Ongelma ei ole vain asioiden kuoliaaksi märehtiminen. Suomen puolue- ja eturyhmä-epädemokratiaan kuuluu se, että kun joku esittää jotain, toiset ampuvat ajatuksen saman tien alas. Alas ampumiseen ei vaikuta, onko esitys yksittäisen puoluejohtajan tai poliitikon heitto, puolueen satasivuinen vaaliohjelma tai etujärjestön ulostulo.
Ihan sama, mitä joku ehdottaa, kukaan politiikassa ei sitä mieti. Pääasia, että voi heti esiintyä toisia viisaampana ja tyrmätä muiden löpinät. Jos puolueet, poliitikot, etujärjestöt ja kaikki muut terrierien sukanvetokisan sijasta pohtisivat sitä, miten tämä ja tuo asia pystyttäisiin parhaiten hoitamaan kokonaisuuden kannalta, oltaisiin rakentavia. Mutta ei Suomessa keskustella asioista juuriaan myöten, sehän on ruotsalaisten turha tapa.
Pahinta on tämä epävarmuus. Päättäjät eivät tunnu tajuavan, onko heidät valittu tehtäviinsä hoitamaan suomalaisten etuja, ylivelkaisten maiden etuja vai EU:n integraatiota ja joitain globaaleja visioita. Vain yhdestä asiasta hallituspuolueissa ollaan yhtä mieltä: Mikä on hyvä EU:n ytimelle, se kaikki on meidän nieltävä ja pulinat pois!
Kerrasta katki!
Suomi on myös kerrasta katki -yhteiskunta, missä tosielämän muutokset eivät heiluttele jähmeitä rakenteita. Kaikkia muutoksia vastustetaan ankarasti. Työelämän jousto on ruma kirosana. Suomalainen taipuu vain pakon edessä, mutta ei katkea. Meillä ei siestoja vietellä, eikä lorvita ennen kuin työnantaja iskee läksiäiskahveilla kultakellon kouraan 40 vuotisesta uurastuksesta. Siltä pohjalta meillä mennään. Downshiftarit ja mitä niitä nyt on, ovat lusmuja.
Kerrasta poikki tarkoittaa myös sitä, että ollaan joko työssä tai työttömänä. Joko työssä tai eläkkeellä. Välimuotoja ei ole. Täällä kaadutaan vain isänmaan puolesta! Taloususkovaisten mielestä Suomessa saa olla vain joko vanhuuseläkkeellä tai jopa joskus työkyvyttömyyseläkkeellä. Alin eläkeikä pitäisi kiireesti nostaa 65 vuoteen. Pelotteena on, että jos vitkutellaan, alinta eläkeikää joudutaan hetikohta nostamaan 67 vuoteen tai peräti 70 ikävuoteen.
Intrigöörin mielestä turha varovaisuus voitaisiin tässä asiassa unohtaa. Jospa nostettaisiin alin eläkeikä heti kerralla 70 vuoteen? Työnantajalta uupunut työn sankari saisi sitten pahviarkun ja kivat kukat siihen päälle. Suomi onkin löperöiden ranskisten ohella melkein ainoana Euroopassa pitänyt kiinni ihmisten oikeudesta jäädä eläkkeelle niin, että hyö ehtivät löhöillä muutaman vuoden ennen kuin pääsevät pilven pankolle harppua rämpyttelemään.
Lainaa Wikipediasta: "Ensimmäiset valtiopäiväesitykset suomalaisten eläketurvan järjestämiseksi tehtiin jo 1860-luvulla, mutta Suomen eläkejärjestelmän historia voidaan katsoa alkaneeksi 1870-luvulla virkamiesten eläkkeistä. Virkaeläkkeet kuvastivat aikansa sääty-yhteiskuntaa. Yksilöllisellä avuntarpeella tai sosiaalisilla syillä oli vain vähän merkitystä.
Eläkeikä laskettiin 70 vuodesta ensin 65 vuoteen 1826, ja edelleen 63 vuoteen 1866, jollaisena se säilyi 1990-luvulle asti. Vasta 2005 alkaen eläkeikä on ollut 63-68 vuotta.Täyteen eläkkeeseen vaadittiin 35 vuoden palvelus. Oikeus eläkkeeseen, kuten palkkaukseenkin, oli elatuksenluonteinen korvaus virkamiehen koko työvoiman asettamisesta valtion käytettäväksi."
Työttömiä ja osa-aikaisia
Osa-aikaeläkkeet siis joutaisivat taannoisen eläkekomitean mielestä samaan tunkioon työttömyyseläkkeiden kanssa? Hetkinen, mikä ihmeen työttömyys? Ai niin, ortodoksisen talouskvartaaliuskonnon mukaan maassa pitää olla aina rapsakka määrä työttömiä, että oikea työväki pysyy ruodussa. Työttömiä lie virallisesti nyt jokin 250.000, kursseilla ja tukiduuneissa on, mitä lie?
Mitä siitä, jos veroja ei valtiolle kerry? Jotkut nimekkäät yrityksetkin, jopa eläkefaaraoiden johtamat sellaiset, näyttävät jo loistavaa mallia "sofistikoituneiden veronkiertomallien" käytöstä. Otetaan vain valtiolle AAA-luokituksella lisää pätäkkää. Tää me osataan.
Ikävä kyllä on niin, että jos putoat syystä tai toisesta pois työputkesta ja olet vaikka viidenkympin korvissa, sinut katsotaan "työmarkkinoilla" armotta vanhaksi. Parhaassa tapauksessa lumetyökkäristä tarjotaan jotain valekoulutusta, jotta löperö pudokas saadaan vähäksi aikaa pois tilastoja rumentamasta.
Viidenkympin iästä on vielä kovin pitkä matka haviteltuihin korkeisiin eläköitymisikiin. Pitkä matka ja kivinen polku. Ihmisen olisi jotenkin elettävä ja pakosti oltava koneiston pompoteltavana, että saisi joltain luukulta edes sopparahat. Työttömyyden uhria ei lohduta ainakaan se, että moinen on kallista kunnille ja valtiolle.
Terveet ihmiset saattavat hyvinkin jaksaa painaa kevyemmissä töissä vaikka 65-vuotiaiksi. Siitä ylöspäin jaksaminen on hyvin yksilöllistä. Mutta ei se eläkeikän nostaminen onnistu vain sanelemalla, vaikka hommia sattuisikin olemaan. On paljon aloja, joilla ihminen ei kerrassaan jaksa, eikä pysty toimimaan edes 63-vuotiaaksi. Mikä siis neuvoksi?
Inhimillistä joustoa
Työtä pitäisi riittää yhä useammalle ikääntyvälle. Kaikkien kykenevien pitäisi jaksaa olla pelissä mukana oman itsensä, sekä talouselämän ja yhteiskunnan (näin päin se menee) parhaaksi.
Työelämästä ja yleisestä perusturvasta täytyisi tulla hyvin paljon nykyistä joustavampia. Kyllä koko touhun pitäisi toimia myös ihmisten tavalla. Inhimillisesti, koska ihminen ei ole kone, eikä ihmisistä saisi tehdä uusorjia. Vaikka pahalta näyttää.
Ikääntyvä terve ihminen jaksaa töissä monta tuntia päivässä, kuka minkäkin verran. Toinen jaksaa kaksi tai neljä tuntia. Joku tulee joustavasti silloin ja siksi aikaa, kun kutsutaan. Niinhän nuoremmatkin tekevät. Joillekin kävisi osaviikko tai melkein mikä vain työmalli.
Kaiken hyödyllisen työn tekemisen pitäisi olla sallittua ja suositeltavaa, eikä mikään yhteiskunnan tukimuoto saisi olla työn esteenä. Pysyvät tuloloukut ja yhtä pysyvä hillitön kyttäys olisi vähennettävä minimiin. Kukaan ei pärjää nykyisin kunnolla tehden osapäiväistä tai osa-aikaista työtä. Eikä vanhempi jaksa nuorten tavoin tehdä monta työtä samaan aikaan.
Ne iäkkäämmät ihmiset, joilla on kokopäivätyö, tietenkin tekisivät sitä edelleen. Sen suuren joukon, jolla ei ole säännöllistä työsuhdetta, täytyisi tukeutua yleiseen ja yhtäläiseen perusturvaan, sanottakoon sitä vaikka perustuloksi. Perustuloksi sillä edellytyksellä, että se kohdistuisi vain tarvitseville. Paremmin pärjääville työikäisille etu voidaan kompensoida vaikka verohelpotuksin.
Työn jakaminen vaatisi paljon muutoksia yhteiskunnalta, työnantajilta ja tekijöiltä, oikeata joustavuutta. Jos eläkeikiä aiotaan toimivasti nostaa ja saada ihmiset jaksamaan töissä pitempään, niin täytyisi tehdä. Muuten koko eläkeiän nostosta tulee irvihampainen susi. Työtä jakamalla vanhemmatkin ihmiset jaksaisivat kunnolla työuransa viimeiset vuodet.
Vai halutaanko meille ikääntyvä iso kurjalisto? Meillä on jo toinen suuri, eikä aina säyseä syrjäytyvien nuorten kurjalisto. Ikävää on sekin, että pienikin alkava yritystoiminta käynnistää aina massiivisen byrokratian vastaiskun. Pakkoyrittäminen on surkea luku työn teettämisen historiassa.
Yhden sijasta kaksi?
Työn jakamista eri tavoin voisivat hyödyntää myös nuoremmat. Suomessa riittää eri aloille peruskoulutettuja työikäisiä ja nuoria työttömiä. Julkisella puolella yhden eläköityvän hyväpalkkaisen palkkakuluilla voitaisiin työllistää kaksi tai kolme nuorempaa eri tehtäviin, ellei kaikkia pomovirkoja heti täytettäisi. Kaikki voittaisivat, eikä työn laatu kärsisi. Työttömyys vähenisi todella, kulut eivät käytännössä kasvaisi. Työ synnyttää uutta työtä ja toimeliaisuutta.
Mitähän jos seuraava komitea (takaraja yksi vuosi) pähkäilisi vaikka mahdollisuuksia työn jakamiseen? Toinen istuntoriihi voisi pohtia, miten toteutettaisiin uusi joustava perusturva, mikä vastaisi useimpiin tarpeisiin. On muistettava, että järkevöinti ei juuri lisäisi kustannuksia. Meillä on jo tarveharkintainen kansalaispalkka eli ns. perustulo ja toimeentulotuki. Pienituloisille ja työttömille maksetaan koko ajan monen sortin tukia monilta luukuilta. Jos tukia leikataan, siitä ei mitään toivotalkoita tule.
SAK ja EK & Co olisi pidettävä suorasta päätöksenteosta pois sotkemasta. Mielipiteitä etujärjestöiltä pitää kysyä, mutta eivät ne saa sanella. Nykyisin meillä sanelevat toisaalta markkinat ja vastapuolelta duunarien ay-väki. Demokratia kyyristelee siinä välissä. Oikeasti kaikkien pitäisi olla saman suomalaisen yhteiskuntamallin puolella, muutenkin kuin juhlapuheissa.
Kaikki muuttuu alati ja lujaa. Rakenteidenkin on pakko muuttua. Ikuisuuskysymys on se, muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Vastaus on myös ikuinen: Ihminen ei muutu yhtään miksikään, mutta ihan kaikkea muuta voidaan muuttaa. Työtäkin voidaan jakaa ja monistaa! Velkaantumalla ei pärjätä, työtä pitää tehdä. Jos joku väittää, ettei Suomessa ole tekemätöntä työtä, suksikoon saunan taakse nokkospuskaan!
* * *
Aamutellua katsellessa nauratti, kun nuori yrittäjä ja joku asiantuntija kertoilivat nuorten uusista asenteista työpaikoilla. Nykyisin kuulema työnhakija haastattelee rekrytoijaa siitä, miten kivan duunin tämä on valmis tarjoamaan.
Intrigööri muistaa, millaista työelämä oli kultaisella 70-luvulla, jolloin firmoissa oli porukkaa pilvin pimein ja julkisella puolella väkeä riitti tungokseen asti, lisää porukkaa pukkasi sinne vielä 1990 alkuun asti. Ennen tyydyttiin paljolti siihen, että homma toimi, haluttiin vain jotain plussaa viivan alle.
Intrigööri muistaa, millaista työelämä oli kultaisella 70-luvulla, jolloin firmoissa oli porukkaa pilvin pimein ja julkisella puolella väkeä riitti tungokseen asti, lisää porukkaa pukkasi sinne vielä 1990 alkuun asti. Ennen tyydyttiin paljolti siihen, että homma toimi, haluttiin vain jotain plussaa viivan alle.
Työssä saattoi olla jopa lystiä. Ei eletty kvartaalitaloudessa ja työllistettiin ihmisiä. Sellaista oikeata elämää kesti vain 80-luvun lopuille asti, vaaran merkkejä toki nähtiin aiemminkin. Olisiko globaalissa verkottuvassa maailmassa edessä edes jonkinlainen asenteellinen paluu historiaan? Toivottavasti nuoret ovat viisaita? Tervetuloa uusi oikeiden ihmisten maailma uudenlaisine työtehtävineen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti