24.4.2012

Politiikan luottoluokitus

Moody´s aikoo Kauppalehden uutisen mukaan ehkä lähiaikoina laskea paitsi amerikkalaisten, myös eurooppalaisten pankkien luottoluokituksia. Suomesta tarkkailun kohteina ja samalla laskuvaarassa ovat (vain) Pohjola Pankin, Nordean sekä Sampo Pankin luokitukset.

Mitäs tuohon on intrigöörillä sanomista, koska oma  luottoluokitus on useimmiten ollut roskisdyykkariluokkaa. Intrigööri ei oikein tykkää pankeista eivätkä niiden palvelutiskijukat intrigööristä. 
Mutta se oli uutinen, että tohtori Väyrysenkin luottoluokitus on laskenut ja vieläpä omassa keskustapuolueessa. Kiviniemi ei kuulema hyväksy Paavoa vappujuhliin puhujaksi, vaan aikoo paapattaa siellä itse. 

Katkeruus ja kitkeryys pidetään siis käynnissä ainakin puoluekokoukseen saakka.  Sillä lailla se oppositiopuolue pysyy voimissaan. Kuitenkin kepussa vain Väyrynen on lähiaikoina mittauttanut luottoluokituksensa kansalla ja se luokitus oli oikein hyvä.


Tuostapa tuli mieleen, että mm. pakkovero-ylen ja sen yhden helsinkiläisen päivälehden kustantamat gallupit mittaavat vähän väliä puolueiden kannatusta jollakin prosenttihaarukalla. Viime kevään eduskuntavaaleissa galluppien "painotus" kuitenkin meni selvästi pieleen. Että se niiden galluppien painoarvosta silloin kun ollaan totisen paikan edessä.


***
Mutta missä viipyy politiikan yleinen luottoluokitus? Sitä voitaisiin, ellei mitata, ainakin kysellä gallupeissa. Gallupeilla voitaisiin kysyä, miten tyytyväisiä kansalaiset ovat hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Voitaisiin kysyä sitäkin, kuinka oppositio on onnistunut. Oppositio ei  voi juuri vaikuttaa politiikan suuriin kysymyksiin, mutta aina sitä kysyä voi.

Se tässä nykyisessä puoluedemokratiassa on vikana, ettei enemmistöhallitusta saa millään kesken kautta nurin. Veto-oikeutta ei ole kenelläkään. Presidentiltäkin on valta riistetty, jos hän vaikka haluaisi asettua poikkiteloin jossain asiassa.


Vaatimaton veikkaus on, etteivät edes kaikki hallituspuolueita äänestäneet olisi kovin innostuneita hallituksen työn tuloksiin.  Mutta voihan olla, että mm. Suomen valtion sitouttaminen pysyvästi jättimäisiin eurovaltioiden velkariskeihin on monien mielestä onnistunutta hallituspolitiikkaa. Ainakin yhtä hyödyllistä kuin kuntasektorin pakottaminen myös niihin hyödyttömiin alueliitoksiin.


Gallupeissahan ei kysytä lapsilta, joita tämmöiset päätökset lopulta koskevat. Aika rientää ja me kaikki vanhenemme joka päivä. Eläkeikäiset kuitenkin vanhenevat Suomessa yhdessä päivässä ainakin kaksi päivää, nopeimmin maailmassa, jos hallitusta on uskominen. Kasvava eläkeläisten joukko hoidetaan sitten aikanaan nykyisillä hoitajamäärillä ja muilla resursseilla. Suomi on ihmeitä täynnä! Tulee ihan mieleen se muinainen Jeesuksen kala- ja leipäihme.

Voi se julkisten palveluiden romuttaminenkin olla bisneseliittiin kuuluvien mielestä oikeanlaista politiikkaa. Siinähän aukeaa. nääs, uusia markkinarakoja ja -reikiä. Bisneseliittiin kuuluvia taitaa vain olla kovin vähän, joten heitä ei luulisi osuvan monta yhteen pikku galluppiin. 


Mutta onhan sekin jotakin, jos ihmisellä on niin loistava itsetunto, että hän kuvittelee kuuluvansa bisneseliittiin ja niinmuodoin äänestää kokoomusta. Voisiko olla muuta syytä sellaiselle äänestämiselle?


Niin tai näin, intrigööri pudottaa wapun alla kotimaisen politiikan luottoluokitusta beestä pööhön. Kansallista politiikkaahan meillä ei enää olekaan. On vain kaikkeen määräilyyn häntä takajalkojen välissä vispaten alistuvaa europolitiikkaa.


Mutta vaikka hallitus aina alistuu, sillä on terhakasti korvat pystyssä, ainakin Saksan suunnalle. Nyt kyllä sietäisi olla kuulolla myös sinne päin, missä ranskanpullia paistetaan! Niin ja sinnekin, missä vielä äsken soitettiin ja tanssittiin ylvästä flamencoa, mutta nyt lauletaan enempi surullisesti naapurimaan fadon tyyliin. Sinne ne meidänkin uudet velkarahat ja takuutukset taitavat vielä upota.

Musiikista tuli mieleen sota-aikainen tarina, minkä mukaan radiossa soitettiin yötä päivää 1500 kertaa peräkkäin Säkkijärven polkkaa. Polkalla kai estettiin venäläisten Viipuriin sijoittamien radiomiinojen laukeamista, temppu taisi jopa osin tehota. Nyt voitaisiin tehdä samanlainen soitanto, etteivät (Suomen vastuullisesti takaamat) Euroopan velkamiinat laukeaisi. Ei sentään soiteta sitä nokialaista rimputusta, se olisi nyt liian häijyä.


* * *
Intrigööristä tuntuu välillä siltä, että on jo nyt kirjoitellut itsensä piippuun politiikasta ja taloudesta. Koska oma pää tuntuu yhtä viisaalta kuin lintupönttö, laitan tähän linkin  tuoreeseen analyysiin politiikasta ja "sisäänrakennetun korruption maan tavoista".

* * *



1 kommentti:

thulannguyen kirjoitti...

Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

Giaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.