5.2.2014

Selätetäänkö Suomi?

Hallituspuolueissa on ymmärrettävää halua luistella leikkauksista ja lykätä suurin osa ikävistä säästöpäätöksistä ensi vuoteen tai joka tapauksessa seuraavalle hallitukselle. Ensi kevään EU-parlamentin vaaleissa mitataan kyllä puolueiden kannatusta, mutta on vain höpöpuhetta, että suomalaisilla euroedustajilla olisi Euroopassa koskaan kovin suurta painoarvoa. 

Kyllähän poliitikoilta vakuuttavaakin puhetta irtoaa, mutta pönttöpöhinöistä huolimatta tulevat vaalit määrittelevät hallituksen ja kaikkien puolueiden toimintaa paljon enemmän kuin niiden pitäisi, maan kokonaisedun kannalta. Jos rattaat kirskuvat, vika on aina vain toisissa puolueissa tai yleisissä olosuhteissa. 

Seuraavan vuoden kuluessa paineet puolueissa kasvavat niin, että hallituskattilassa varoventtiilin pilli huutaa, ainakin puhemiehen nuija isossa salissa paukkaa. Viimeistään ensi syksynä, kun uuden vuoden budjetista pitäisi lopullisesti päättää, hallitus on käytännössä toimintakyvytön ja oppositio painii keskenään. Toisia toki jaksetaan syytellä milloin mistäkin, vaikka populismista. Mutta mitä muuta käytännön politiikka on kuin populismia? No, on se myös suhmurointia?

***
Pääministeri Katainen pöhisi keskiviikkona järkeviä pitkän ajan kuluessa kasautuneista rakenteellisista heikkouksista. Oli ihan viisaasti sanottu, että nyt ei tarvitse etsiä syyllisiä, "sillä olemme kaikki täällä". Siitäkin on helppo olla yhtä mieltä, että velkaantuminen pitäisi pysäyttää, siis pitäisi. 

Siihen se varsinainen järjen käyttö taisi jäädä, sillä loput pääministerin paasauksista olivat enempi poliittista sorttia. Säästötoimia on toki hallituskauden aikana tehty ja veroja kovasti koroteltu, paitsi suurilta yrityksiltä ja pääomarikkailta, mutta kestävyysvajeen selättäminen tai velkaantumisen taittaminen jo ensi vuonna ovat pelkkää kolinaa toiveiden tynnyrissä. Toki Katainen sen itse ymmärtää, toivottavasti, mutta hän koettaa tehtävänsä takia olla jämynä.

Pääministerin mielestä on selvää, että tulevat "mittavat sopeutustoimet leikkaavat jonkin verran talouskasvua". On ikävä kysellä ikäviä, mutta mistähän ihmeen yleisemmästä talouskasvusta oli kysymys? Lähes päivittäiset irtisanomisuutiset ovat jo pelottavia, sillä työttömien määrä on todellisuudessa suuren laman tasolla, se on kuin hyinen viima kahden vuosikymmenen takaa. Silloinhan poliittinen johtajisto mussutti meille kauhistuneille kansalaisille hallitusta rakennemuutoksesta. Sellaista ihmepullaa meille taas leivotaan.

Tulossa lie ainakin valtion loppujen omistusten pistäminen lihoiksi. Jotain käypää on vielä jäljellä, joskin ruotsalaiset ja muut ulkomaiden kultasormet ovat jo napsineet liikaa rusinoita yhteisestä arkipullastamme. Hallitus ei aio luopua ainakaan eurofantsuilusta, sillä Kataisen puheen loppuosa oli myös silkkaa EU:n tähänastisen toiminnan ja integraation tiivistämisen ylityslaulua, tulevaa Atlantin ylittävää vapaakauppasopimusta unohtamatta.

*** 
Pääministeri toivoi, että kun vuonna 2017 Suomessa juhlitaan satavuotista itsenäisyyttä, Suomi olisi taloudellisesti tasapainoinen, avoimessa kilpailussa pärjäävä hyvinvointiyhteiskunta. Niin toivoo intrigöörikin, kukapa ei. Meillähän eletään veret seisauttavien toivotalkoiden aikaa. Toivo elää, eikä vain se lapamato, joka väitti, että Toivossa on hyvä elää.

Poliittinen valta Suomessa on puolueilla ja etujärjestöillä, joiden voimin luulisi maasta irtoavan oikeaa kansantalousviisautta, ettei sitä tarvitsisi taas etsiä amerikkalaisilta konsulteilta. Maaliskuun kehysriiheen ja ensi vuoteenkin on lyhyt aika. Hallituksen finanssilinja on kuulema tarkan harkinnan paikka. Velkaantumisen taittaminen on väistämättä edessä. "Velaksi emme voi elää", Katainen tähdensi.

Tosi on, mutta ei maata rakenneta tyyten uusiksi yhdessä hallituskaudessa, varsinkaan kun ensimmäiset pari vuotta keskityttiin vain euron kriisin eli pankkien pelastustoimiin, jotka näyttävät vieläkin olevan agendalla päällimmäisinä. Talouden tasapainotus ja sopeuttaminen muuttuvissa olosuhteissa on tarkempaa puuhaa kuin krapulan korjaaminen, mutta taloustoimet kestävät ja vaikuttavat pitempään. 

Kataisen hallituksen korjaussarja ei missään tapauksessa tuo toivottua tulosta vielä ensi vuonna, joten ehkä tavoitteiden maaliviivaa kannattaisi siirtää vaikka tämän vuosikymmenen loppuun. 

Täällä susirajoilla meidän useimpien suomalaisten on vain pysyttävä ja elettävä, vaikka jotkut silkkaa ylimielisyyttään narskuvat poliitikot olisivat mielestään kuinka yleiseurooppalaisia tai globaaleja persoonia tahansa. Nohevinta nuorisoa saattaa kyllä meiltäkin siirtyä suureen maailmaan, mihin on jo nyt miljoonia menijöitä pitkin Eurooppaa.

Entä sitten, jos onkin tulossa kymmenen vuoden pula-aika tai pysyvän niukkuuden jako? Kunnissa on joskus saatu aikaiseksi oikeita "kuntapuolueita" ja päästy hyviin tuloksiin. Olisiko se mahdotonta koko pienen maan mittakaavassa? Poliitikkojen pitäisi toki ensin saavuttaa kansalaisten luottamus. 

Kannattaisiko politiikassa koettaa inhorealismia, nöyryyttä ja rehellisyyttä? Mitä se ketään haittaisi, jos kaikki toimisivat samalla tavalla? Kyllä suomalainen uskoo, kun sille asiaa puhutaan, jätetään pois ketunhäntä kainalosta ja vihta housuista.


***

Ei kommentteja: