Intrigööri muistaa omista lehtineekerin ajoistaan kuinka joskus toimituksissa vitsailtiin, jotta tämänkin uutisen me julkaisemme aamulla ensimmäisenä maailmassa. Niin se oli, mutta tänään se on konkreettista, eikä tarvitse odottaa aamuun tai jakeluun asti. Jos maakunnassa vaikka oikeasti syntyy elävä kaksipäinen vasikka tai joku poliitikko kiipeää pavunvartta pitkin kuuhun, sellainen uutinen voi kerätä pian lukijoita mistä tahansa maailmasta.
Maakuntalehdet ovat aina käyneet keskenään pienoisia rajasotia ja kampanjoineet levitysalueidensa rajoilla. Yleensä nämä kampanjakahinat söivät enemmän kuin toivat. Yhtä kaikki, vakiintuneet sanomalehdet olivat omistajilleen pitkään ja hartaasti yhtä kuin lupa painaa isoa rahaa.
Osa maakuntalehdistä on omistajilleen vieläkin tuottavia, kuten esimerkiksi kulupuolta viime vuosina rankasti työntekijöitä poistellut Turun Sanomat, joka jakoi jälleen muhevia osinkoja.
Lehtitalojen omistajilla on ollut varaa toteuttaa toiminnassaan niitä paljon puhuttuja hienoja "yhteiskunnallisia ulottuvuuksia". Lehdistöllä toki oli omat hyvät patruunansa ja myös legendaariset päätoimittajansa. Intrigöörin omien muistikuvien mukaan oikea idealismi sai toimituksista kenkää viimeistään kasarikymmenellä, kun kalkulaattoripellet marssivat pääovista sisään. Hienoja ilmaisuja viljeltiin kyllä virallisessa "lehden linjassa".
En puhu puoluelehdistä, joiden ihmeellisistä koukeroista ei itsellä ole onneksi kokemusta. Palvelin vain kunnon porvareita ja kapitalisteja. Muistelen, etteivät vasemmistoveijarit koskaan saaneet monipäiväisiä sanomalehtiään kannattaviksi, mutta puoluetuki paikkasi kassaa.
Vähäksi aikaa rekrytoiduin itsekin virallisesti silloin jo entiseen kepulaiseen uutispaperiin. Useimmat isoista maakuntalehdistä olivat juuriaan maalaisliitto & kepulaisia. Tuokin lehti muuttui sitoutumattomaksi, mutta kaikki kepulaiset toimittajat sinne silti jäivät. No eivät sielläkään kaikki tavisduunarit mitään poliittista väriä liputtaneet, eikä sitä vaadittu.
***
Joskus 80-luvulla lehdiltä alettiin vaatia parempaa tuottavuutta. Nurkanvaltauksiakin nähtiin. Tuo kamaluus tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin, kun piti jättää konekirjoituskoneet pölyttymään ja opetella takomaan tyhmiä näyttöpäätteitä.
Lehtifirmojen kalliit atk-hankinnat sivunvalmistukseen ja toimituksiin viimeistään inspiroivat omistajia hakemaan parempaa tuottavuutta. Painokoneiden uusinnat tai yksiköiden lisäykset nelivärin takia eivät nekään olleet mikään pikku juttu. Siihen asti tai ainakin vielä 70-luvulla monet omistajatahot tyytyivät vähän pienempiin katteisiin. Tärkeintä oli, että viivan alle jäi jotain ja väkisin sinne jäi.
Tietotekniikan tulo sivunvalmistukseen söi reilut parikymmentä vuotta sitten rajusti graafisen alan työpaikkoja, sitä ei ole mukava muistella, yhdessä siellä töitä tehtiin, kun lehtiä taitettiin. Nyt samaisen tekniikan kehitys nakertaa netin myötä koko toimialan kivijalkaa. Toimittajien pelastus on toistaiseksi se, ettei robotiikan kehitys ole kyllin pitkällä, toimittajia ei voida kokonaan korvata vielä aikoihin. Uutisvirran massamössöä pystytään jo seulomaan ja tuottamaan siitä omia otoksia lähes automaattisesti, kuten on nähtävissä.
Keskeinen kysymys on, kuten tiedämme, jotta kuka osaisi tehdä kannattavan verkkolehden, päivälehden tai minkään muunkaan lehden? Paperilehden varaan ei voi enää jäädä, verkkolehti on pakollinen, mutta ei vielä tarpeeksi tuottava. Verkossa ollaan tilattavan paperilehden ilmoitustuotoilla.
Ajastaan ongelma ratkeaa väkisin verkkopalvelujen hyväksi, koska nuoremmat polvet eivät ole paperilehtien suurkuluttajia. Ratkaisuksi haetaan nyt mm. erilaisia verkkolehtien maksumuureja. Ärsyttäviä ne estot ainakin ovat.
***
Intrigöörin mielestä maksumuuria suurempi ongelma on se paksu muuri, mikä nousee aina vain korkeammaksi hyvin tai kohtalaisesti pärjäävän työkansan ja ns. heikomman aineksen välille. Jos ja kun köyhien immeisten määrä Suomessa lähentelee viidesosaa populasta, ei se miljoonainen joukko maksa koskaan mitään paperilehdistä tai verkkolehdistä. Siinä on muuri, mistä pitäisi maan poliittisten päättäjien olla muutenkin huolissaan. Infoähkyn kulutus on vain yksi mittareista.
Seitsenpäiväisen sanomalehden vuositilaus maksaa jotain 250 - 350 euron haarukassa. Sillä ostaa ei niin uutisnälkäiselle perheelle ainakin sata metriä tarjouslenkkiä ja pahvilaatikoittain makaronia, sinappia ja ketsuppia.
Hesarin vaatima kymppi kuussa verkkolehden lukemisesta olisi itselle siinä hiplalla, ellei olisi noita muita mediamenoja, kuten yksi turhaksi jäänyt 24 kk mokkuladiili. Muista nykyisistä verkko-sanomalehdistä kuin Hesarista en verkkomaksua pulittaisi. Pikkurahojahan nuo ovat joillekin, toisille ei.
Köyhin viidennes suomalaisista taitaa jäädä vielä vapaiden verkkopalveluiden ja mahtavan veroylen varaan? Kaikillahan ei edes ole varaa tai haluakaan verkon käyttöön. Olisiko Ylen puolen miljardin potista todella jaettava jotain toisillekin? Verorahoilla voitaisiin turvata verkkopalveluita siellä, missä ne muuten ovat hakusessa. Meinaan, että amerikkalaisia viihdesarjoja pukkaa ilman verotukeakin joka tuutista.
Varmaankin maakuntalehtiä vielä yhdistyy verkossa, sillä alueellisten lehtien on kilpailtava lukijoista, myös Hesarin ja Ylen kanssa. Paikalliset uutispaperit jatkavat, toistaiseksi. Paikallislehdillä ja vastaavilla tuotteilla lienee valoisin tulevaisuus, kotikylän asiat kiinnostavat aina ihmisiä, eikä tilaushinta ole hirmuinen.
Politiikasta on pakko sanoa, että on ymmärrettävää, että Suomelle kokoonsa nähden kalleimmaksi koituvan viherviinipuolueen keskeinen ongelma on se, etteivät Alkon lirut tai kotiviinit enää riitä, lisää pitäisi päästä illan hämyssä ostamaan ravintelista, ettei aito maailmanpelastustunnelma laskisi. Onhan se muutenkin järkkyä, ettei viherhienoston anneta kunnolla kurlata ja kuluttaa!
Sekin on maata kaatava kysymys, tarvitaanko tuplata puolueen puheenjohtajat. No mikä ettei, vaikka semmoinen voimakaksikko kuin Anni tai puolueen nousis Mari, mörkö-Villen aisaparina?
Vihreät tulivat nyt ensin mieleen, ihastellaan muiden puolueiden maata kaatavia aikeita joskus myöhemmin.
Aamun uutisissa muuan talousguru lohdutteli meittii, että kyllä Suomella on vielä varaa velkaantua. On ystävällistä sanoa niin, koska lisävelkaa on pakko ottaa varsinkin, kun nerokkaat poliittiset johtajamme kasaavat yhä vain uusia velvoitteita ja "sitoutumuksia" kansakunnan niskoille, vaikka entisiäkin pitäisi karsia armotta ihan kuin kokoomuskotletit aikovat karsia kuntia.
Turhakkeet pitäisi karsia ja kehittää kansalle tarpeellisia palveluja. Mistään ei kuitenkaan Suomessa tingitä, kaikki tahtovat lisää. Ajamme vauhdilla jäävuoreen tai johonkin paksuun puuhun.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti