Eurokriisiin 17 ratkaisua

Talousviisaat Ollimedes ja Arkhimedes.

(23.10.) Euroherroilla on menossa varsinaiset toivotalkoot. Lainaus Hesarista: "EU-huippukokous käynnistyi sunnuntaiaamuna sekavissa, mutta toiveikkaissa tunnelmissa. Kukaan ei kunnolla tiennyt, mitä kokouksesta on odotettavissa, mutta jonkinlainen ratkaisu tuntui olevan ilmassa." 

Ilmassapa hyvinkin. Kaikilla EU- ja euromailla oli nyt lusikkansa soppaa hämmentämässä. Brysselin EU-korttelit olivat kuulema paksun poliisimuurin ympäröimiä, kun EU:n 27 maan edustajat istuivat hienojen hotellien aamiaispöydissä pupeltamassa veronmaksajien piikkiin. 


Paksu poliisimuuri - sekö on myös euron kriisimaiden ympärille rakennettava "palomuuri"? Vai pitääkö joidenkin maiden ympäri pystyttää betonimuuri mallia Berliini tai Israel / Palestiina? 


Mikä on Kreikka-kriisin "lopullinen ratkaisu"? Ja loppuuko euron kriisi siihen? No, eihän se  lopu. Mikä sitten on €-kriisin lopullinen ratkaisu, sitä ei tiedä kukaan. Rehellisimmät suuret talousviisaat ovat sanoneet, ettei heillä ole oikeasta ratkaisusta aavistustakaan. Ei intrigöörilläkään ole, mitä nyt on pahoja aavistuksia, kuten kaikilla muillakin.


Ai niin, mutta tässä blogissa minäkin saan osallistua  toivotalkoisiin! Mielestäni euroalueen kriisiin on 17 ratkaisua, yhtä monta kuin on euromaita. Mikä se semmoinen Euroopan yhteinen valuutta on, mihin edes kaikki 27 EU:n jäsenmaata eivät pääse mukaan? Se on semmoinen yhteisvaluutan kokeilu, mikä meni maitohapoille alta kymmenen vuoden. Samalla siinä tuhoutui monien maiden ja niiden kansalaisten tulevaisuus pitkäksi aikaa. Ilman avointa europiikkiä eivät ainakaan kreikkalaiset poliitikot olisi saaneet kasatuksi kansalaistensa niskoille noin mieletöntä velkaa.


Eurorahasarjassa osa joukkueesta pelaa eri maaliin kuin muut tai potkii palloa kentän laidoilta ulos. Niinpä koko joukkue pitää hajottaa. Pelistä ei tule yhtään mitään, ei edes sopupeliä. Kataisen kolmen kovan koon, kriisihallinnan, kasvun ja kurin sijasta olisi puhuttava yhteisvaluutta euron hallitusta alasajosta, ainakin siitä mahdollisuudesta. Jokainen kolmen koon kovista tavoitteista on toiveajattelua. 


Kriisejä pitää hallita kansallisella tasolla. EU:n yhteistä kriisiapua tulisi antaa vain inhimilliseen hätään, eikä maailman rahaeliitille, millä on kyllä kykyä ja vipua vastata omista tekemisistään. Suurpankit ja -keinottelijat toimivat globaalisti. Ottamalla vastatakseen  kuprupankkien tappioita, euromaat eivät tue verorahoilla vain eurooppalaisia, vaan koko maailman keinottelijoita ja sitä järkkyä kärjellään seisovaa talouspyramidia.


Mikä eurooppalaisen rahan uusi malli olisi, Saksan fyyreröimä  pohjoisen yhteinen euro ja Ranskan veturoima erillinen etelän euro? Tulisiko kaikille maille oma kansallinen euro vai palattaisiinko vanhoihin valuuttoihin? Jälkimmäinen pelityyli lienee luultavin. Miten ja mihin uusvanhoja kansallisia valuuttoja sidottaisiin, se jäisi käytännössä ratkaistavaksi.


Moni suomalainen, myös intrigööri, joutui pian 20 vuotta sitten toteamaan, että roskapankki se on meidän pankki ja ulosottomies on lähin viranomainen. Niin siinä käy, kun pelaa huonosti ja varsinkin kun takailee toisia. Siinä käy hyvin huonosti ja sitä ei tämän kirjoittaja toivo kenellekään. Voi olla, että pelkän Kreikan konkurssin sijasta Euroopassa tulee paljon isompi rytäkkä, missä pieni Suomi on pelaamassa (pelannut jo?) itsensä konkurssipesän kauppatavaraksi. Toivottavasti jokin hätäjarru vielä löytyy, sillä talouden ikivanhat lait koskevat lopulta myös valtioita.


Olisikohan roskapankista suomalaiseksi vientituotteeksi? Suomen omat pankit lienevät tällä kertaa hyvässä mallissa. Uskotaan nyt, vaikka sen ainoan ison  kotimaisen pankin luottoluokitus jo hiukan notkahtikin. 


Poliitikoistamme Soini ja Väyrynen ovat esittäneet järkeviä ulostuloja. Jokainen maa pääomittakoon ne pankkinsa, mitkä ovat niille välttämättömiä, loput pitäisi laittaa lihoiksi. Kokemusta Suomessa on siitäkin.


Väyrysen aatos pohjoismaisesta kruunu-valuutasta on hyvä, mutta aatosteluksi se jää. Voisihan Suomen uusvanhan markan sitoa vaikka Ruotsin kruunuun. Kukapa tässä markkaa välttämättä haluaisi takaisin, mutta niin se vain on, että jos ei ole varaa ostaa uusia kumisaappaita, täytyy vanhat paikata. 

Yhteispohjoismaisen puolustuksen kehittäminen olisi sekin järkevää, Suomihan on myös Nato-maiden eli Norjan ja Tanskan yhteistyökumppani. Viimeisintä huutoa sotilaspiireissä on kyberpuolustus. Talouspuolustuksen järjestäminen olisi vielä järkevämpää ja siinä Pohjoismailla on vissit vahvuutensa ilman manana-meininkiä.


Pohjoismaat ovat Suomelle luonnollinen lähempi yhteistyön suunta, eikä koko Euroopan liittovaltio. EU-liittovaltio on tietyillä herroilla ja rouvilla tukan alla kuplimassa, on se!

Kreikan pikainen velkajärjestelyyn päästäminen, sitä se velkojen reipas leikkaaminen merkitsisi, olisi ehkä nykyisen euron ainoa mahdollisuus. Väistämättömän konkurssin pitkittäminen vain pahentaa seurauksia. 


Jos Italian talous joskus ensi vuonna rojahtaa, siinä eivät enää kepulikonstit auta, euron peli on pakko viheltää poikki. Muitakin kriisipesäkkeitä on kypsymässä.

***