14.4.2012

Paviaanin lukutaito

Paviaanit ovat järkyttävästi aika inhimillisiä otuksia. Ainakin Etelä-Afrikassa Cape Townissa paviaanit ovat oppineet huonoille tavoille. Karvalallut tunkeutuvat porukalla ihmisten koteihin, vaikka rikkomalla ikkunat.

Paviaanit osaavat avata ovia ja sisälle päästyään ne sotkevat ihan viimeisen päälle, myös ulosteilla. Villit vieraat pilaavat huonekalut ja tyhjentävät tietysti jääkaapista ja keittiöstä kaiken syötävän. 

Kotona rynnäkön aikana mahdollisesti olevien ihmisten on vain parempi väistellä vahvoja ja pelottavilla hampailla varustettuja paviaaneja. Vihainen tai ärsytetty otus saattaa hyökätä ja on silloin vaarallinen.

Paviaanit siis toimivat vähän samoin kuin pahimmat nykyajan murtovarkaat esimerkiksi suomalaisilla lomamökeillä. Paviaanit eivät kuitenkaan ole yleensä kiinnostuneita kodin elektroniikasta tai muusta arvotavarasta.

Mennä viikolla tiedemiehet kertoivat jymyuutisen: Paviaanit oppivat jopa lukemaan!

Päätyvän viikon kotimaisesta uutisoinnista tuli mieleen sellainen ilkeä aatos, että eräät virallisesti kansaa edustavat henkilöt osaavat hekin lukea ja varmasti paljon paremmin kuin paviaanit. Luetun tekstin ymmärtämisessä paviaanit kuitenkin päihittävät nuo edustajiston pökeröt kuusi -nolla! No, joo.


* * *

Ei kommentteja: