Anna kun sylkäsen sun näytölle!

Kosketusnäytöllisen vähä-älyluurin käyttäjänä intrigööriä kiinnostaa tekniikan kehitys myös puhelimissa. Ei se, mitä luuri on syönyt, vaan mitä sillä voi tehdä. Vuosilukua en muista tarkasti, mutta ihan 70-luvun alkua se oli, kun istuimme Savossa yhden pubin perähuoneessa, missä oli myös jonkin telefirman miehiä. 

Telehempoilla oli pöydällä ihmeellinen isonpuoleinen laatikko. Ne väittivät pokkana meille, että siinä laatikossa oli puhelin. Mutta luurihan tangentteineen sieltä lodjusta löytyi, laatikko oli kuori tekniikan riemuvoitolle, silloiselle raahattavalle matkapuhelimelle?


Muutaman virvokkeen tai turvokkeen nautittuamme olimme kaataneet tekniikan raja-aitoja jo niin pitkälle, että soittelimme sillä laatikolla mitä hassuimpiin paikkoihin, kuka mitäkin keksi. Kuin kaukaista tulevaisuutta ennakoiden, joku teleukoista rimautti tai ainakin yritti soittaa Pekingiin, sehän oli se Kiinan pääkaupunki, ihan hirmuisen kaukana. Eikä siinä laatikossa ollut edes puhelinpiuhaa kiinni... 


Mutta niin vain toimi se laatikkopuhelin. Valitettavasti en muista, mitä firmaa kyseiset pubiystävämme edustivat, jotain silloista suomalaista suurta tekniikan taitajaa kumminkin. Tätä kirjoittaessa muistin, että joskus myöhemmin soittelimme yhden puhelinpiirin inssin kanssa samantapaisella laatikolla onkiveneestä. Se oli minusta pikku hiprakassa melko upeeta! 

***
Aikanaan tangenttiluuri, auto-arppi ilmaantui firman autoon. Soittelin sillä ainakin naisille. Naiset eivät tosin älykkäämpinä paljon noteeranneet elvistelyäni, että autosta minä tässä soittelen ja käläpälä. 

Sittemmin se arppi vaihtui nmt-luuriin, mikä valoineen näytti hienolta kojetaulun edessä. Eipä sitä autopuhelinta monesti tarvinnut työasioissa. Joskus myöhään maakunnista uutiskeikalta tullessa piti rimauttaa toimitukseen, jotta tiesivät pitää sivulla reikää auki.


Se siitä. Vanhana käpynä pitääkin kai pidäkin muistella kaikenlaista, ihan toisten kyllästymiseen asti, vaikka omasta mielestään kertoo vallankin lystikkäitä tarinoita?


* * *

Mennä viikolla Tietokone-lehdessä oli judelma siitä, että kapasitiivista kosketusnäyttöä voisi käyttää myös sairauksien tunnistamiseen. Kuulema sylkäisy tai pieni määrä jotain eritettä näytöllä riittäisi, jotta täysälypuhelin osaisi tunnistaa, onko nesteessä joitain pöpöjä ja millaisia. Selitys on, että näytön sähkönjohtavuuden takia sen pinnassa syntyvien pienten sähkövirran muutosten perusteella voitaisiin tunnistaa erilaisia tauteja. Voe mahotonta!


Näytteeksi kosketusnäytölle  kalpaisivat mitkä vain ihmisruumiin nestemäiset eritteet. Testeissä oli käytetty ainakin klamydiaa aiheuttavia bakteereja puhelimen näytön kokoisella näytöllä. Tuloksista voitiin päätellä, mikä bakteerikanta on kyseessä. Nyt tutkijat testailevat jo muidenkin bakteerien tunnistamista.

Tässä olisi kotidiagnoosista uusi linkki 9.4.2019.

***
Kun kehitys aina vain kehittyy, tuosta tulee mieleen vaikka millaisia visioita. Kauas on edetty niistä ajoista, jolloin kunnon luulosairas osti tai lainasi kirjastosta aina uusimman lääkärikirjan. Eipä aikaakaan, kun hän oli kehittänyt itselleen mitä mielenkiintoisimpia tauteja lääkärinsä (sellaisen oikean) iloksi. 

Sitten tuli netti. Nyt lääkärit lienevät jo henkisesti valmiita siihen, että potilas luulee omista sairauksistaan aina vain enemmän ja tarkemmin. Vaikka potilas ei olisi edes kunnolla kipiä, vaan olisikin valepotilas. 


Toistan aiempaa blogihöpinääni ja totean, että nykyisin luulosairas voisi mennä valelääkärille, joka kirjoittaisi hänelle lumelääkkeitä. Ennen pysyttiin vähän enemmän asiassa. Niin ja päästiin kanssa aika helposti julkiselle kunnan palkkaamalle lääkärille.


Mutta en minä lääkärinä ihan vain virnuilisi. Siinä sitä on ammatillisesta arvovallasta ja reseptien kirjoittamisen oikeudesta kiinni pitämistä, jos potilas osuukin omassa diagnoosissaan oikeaan ja tietää liki kaiken, mitä asiasta on konsana julkaistu. Ainakin yleislekurille siinä olisi pikaisen opintojen täydentämisen paikka.

***
Jos älyluuri kosketusnäyttöineen  osaisi tunnistaa edes yleisimpiä tartuntatauteja pelkän sylkinäytteen, hikipisaran tai veritipan perusteella, olisihan se melkoista edistystä. Käytännön hyötyjä siitä olisi vaikka millä mitalla. Älyluuri kosketusnäyttöineen tutkisi illan hämyssä potentiaalisen partneriehdokkaan tautitilanteen, kannattaako antaa ymmärtää vai ei.  Kenties joku vakiuroon nälkäinen puumapimu voisi tarkistaa, miten tuon hemmon siimahännät uivat? 


Tätä tehden älyluuriin voisi myydä vaikka miten paljon uusia ja ehkä hyödyllisiä sovelluksia. Isoveli ja -sisko supertietokoneineen voisivat hyödyntää kaikkiin älypuhelimiin kiinteästi kuuluvia vakoiluohjelmia myös väestön ja yksilöidenkin tautitilanteen tarkkailuun. Aivastus näytölle voisi tuoda paikalle valkotakkisia. Näytteen antaja kyydittäisiin pakkohoitoon, kukaties robottilääkäreiden preparoitavaksi...


Voisikohan terveyskännyä hämätä? Vaikka tiputtamalla pipetillä näytölle kissanpissiä? Tai sitten ei. Jospa ne siellä Ala-Koreassa tai meillä Härmässä onnistuvat kehittämään ihan oikeasti älykkään puhelimen, mikä tekee aina vain totta? 


Eipä aikaakaan, kun NE tietävät meistä ihan kaiken.  Reaaliaikainen terveystilannetietokin on vain kosketusnäytön päässä. Pelkkä sormen kosketus näytölle tai silmän iiriksen heijastus voivat paljastaa sinusta vaikka mitä NIILLE! Viimeksi hammaslääkäri sanoi laittaneensa meikälle paikan nanomateriaalista, tulikohan siinä samalla jotain muutakin? Jokin seurantalaite?

Lisää lääkäriluureista.

***