2.11.2011

Drakma pelastaa kreikkalaiset?

Jos ja kun kreikkalaiset päättävät erota euroliitosta ja EU:sta, heillä on siinä vain voitettavaa. Kreikan velkakriisi täyttää pian kaksi vuotta ja sen takia on velkaannutettu lisää kaikkia euroalueen valtioita. Voitot korjaavat talteen yhä edelleen Kreikkaa alunperin ylilainoittaneet finanssipelurit eli suurpankit. Muitakin porsaita lienee kaukalolla, mutta kun faktat puuttuvat, jääkööt nimeämättä.


Euromaiden tukitoimien ja niiden hurjien summien takaisinperinnän seurauksena tavallisilla kreikkalaisilla olisi edessään loputon kurjuus. Valtion velat jäisivät yhä edelleen sietämättömälle tasolle. Selkeä velkajärjestely Argentiinan tapaan toisi mukanaan vielä pahemman kurjuuden, mutta vain aluksi, muutamiksi vuosiksi. Toipumisen vuosien aikana kreikkalaiset voisivat samalla ravistella loiset niskastaan eli heittää vastuuttomat poliitikkonsa tunkiolle. Konkurssissa sattuu aina joillekin pahasti tai lienee parempi puhua jonkin sortin valtiollisesta velkaremontista?


Teki vähän häijyä huomata, että meidänkin pääministeri  oli raakkumassa muiden eurokorppien tavoin Kreikan suunniteltua kansanäänestystä vastaan. Mikä vika kansanäänestyksessä on? Kysykää sveitsiläisistä, onko käkikellomaassa ollut kansanäänestyksistä pahoja seurauksia? Joku siinäkin demokratian mallissa jää aina vähemmistöön, mutta niin siellä vain asioita hoidetaan. Kansalaiset pääsevät aika usein ottamaan vastuullisesti kantaa tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin asioihin.


Emmehän toki vielä tiedä, tuleeko koko Kreikan kansanäänestystä ja ratkaisisiko mitään, vaikka äänestettäisiin. Kreikka ei selviydy veloistaan, vaikka niitä uusimpien aikomusten mukaan pilkottaisiin. Kreikan parlamentti taitaa käsitellä kansanäänestystä  perjantaina 4. marraskuuta.


Kreikkalaisilla on tietysti omassa maassaan paljon korjattavaa. Ahkerat Saksan muurahaiset eivät loputtomiin elätä huolettomia heinäsirkkoja. Eivät ainakaan, kun rikkaat kreikkalaiset ovat jo aikoja sitten toimittaneet turvaan jonkin arvion mukaan ainakin 200 miljardia euroa omia rahojaan, pääosin sinne turvalliseen käkikellomaahan Sveitsiin. Rikkaita Kreikassa on, ainakin enemmän kuin ankeassa Suomessa.


Kreikkalaisten ökytalletukset ja -omistukset kuuluvat silti vain harvoille. Suurin osa porukasta on siellä ja kaikkialla muuallakin taviksia ja köyhiä. Taviksien kannalta vastuuttomien poliitikkojen aiheuttama vahinko on tapahtunut. Kreikka rapautuu hirmuista vauhtia, työtä ja ja toimeentuloa on yhä harvemmalla. Köyhimmät jäävät heitteille mm. terveydenhoidossa. Nohevin nuori ja nuorehko väki muuttaa maasta pois. 


Mitä ihmeen kreikkalaisten tukemista tässä on muka harrastettu EU:n voimin jo yli 1,5 vuotta? Tämäkö on seuraus sitä, kun kasinopelitalous määrää kaikesta? Siinäkö on myös Suomen tulevaisuus? Kertokaa se meille kaikille Katainen ja Urpilainen, jos satutte tietämään!


Kiinnostaisi tietää, keitä perimmältään on tuettu Suomenkin miljardeilla, rahalla ja "takuuksilla". Pääosa järjettömän kokoisista tukipaketeista on tainnut ohjautua suuri niille samoille tahoille, jotka urakalla ylilainoittivat kreikkalaisten ikiomaa lintukotoa ja ihmemaata, missä eivät verot ja huolet painaneet. Monet vainajatkin nostivat reippaasti eläkettä.


Intrigööri oli yksi niistä monista kommentaattoreista, jotka jo toissa keväänä ehdottelivat Kreikan laittamista velkajärjestelyyn. Mutta mitä tekivät päättäjät eli finanssipellet ja heidän uutterat renkinsä poliitikot? He turvasivat ensiksi omat saatavansa ja omat asemansa. Tämä touhu vain jatkuu. Ja jatkuu...


Jos toissa keväänä EKP olisi heti alkuun vaikka ottanut vastatakseen koko Kreikan valtion velkapotin, se ei olisi ainakaan kaatanut rahamarkkinoita, eikä heilutellut globaalia taloutta. Samalla olisi pitänyt julistaa, ettei enempiä vastuita oteta ja painostaa Kreikkaa juuri niihin toimiin, joita siellä vasta nyt yritetään. Osa rahoista olisi ajan kanssa saatu takaisin. No, tämä on vain amatöörin jälkiviisautta. Mutta mitä tekivät rahamaailman oikeat viisaat - he kasasivat jumalattoman suuren tukipaketin, joka menee pohjattoman kaivoon!


Kreikka yksistään ei vieläkään pystyisi kovin paljon heiluttaman maailman taloutta. Mutta Italia jo pystyisi. Kysymys oli alun pitäenkin Italiasta ja muista rahamaailman mafiosojen parhaista lypsylehmistä. Ranskaa ei kai pitäisi edes mainita.


Korttitalo horjuu, mutta sitä tuetaan kai loputtomasti, ellemme me kansalaiset sitä kaada. Valtaherrojen norsunluutorneista ja velkavipuvuorilta huhuillaan ja ihmetellään, miksi taviksetkin nyt liikehtivät joutenpäiten rahamaailman raiteilla ja valtakaduilla. 


Odottakaahan vain, kyllä se siitä selviää. Raha on vain paperia, eikä kultaa ja timantteja voi syödä.  Tähän moni voisi sanoa, että kyllä ne rahalla evästä myyvät. Niinpä. Intrigöörikin syö parhaillaan nikotiinipurkkaa, mutta ei ole alkanut muuten skarpata, vai mikä se muotijuttu oli.


Täytyy lisätä linkki asiantuntijan katsaukseen kreikkalaisten tilanteesta:

http://reijokallinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87558-perheyritysten-liitto-nimeltaan-kreikka

***

Ei kommentteja: