10.2.2014

Viis päihdeäideistä?

Lehdet kertovat, ettei päihdeäitien pakkohoito ole vieläkään toteutumassa, koska ministeri Susanna Huovinen (sd) kuulema kaivautui tässä asiassa juoksuhautaan odottamaan, että vapaaehtoinen hoito toteutettaisiin ensin.Tätäkin asiaa nuo päättämättömät päättäjämme ovat vatkanneet jo pitempään kuin vain tämän vuosituhannen ajan.

Intrigööri ihmetteleekin, että miksi näin tärkeässä asiassakin pitää poteroitua. Ja kuka siitäkin vapaaehtoisen hoidon järjestämisestä päättää, elleivät juuri Huovisen kaltaiset hallituspuolueiden poliitikot ja ministerit? Menikö Huovinen ehkä itseltään piiloon?

Viimeksi kun tästä asiasta vähäsen kirjoitin, rahastakaan ei pitänyt olla kiinni, sillä vapaaehtoiseen hoitoon tarvittaisiin aluksi kai vain jotain puolitoista miljoonaa euroa. Pakkohoidon järjestelyistä en tiedä, mutta sitäkin asiaa on valtionhallinnossa suunniteltu kauan, joten ainakin järjestelyjen raamit pitäisi olla selvillä.

***
Intrigööri 24.9.2013:  Samaan aikaan, vain yhtenä esimerkkinä maitorahoista, hallitus ei lämpene suomalaisten päihdeäitien vapaaehtoiselle kuntoutukselle, mitä on hyvällä menestyksellä kehitetty jo 15 vuotta. Tässäkin on kysymys pienehköstä 1,5 miljoonan euron määrärahasta.

Suomessa sanotaan syntyvän vuosittain jopa tuhansia vauvoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän vahingoittuneet äidin alkoholin tai huumeiden käytöstä raskausaikana. Jo vanhastaan on puhuttu, että joskus vastasyntynyt pikkuinen joutuu heti vierotukseen. Ensi- ja turvakotien liiton kehittämä "Piuhat kiinni" -hoito auttaa kuulema jopa 250 perhettä vuodessa.

Monien toimijoiden mielestä vaikeassa päihdeäitien ongelmassa on ensisijaista ohjata äitejä vapaaehtoiseen kuntoutukseen. Pakkohoidoillakin on kannattajansa, mutta pakko ei yleensä tuo tällaisissa asioissa motivaatiota kuntoutukseen ja elämäntapojen pysyvämpään korjaamiseen, mitä myös perhe ja syntyvä pienokainen tarvitsisi. Pakkohoidon järjestäminenkin olisi käytännössä monin tavoin vaikeaa. Kunta- ja sotesotkutkin taitavat vain kärjistyä?

Äitien päihdekäyttö saattaa aihettaa lapselle monenlaisia vahinkoja kehitysvammaisuudesta lähtien. Ongelmasta aiheutuu paljon hätää ja kärsimystä, sekä tietysti yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Mutta tämmöinen ei taida karskia nykyhallitusta lämmittää, on kai paljon vastuullisempaa olla hyvin tiedostavasti huolissaan maailman hädästä ja Lähi-Idästä."  

Hallituksessa potkitaan vimmaisesti eteenpäin miljardien hintaista sote-uudistusta, jossa päihdeäitien tukemisen pitäisi olla rahallisesti pikku juttu. Kysymyshän on siitä, että kaikki päihdeongelmaiset odottavat naiset pysty omin voimin lopettamaan alkoholin tai huumeiden käyttöään edes lapsen syntymään asti. Tähän liittyy tietysti myös lääkkeiden liikakäyttöä ja tupakointia ja ties mitä.

***
Miksi päihdeäitien ongelma pitää nähdä kaksijakoisena, joko pakkona tai vapaaehtoisuutena? Tärkeintä olisi ensin järjestää ne hoitomahdollisuudet ja menettelytapaa voisi harkita tapauskohtaisesti sen jälkeen. Terveydenhuollossa on ammattilaisia arvioimaan äidin ja tulevan lapsen tilannetta. Tuskinpa tarkoituskaan on järjestää mitään päihdeäitien etsintää ja kiinniottoa viranomaisten voimin?

Päihderiippuvainen äiti saattaa vieroa hoitoon hakeutumista siksikin, että hän pelkää viranomaisten ottavan lapsen huostaan heti tämän synnyttyä. Eipä niin, etteikö niin usein kävisi  ja siihen voi syntyä pakko ihan itsestään. Kuinka sitten saataisiin sekä addiktit äidit että hoidoista päättävät poliitikot asettamaan tulevan syntymättömän lapsen etu tärkeimmäksi asiaksi? Eipä hyvältä näytä. Kokemukset ongelmaisten äitien tukemisesta ovat kuitenkin hyviä.

Aikuista äitiä ei voida määrätä pakkohoitoon kuin korkeintaan odotusajaksi, mutta vauva kärsii moisen kemiallisen pahoinpitelyn seurauksista lopun ikäänsä. Tärkeintä olisi antaa vauvalle tilaisuus mahdollisimman terveeseen elämään, vaikka äitiparka olisikin itse jo menossa avun ulkopuolelle. Siis se pakkohoidon mahdollisuuskin olisi järjestettävä.

Päihdeäidit ja huumevauvat ovat vain pikkuruinen vähemmistö, mikä taitaa tässä hallituksen talouspaniikissa jäädä monien muiden asioiden jalkoihin. Mihinhän se poliitikkojen inhimillisyys ja elämäntaju mahtoi kadota? Pitäisiköhän järjen inhimillisestä käytöstä päätöksenteossa tehdä määräävä direktiivi eli asetus tai laki? 

Moniin asioihin tungetaan Suomessakin velkarahoja jopa miljardimäärin. Esimerkiksi köyhimpien Afrikan maiden lasten koulutus nähdään tärkeäksi pääministeritasollakin, mutta päihdeäidin vauvalla taitaa olla aika pieni ja mitätön ääni?

Linkitän vielä syksyiseen Sari Sarkomaan kirjoitukseen 

ja Päivi Räsäsen tuoreeseen kannanottoon. 

Tässä Hanna Mäntylän näkemyksiä.

Lisäyslinkki 14.12.2016: Seitsemäs kerta toden sanoo vaiko eikö?


***

Ei kommentteja: