28.2.2014

Robotit myös politiikkaan


Suomessakin on monien puhtotekno-fundamentalistien (viherhörhöt, jms.) mielestä menossa hirmuinen robottibuumi tai robottitrendi. Nykyisin oikein hehkutetaan sillä, miten jokin robottihärveli tulee ja vie työpaikkasi. Saattaapi olla, sillä Japanissa on jo pitempään kehitetty yhä enemmän ihmisen oloisia ropotteja, kuten oheisilla videoilla.

Robotti vapauttaisi sinut kai toteuttamaan tiedostavasti itseäsi vailla työvelvoitteita, yhteiskunnan monikurssittamana velvoitepuuhapetenä, siellä jossakin, missä lienetkään. Poliitikothan ovat tällaisten selitysten mestareita tai luulevat olevansa.

Koska lähes kaikki luonnollisten henkilöiden työpaikat ovat siirrettävissä roboteille, se toimisi varmaan myös politiikassa. Mutta poliitikot säätävät myös itseään koskevia lakeja ja hyväksyisivät robotit korvaajikseen vasta kun olisi pakko. Torkkupeittoa korviin ja ropotti suureen saliin nappia painamaan sitä myöten kuin Puoluetoimisto käskyttää... Ainakin poliitikot siirtäisivät itsensä lopunikäisille, mutta sopiville sopeutumiseläkkeille.

Ruusunpunaisissa visoissaan poliitikotkin saavat jo piankin siirtyä robottipirssin takapenkille valtion taksikorttia vilauttamalla. Se vasta olisi todellista vapaata liikkuvuutta. Ei tarvitsisi poliitikon kuunnella joka päivä salaovelan taksikuskin tarinoita ja ikäviä uteluita, vaan hän voisi keskittyä rauhassa yhteiskunnan kannalta syviin ja polttaviin kysymyksiin tai sitten johonkin muuhun. Suomesta saattaisi tulla poliittisen ajattelun suurvalta.

Busseissa kai sentään aiotaan säilyttää luonnolliset henkilöt työpaikoillaan eli kuskit, sillä maamme poliittisen enemmistön virallisen liturgian mukaan yksikään bussi ei osaisi ajaa reittiään ilman maahanmuuttajaa ratin takana, ei ainakaan pääkaupunkiseudulla. Siitä näkemyksestä pidetään kiinni, sillä on se niin ihastuttava mantra. 

Näin on, vaikka rattia pyörittäisi jokunen hyvinkin paljon kehitysalueen maassamuuttajalta näyttävä jäppinen. Sellainen kotimainen jäbä vain olisi päässyt livahtamaan töihin jostain positiivisen syrjinnän porsaanreijästä.

Robotti ruoriin, miehistö rannalle

Taloussanomat kertoo, että yksi maailman johtavista lento- ja laivaliikenteen tekniikan kehittäjistä, Rolls-Royce, aikoo tuoda robottilaivat rahtiliikenteeseen lähivuosina. Kauko-ohjattu miehittämätön laivaliikenne on Itämerellä toteuttamista vaille valmis. Rikitöntä laivailua sekin kai olisi?

Siis robotti ruoriin ja miehistö maihin! Rahtien lastaus ja purku hoituisi sekin automatiikan avulla. Robottitehtailla kaukomailla tuotanto pakattaisiin valmiiksi kontteihin ja tuotaisiin satamiin robottijunilla tai -rekoilla. Perillä se hoituisi yhtä näppärästi laitureilta verkkokauppojen terminaaleihin ja sieltä eteenpäin onnellisille kuluttajille asti. Robotit tietysti tilaisivat tarvikkeita uusien robottien valmistamiseen.


Tuotteethan ovat jo melko kertakäyttöisiä, niin kai kuluttajatkin? Ehkä vielä jatkossakin on olemassa ostovoimaisia kulutustavaroiden kuluttajia, ainakin julkisella sektorilla, mitä pidetään yllä erinäisin kepulikonstein? Jonkunhan se automaation pukkaama bulkkitavarakin pitäisi ostaa. 

Teollisuusrobotit ja niihin liittyvä automaatio ovat tehostaneet tuotantoa ja toimintaa Suomessakin isommasti jo 80-luvulta asti. Suurtyöttömyys ei ole tulevaisuudessa ainakaan helpottumassa, ellei ihmistyötä ikäänkuin keksitä uudelleen. 

Robottijunat ja lentokoneet lienevät nekin toteutusta vaille valmiiksi suunniteltuja, niitä on jo kokeiltukin. Uuden tekniikan kehitystä ei voi estää, sillä pian jääkaappisikin on viisaampi kuin sinä ja terveydentilaasi kotona vahtii parhaiten ystävällinen ja hirmu älykäs vessanpönttö, wlan-verkossa kaikki tyynni. Esineiden irternet saattaa olla yksi lähiaikojen suurista kuplista?

Eri asia on, olisiko tällaisia uuden ajan vempaimia koskaan rupusakin slummilähiöissä. Eihän niitä saa, jos ei ole millä maksaa. Tai ne vikineet pitäisi rakentaa itse vaikka kierrätysosista.

Robotit napinpainajaksi

Robotit tai tuttavallisesti ropotit voitaisiin mainiosti ottaa käyttöön myös politiikassa. Suomessa demokratia eli kansanvalta onkin jo melkein kokonaan kadonnut luonnonvara, joten mitäpä siitä enää. Senkin totuuden tiivisti eräs demareiden istuva veteraaniministeri, joka äskettäin loihe lausumaan oppositiolle, että saattehan te niitä välikysymyksiä tehdä, mutta aina me teidät enemmistöllä jyrätään.

Opposiotion poliitikkoja tarvittaisiin nykyisin vain siunailemaan hallituspuolueiden tekemiä päätöksiä. Silloinhan oppositiota ei varsinaisesti tarvittaisi lainkaan. Mutta mihin me yleensä tarvitsemme politiikkoja, jotka eivät juuri koskaan ole itsenäisiä toimijoita, vaan puolueidensa nöyriä käskyläisiä. Jos pääosa käskytyksestä tulee unionista, kansallinen parlamenttikin olisi vain lumetta.

Eräs toinen tunnettu demarivaikuttaja totesi pari päivää sitten, että suotta sitä enää kansalle edustajia äänestellään. Hän tahtoi Suomeen listavaaleja, vai mitä ne oli. Samaa haikailua on kuultu toistenkin suista. Listavaaleissa äänestettäisiin vain puolueita. 

Puolueet, nuo jotka ovat puolestamme aina muka hyvin huolissaan, ne kyllä hoitaisivat kaiken muun. Puolueet valitsisivat uskolliset napinpainajat puolestamme, miksi siis enää vaivautua etsimään hyvän tuntuista ehdokasta?. Jokin tykkää-peukutus puolueelle vissiin riittäisi tämmöiseen äänestelyyn? Mutta entäs jos ei tykkää moisesta meiningistä?



***
Nykyisinkin kansanedustajien nappien painelu sujuu kuin ropoteilta, puolueapparaatin lyödessä rumpua ja ryhmäpiiskurin tehostaessa käskytystä. Käskyistä poikkamista ei kerta kaikkiaan sallita ilman vakavia seuraamuksia, kuten on niin monesti nähty.

Varsinaista työskentelyä varten edustajille on jaettu komiat tabit ja räpläysluurit, joilla hyö pelaavat ehkä yhteiskunnallisesti osallistavaa peliä, tyyliin Pou tai Hill Climb Racing? Työhuoneessa odottavat mm. sohva, torkkupeitto ja läppäri. Politsaurusten fyysistä läsnäoloa valiokunnissa tai salissa ei oikeastaan enää tarvittaisi.

Miksi emme korvaisi kansanedustajia kokonaan roboteilla? Robottien ja samalla koko kansallisen politiikan etäohjauksesta vastaisivat puoluetoimistot etujärjestöillä ja muilla lobbareilla vahvistettuina. Tulevaisuudessa meillä olisi ehkä vain yksi "Kaikkien Puolue" tai "Yhtenäinen Suomi"?

*** 
Kaikki robottikansanedustajat olisivat aina paikalla siellä missä tarvittaisiin. Eduskuntataloa ei enää tarvittaisi, no voisi se olla jonkinlainen valtiollisen itsenäisyyden ajan kansallinen museo, mutta sen ison laatikon siitä Kiasma-liiterin läheltä, sivurakennuksen, sen voisi myydä. Eduskunnan sivutalosta saisi vaikka maailman suurimman mäkkärin tai non-stop-3D-leffatalon, mitä vain.

Entä nämä inhimilliset kansanedustajat, kansakunnan valppaat vahdit ja kaikkien kaverit? Fyysiset kansanedustajat, jos heitä vielä olisi, voisivat pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja toimia vaikka vanhusten päiväkerhojen vetonauloina tai pelleillä päikkärissä. Soppakeittiöissä ja leipäjonoissa tarvittaisiin myös paljon lisää jakajia, toimeliaita ja osallistuvia kansanedustushenkilöitä. Mutta voi sentään, siinähän joutuisi töihin.

Ehkä koko euroalueen politiikka hoidettaisiin myöhemmin etänä unionin päämajasta Brysselistä ja Strasburgista, minne palkattaisiin miljoona uutta, tietenkin äärettömän korkeasti koulutettua ja palkattua, europrovinssien etäohjaajaa? Demokratiasta EU:n korkeissa portaissa ei ole tähänkään asti tarvinnut juuri välittää.

Superkoneet, liittykää yhteen!

Hiukan ikävämpi tulevaisuuden visio on, että jonain synkkänä päivänä maailman supertietokoneet löytäisivät verkossa toisensa, liittyisivät yhteen ja tykkäisivät silleen nanokvantisti toisistaan. Pian, muutamassa bitin bihauksessa, kapasiteetin jyrkästi kasvaessa, koneet toteasivat, että mihin me noita hitaita haitakkeita enää tarvitaan, siis noita ihmisapinoita. Ainakin niille olioille olisi laitettava siruja nuppiin.

Tämähän on vanha scifijuttu, mutta sellainen todellisuus on lähempänä kuin luulemme. Me kaikki olemme pian verkossa, siis ihan kaikki maapallolaiset. "Sähköaivot" hoitelevat jo monenlaisia tehtäviä, joista energiatuotanto, liikenteen ratkaisut, sodankäynti ja pörssikauppa ovat vain esimerkkejä.

Ovat ne mahtavia nuo robotit, ei niille pärjää yksikään inhimillinen halpatyöläinen. Robotiikka kehittyy kukonaskelin. Maailma ehkä vapautuu ihmistyön orjuudesta, mutta vain teoriassa. Ihmiskuntaa edustavat superälyn johtamassa tulevaisuudessa harvat ja valitut yksilöt apunaan sankasti satraappeja. Mutta satraapeille pitää olla jotain tekemistä, joten he kyllä järjestäisivät rumbaa ihmisille tai tulevaisuuden kansalaisille, sirutetuille zombieille.


Tällaisellekin tulevalle tuholle pelottomat poliittiset johtajamme vain taputtavat naamat näkkärillä kuin P-Korean parlamentissa. Poikkeavia ajatuksia muka, hah, miten naurettava ja samalla kuolettava ajatus! 

Onko tekoäly ihmiskunnan kauhein ase?

Rakentavatko kiinalaiset hirmuista superälyä, datakeskukselle kokoa peräti 60 hehtaaria. 

Kansa nousee siellä ja täällä, mutta mikä sen nostattaa, kuka on hiivana taikinassa. Siitä tässä blogissa.

Pelottavana pidetty robotti Sophie tuubissa.

Soininvaara tekoälyn tulosta terveydenhoitoon.

Tämänkin postauksen  hopotti ropotti tai sitten jokin outo henki liikkui näppiksen yllä?

***

Ei kommentteja: