelleen. Nuo lahdet sijaitsevat lenkkireittien varrella, joten nostotöitä on tullut joskus sivusta seurailluksi. Tässä on viimeisin judelma aiheesta 2017 / 2018.

***
Enpä minäkään usko, että raskasmetalleista koituisi haittaa ihmisille ainakaan nykyisen kaukojäähdytyshankkeen takia. Miten lienee tulevina vuosina? 

Myrkkyjen poistaminen pohjalietteistä lienee vaikeaa, mutta olisiko se sittenkin aiheellista? Josko myrkkyisen liejun imuruoppaus lautalta tai aluksesta onnistuisi, jotta edes suurin osa lyijystä ja elohopeasta saataisiin ongelmajätelaitokselle. Armeijan ukotkin osannevat neuvoa tekniikoissa.

Rantamaisemiin myöhemmin tehtävät uudisrakennukset säilyvät siellä pitkälti tulevaisuuteen. Vielä melko puhdas Kallavesi lahtineen on tietysti osa luonnon virkistyskäyttöä, nyt ja toivottavasti aina.


***

2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Sulfidisavea kerros siihen päälle, niin sitten on raskasmetallit lukon takana. Ehkä siinä kaikki eliöt kuolee siihen saveen, mutta ...

Sulfidisavea on ainakin pohojanmaalla ja Malmin lentokentän alla. Voi olla jossain lähempänäkin sitä Savilahtea.

intrigööri kirjoitti...

Arvookohan sitä harvinaesta sulfidisavimuata ahnehtia tänne Savvoon asti? Eivätkös ne Sinnikkä ja Vapaavuori rakenna juuri sellaisen saven päälle harmaata viherparatiisiaan ja samalla maailman ainoaa metropolia, mikä ei ole suurkaupunki?

Vai onko sulfidisavi parasta mitä Helsingillä on tarjota? Lepikon torpan multaakin kepulaiset veivät aikoinaan lahjaksi Moskovaan asti. On siinä ollut naapuritovereilla naurussaan pidättelemistä.

https://yle.fi/uutiset/3-8914862