1.10.2012

Kultainen kädenpuristus


Kreikan pelastuspaketit rankkoine seurauksineen nostattivat vahvasti parlamenttiin äärioikeistolaisen ja samalla myös isänmaallisen Kultainen Aamunkoitto -puolueen. 
Suomessa meillä on vielä kaikkein vahvimmin parlamentissa  aatteensa kadottanut Kansainvälinen Kokoomus eli samalla myös eliitin Kultainen Kädenpuristus -puolue. 
Piankin kokoomus tunnetaan ehkä maansa myyjien Hiipuvan Iltaruskon puolueena.

Moni liittäisi samaan auringonlaskuun myös toisen johtavan hallituspuolueemme, vaaleanpunaiset pantterit eli demarit. Intrigööri ei olisi lainkaan varma  demarienkin hiipumisesta horisonttiin. Työllinen ja työtön väestö on laman ravisuttamassa Suomessa nyt kovilla ja demareilla kolisee kaapissa vielä vanha työväenpuolueen ja sosiaalisen puolueen maine. Ei sitä mainetta edes Pöö kokonaan vienyt.

Jonain kauniina, mutta jo likeisenä päivänä moni kokoomuspuolueen äänestäjä joutuu ikävästi kysymään itseltään, missä on minun oma kultainen kädenpuristukseni? Miksi olen äänestänyt Euroopan pankkiunionia, globalisaatio- ja liittovaltiopuoluetta, kun luulin äänestäväni Suomen etuja puolustavaa  kansallista kokoomuspuoluetta? Kuulunko minäkin rikkaimpaan prosenttiin, niihin hyvin varakkaisiin perheisiin, joiden etuja minäkin olen ollut ajamassa? Olenko minäkin ikäänkuin kuppaamassa verovaroja joka käänteessä eliitin ja muiden paremminvoijien isoihin taskuihin?

Vastausten noihin kysymyksiin pitäisi olla helppoja. Suomalaisten etuja puolustavat tällä hetkellä selvimmin perussuomalaiset, joka tarjoaa kaikille kannattajilleen gourmet-ruokien sijasta perusevästä, limppua ja makaronilaatikkoa. Kepulaisilta saa sitten ehkä pöytään lajinsa verran perunoita ja piimää, joskin edellisessä hallituksessa kepukin esiintyi kovasti Kansainvälisenä keskustapuolueena, samanlaisena liehuvana liekinvartena kokoomuksen ja vihreiden kanssa.

Kepulla lienee nyt järkevikkö uusi puheenhoitaja, mutta kuntavaaleissa hiipuvien kuntien maassa puolue ei näytä löytävän nostetta. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei kepusta ole Suomen puolustajaksi, eikä edes enää maalaiskuntien kummisedäksi. Kunnissa kepu puolustaa vain vanhoja asemiaan, eikä se lupaavalta näytä. Myös kepun suuri poika, Olli Rehn lausuntoineen alkaa suomalaisten mielikuvissa jo vakavasti syödä entisen aatteellisen kotinsa eli keskustan mainetta.

***
Jos on Timo Soini persuineen ollut enimmältä oikeassa, mitä EU-asioihin tulee, Jutta Urpilainenkin demareineen on takonut omia iskulauseitaan kansalaisten koviin kalloihin. Takuutukset ja Suomen antamien takauksien vakuudet ovat sentään olleet vissiä yritystä säilyttää Suomen asemia kovassa kansainvälisessä pankkipelissä. Siis - yllätys - yllätys - Jutta näyttää ihan oikeasti toimineen pienen Suomen etujen puolustajana unionissa, mikä on muuten lähinnä globaalin ja paikallisen rahaeliitin yhdessä hyppyyttämä nukketeatteri.

Jos kohta demarit ovatkin hallituksessa kokoomuksen ja vihreiden kumppani ja se, jos mikä syö puoluetta, on tarmokas puheenjohtaja  ikäänkuin uinut sulavasti myös eurooppalaisen politiikan ytimiin. Siltä se ainakin ulospäin näyttää ja politiikka on mielikuvien taidetta.

Kunnallispolitiikasta on vaikea kirjoittaa mitään kovin osuvaa. Vaaliteemat ovat kumminkin pitkälti paikallisia ja niitä on satoja. Nämä aatokset tässä postauksessa ovat vain sitä, miltä tältä tarkkailuasemalta juuri nyt näyttää. Intrigööri odottaa kunnallisvaaleissa onnistumista sekä perussuomalaisilta että demareilta! 

Armoitetuilta kaiken sortin pakkopullan syöttäjiltä kokoomukselta ja vihreiltä voi odotella, ei nyt vielä valitettavasti ihan hiipumista auringonlaskuun, mutta sinne päin. Iltarusko kyllä odottaa, mutta vasta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Hei, mutta siihenpä on aikaa enää pari vuotta!

"Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke." 

Poliittiseen tulevaisuuteen tuossa viittaava lainaus on kaikkien impivaaralaisten kansallisesta eepoksesta, jossa on sankareina veljeksiä kuni tähtiä Otavassa.  Ja edelleen, Juhanin suulla:

"Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama, jonne purjehdimme myrskyistä pois. Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman." 


* * *

Ei kommentteja: