Todellisuudessa hyvin monet aikuiset lapset huolehtivat jo nyt ikääntyvistä vanhemmistaan. Joskus se hommeli saattaa mennä toisinkin päin. Meitä on moneksi ja todellisuus on suuriakin visioita ihmeellisempää.
Proffan ehdotus taisi mennä jotakuinkin niin, että aikuisten ja etenkin hyvin toimeentulevien lasten pitäisi ottaa myös kustannusvastuu omista vanhemmistaan. Käytännössä se taitaisi mennä niin, kuten jossain meneekin, että mummo tai pappa tai molemmat otettaisiin asumaan samaan huusholliin.
Siinäkin saattaa tulla monenlaisia ongelmia vastaan, jos vaikka anoppi tai appi olisi luonteeltaan hankala tai ilkeän sorttinen. Onneksi vain osa vanhuksista dementoituu tai joutuu kokonaan toisten hoidettavaksi. Käytännössä vastuun ottaminen vanhempien hoidosta olisi tavallisille töissä käyville aikuisille mahdotonta.
Proffa ehdotteli myös, että lapset vastaisivat vanhempiensa hoidon kustannuksista siltä osin, kun heidän omat eläkkeensä eivät riitä. Aika hyvin toimeentulevia pitäisi näiden aikuisten lasten olla, sillä vanhuksen hoito ns. yksityisessä hoitopaikassa maksaa yleisesti 3000 - 4000 euroa kuukaudessa tai enemmän. (Lisäys: 5000 e eläke ei riitä, Ylen juttu.)
Vastuun vastineeksi vastuuntuntoiset ja varakkaat lapset saisivat kuulema perintöjä. Heh. Niinkin saattaa sattua, mutta ikivanhoissa laeissakaan ei lapsilta vaadittu mahdottomia, vaan huolenpito tuli kysymykseen lähinnä kykyjen ja tilanteen mukaan. Asiat ovat monisyisiä ja tilanteet vaihtelevat.
Yleensä vähänkin varakkaammat vanhukset joutuvat käyttämään hoidon rahoittamiseen leijonanosan eläkkeistään ja panemaan lihoiksi myös omaisuutensa eli sen mahdollisen lapsille jäävän perinnön. Harva vanhus pystyy koskaan itse kokonaan kustantamaan laitoshoitonsa, silloin erilaisia palveluja kyllä löytyisi.
Onko hoitoon varaa?
Entä sitten jos vanhus ehtii jakaa omaisuutensa lapsilleen ennakkoperintöinä ja heitähtää sitten jossain vaiheessa kunnallisten palvelujen varaan? Kunhan kuntien talous vielä kiristyy, saattaa tällaisissa sattumuksissa vastuullisten kunnanisien ilme jo muistuttaa petolinnun peräpäätä. Joutuvatkohan perintöjen jakaja ja vastaanottajat vielä joskus syytteeseen, jos vastuu vanhuksen hoidosta siirtyy tai siirretään tällä tavoin kunnalle?
Eiköhän se huonokuntoisten kalkkisten tai dementikkojen hoito mene aina tapauskohtaisesti, kuten nytkin. Vain harvalla aikuisella lapsella on mahdollisuutta tai haluja juuri mitenkään huolehtia vanhemmistaan. Yleensä vanhenevat äijät lähtevät ensiksi taivaan iloihin tai sarvipään saunaan ja pitkäikäisemmät naiset saavat pärjäillä loput maanpäälliset vuotensa itsekseen, surulla tai ehkä ilmankin.
Ehkäpä viisautta olisi myös ratkoa yksinäisten vanhusten asumista ja hoivan tarvetta hakemalla lisää järkevämpiä ja samalla halvempia ratkaisuja. Vielä itsestään pääosin huolehtiville itsenäisissä pienryhmissä asuminen saattaisi olla yksinäisyyttä inhimillisempi ratkaisu ja oma eläkekin riittäisi paremmin. Kyllä ne kissat ja pelakuut kimppakämppään mahtuisivat.
Kaikissa taajamissa on vajaalla käytöllä isoja asuntoja, joita voitaisiin muuntaa pienryhmille sopiviksi. Kotihoidon suoritusporraskin pääsisi vähemmällä. Tutussa ryhmäkodissa vertaistuen myötä asuminen olisi vanhuksille myös turvallisempaa kuin yksinäisyys ja paljon halvempaa kuin maksullinen apu turvavälineineen jossain tuetussa asumisessa.
Vanhusten keskinäistä vertaistukea on iät ajat ja monin tavoin harjoitettu mm. maaseudulla yleisissä vanhustentaloissa, rivitaloissa, joissa on jokaiselle oma pieni vuokra-asunto.
Nyt ongelmallisiksi koettujen suurten ikäluokkien murheisiin tai iloihin taitaa aika usein kuulua myös omien aikuisten lasten taloudellinen tukeminen vähilläkin varoilla, sekä tietysti se iloisempi puoli eli lastenlasten hoitaminen. Nimim: kokemusta on.
Ps. Kyllä Suomi on vahvalla kasvu-uralla ainakin väestökehityksessä maahanmuuton takia ja eläkeläisten määrässä. Jostain syystä eläköityminen ei näytä lisäävän vastaavasti työpaikkojen tarvetta. Onkohan meillä kenties menossa hallitsematon rakennemuutos?
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti