6.4.2012

Huussinseinä-journalismia

Jättäkää nyt siellä sen yhden huussinseinälehden toimituksessa Hakkaraisen Teuvo rauhaan! Teuvosta tullut melkoinen mediailmiö. Hasardijuttujen revittely kohukansanedustajasta on tietysti toimituksen mielestä lystikästä ja samalla leipätyötä, koska siinä saa samalla niin ihanasti mollattua persuja.

Jostain niitä lööppejä pitää revitellä, muuten voi toimituksen poitsuilla ja tytyillä olla edessä lopputilipäivä. Heti siitä ei liene pelkoa, niin hyvin se jaska uutispeltoa lannoittaa, että ainakin rikkakasvit rehottaa.


Eräs nk. iltapäivälehden silloinen tähti sanoi joskus intrigöörille, ettei minulla ole "uutisnenää". Toisin sanoen en osannut rutistaa näyttävää juttua täysin tai lähes täysin tyhjästä. Olin siis nössö ja sopiva vain johonkin nurkkakuntaiseen sanomalehteen. Niin se oli, sillä minun mielestäni ei ole koskaan pelkkää savua ilman tulta eli sitä oikeaa jutun aihetta. 


***

No, näin se on, että jotkut tässä maailmassa jaskaa vääntää ja toiset sitä töikseen pelloille levittävät. Viimeisimmässä Hakkaraisen motoristijengiin liittäneessä jutussa lienee sekä väännetty itse jaskat että heilutettu talikkoa. On mahdoton tietää, mikä tässä uutisjupakassa on täsmällinen totuus. Tässä asiassa uskon silti mieluummin varkautelaisia paikallispoliitikkoja kuin huussinseinälehden toimitusta.

Teuvo on kaiketi käynyt Varkaudessa ihan asiallisella työmatkalla ja sen kunniaksi on tietysti kameroitakin räpsytelty. Kuvia on sitten lainailtu peräti uutispaperiin. Kaupungissa on tietääkseni pieni motoristijengi, mistä en tiedä enempää. Sen osaan päätellä, että Teuvo olisi tuskin selvin päin reissussa ollessaan halunnut tutustua minkään motoristijengin tiloihin, sen taannoisen hesalaisen mopomiitin jälkeen.


Herää ainakin epäilys, että uusin Hakkarais-uutinen on ihan oikeasti tekemällä tehty. En ole juristi, mutta en puhuisi tässä vain tekijänoikeusjutusta, vaan myös kunnianloukkauksesta. Ainakin paikallispoliitikot ovat tavallisia ihmisiä, eivätkä mitään kohujulkkiksia, joita voi julkisuudessa pieksää kuin naapurin sikaa.


Pienessä Varkauden kaltaisessa kaupungissa kaikki tuntevat toisena. Kun paikallinen perussuomalaisten kaveri sanoo, ettei hänellä ole yhteyksiä mihinkään rikollisjengeihin, hän puhunee totta. Kun samainen kaveri syyttää huussinseinää vääristelystä ja tekijänoikeusrikkomuksesta, sekin saattaa hyvin pitää paikkansa.


Intrigöörin mielestä tämä nk. iltapäivälehti harrastaa joidenkin kaltaistensa laskiämpärijournalismin kukintojen kera jopa ihmisten henkilökohtaista vainoa. Se, että poliitikkoja ja heidän tekemisiään voi julkisessa sanassa melko reippaasti arvostella, ei oikeuta noitavainoja. Ihmisoikeudet ne ovat poliitikoillakin, eikä lautakasa ole ihmeenomainen ilmestys tai mikään Higgsin bosoni. Lautakasa joko on tai sitä ei ole.


Toki Teuvo Hakkarainen ja jotkut muut perussuomalaiset ovat antaneet runsaasti aihetta arvosteluun ja lukemattomiin lehtijuttuihin. Niillähän te myös siellä nk. iltapäivälehdissä olette jo roimasti rahaa tehneetkin. Eikö vain? Muissa puolueissa noudatetaan aina ja kaikessa hyvää ja laillista maan tapaa? Poliitikot ovat sitä paitsi toimittajien parhaita kamuja, koska niin monet toimittajatkin tekevät työssään politiikkaa.


***

Rahan tekemisestä tuli mieleen, että epäpoliittinen Nykäsen Matti on ollut jo yhden sukupolven verran ip- ja muiden lehdykäisten rahoittajana omaa luokkaansa. Lehdykäiset saisivat maksaa Matille porukalla kunnon eläkettä, ettei miehen tarvitsisi kiertää keikoilla kiekumassa. Lehtimokulit voisivat teettää Matista vaikka komian näköispatsaan.

Teuvon ja joidenkin muiden julkkispersujen pitäisi kuitenkin pistää nykyistä varsin  paljon paremmaksi, että he pääsisivät pelaamaan isojen poliitikkopoikien ja tyttöjen ikiaikaista korruptiopokeria. Niissä pöydissä on totinen meininki, eikä puhuta enää lillukanvarsista.


Mutta sellainen on maan ja vanhojen isojen puolueiden tapa, että syödään kuormasta ja ihan sikana. Suurin osa sikailuista on jo painunut unhoon tai lakaistu mattojen alle, mutta se ei tarkoita sitä, että tavat olisivat parantuneet.


Pieniä ovat silakat pääsiäispöytään kaikille muille, paitsi huussinseinälehdille. Pyydän sitten myöhemmin maan tavan mukaan tekopyhästi anteeksi, jos tarttee. Ai niin mutta eihän huussinseinä edes pysty loukkaantumaan.



* * *
Lisäys: Kun suomalaisen synkistelyn ja kurjistelun suuruus Aki Kaurismäki juttelee brittimedian haastattelussa humalassa (?) höpöjä, se on Hesarin mielestä paitsi pikku hassuttelua, myös koskettava ja kulttuurinen purkautuminen vakavista asioista, kuten rikkaiden tappamisesta. Heh, heh!

Epäsuora yhteys Viitasaaren megajulkkikseen Hakkaraiseen syntyy, koska Kaurismäki palkittiin taannoin Viitasaaren elokuvajuhlilla Humanismin käsi -palkinnolla. Tiedämme mitä Teuvon taannoisista humalaisista (?) toilailuista toimituksissa ajatellaan. Se on kuin musta käsi. Sillä lailla.



Ei kommentteja: