 |
| Odysseus piti sitoa mastoon, kun ohitettiin seireenit. |
Politiikan seuraaminen tälleen sivusta suomalaisista lähtökohdista alkaa olla jo mahdotonta ja turhaakin. Näin on, vaikka yrittäisi tyytyä vain paikalliseen kuntapolitiikkaan, sillä EU:n vuosien mittaan kutomat hämähäkinseitit ulottuvat kaikkialle.
Intrigöörikin äänesti aikoinaan EU:n puolesta silloin kun kansalta vielä jotakin kysyttiin, sen yhden ainoan kerran. On siinä täytynyt herrakansalla olla niska hiessä ja tukka pystyssä, kun kansanäänestyksen tulosta odoteltiin. Kaipa siihenkin oli varauduttu, miten ehkä niukasti kielteinenkin äänestystulos suhmuroitaisiin lopulta mitättömäksi?
Pahasta lamakuopasta ylös rimpuileva teollisuus halusi siihen aikaan Suomen sitoutuvan kauppasuhteiden helpottamiseksi vahvasti läntiseen Eurooppaan yhden suuren itäisen maan hymistelyn ja bulkkitavaran tekemisen sijasta. Siihen näkemykseen oli helppo mennä mukaan ja äänestää näin jälkiviisaasti väärin. Vaikka eihän silloin tiedetty, mitä siitä EU.sta tulee.
Taviksestakin tuntui siltä, että se mikä on hyväksi teollisuudelle ja suomalaiselle työlle, on parhaaksi koko maalle. Toisaalta Neukkulan ja Tsuhnalan ystävyysvirsiä oli virallisesti veisattu kymmeniä vuosia niin, että yrjötti. Lama painoi melkein puolta koko kansasta, vaikka työpaikkansa säilyttäneet ja vain vähän velkaantuneet selviytyivät siitä rytäkästä sutjakkaasti.
***
Suomen valtiollinen itsenäisyys lähestyy sataa vuotta, ainakin muodollisesti. Myös Suomen EU-jäsenyys täyttää piakkoin kaksi vuosikymmentä. Lapset ovat kasvaneet isoiksi EU:n ja euronkin myötä. Intrigööri on osin jämähtänyt menneisyyteen, jolloin Suomessa päätettiin asioista itse ja oltiin monissa käytännön asioissa pitkälti omavaraisia ja itseriittoisia.
Kauppasuhteet maailmalle ovat tietysti olleet täällä sivussa maailman valtaväylistä elämisen ehto jo kauan ennen Neuvostoliittoa tai sen henkistä perillistä Euroopan Unionia rahaliittoineen. Suomalaiset kauppalaivat seilasivat vilkkaasti maailman meriä jo purjelaivojen aikana.
Pienen ja köyhän kansakunnan itsenäistyminen oli pitkälti sidoksissa isompiin naapureihin. Ruotsalaisten vuosisataisesta vallasta emme itse päässeet irti muuten kuin tsaarin sotavoiman avulla. Tsaarilla oli toki myös vaikutusvaltaisia suomalaisia nuoleskelijoita.
Valtiolliseen itsenäisyyteen ajauduimme katkeran sisällissodan kautta vasta kun silloista tsaaria vietiin bolsujen vangiksi ja teloitettavaksi. Itsenäisyysmieli oli silloin maassa muutenkin korkealla. Paras ulkomainen kaveri ja apu oli silloinen suurvalta Saksa, kuten pakosti sitten myöhemminkin.
No joo, tämä on tuttua juttua meille useimmille, mutta sitä se vain kertoo, että maantieteelle emme mitään voi ja historia saattaa toistaa itseään. Ryssänpelko on meillä vuosisatainen perinne, kuten terve herranpelkokin. Ryssät ovat meillä aina rajan takana pullistelemassa ja toisaalta hyvinä kauppakumppaneina. Herroista ei ikinä päästä ja jos vanhoista päästäänkin, uusia pukkaa kuin seitikkejä sateen jälkeen.
***
Natoon sitä Suomessa vielä mennään Leopardien telaketjujen kolinan ja Hornettien ulinan säestyksellä. Suomalaisuutta ei nykyisten päättäjiemme mittapuilla korkealle noteerata, vain kansainvälisyys ja vahvempiin sitoutuminen on tervettä kehitystä.
Suomalainen ministerinposti on kuin jokin työnjohtajan homma pikkufirmassa siihen nähden, että pääsisi pätemään väestöltään sata kertaa suuremman unionin (Lue: liittovaltion) byrokraattiarmeijan suurvisiirinä tai edes satraappina.
Liittovaltiohan meillä jo on tässä ja nyt. Niin kauan sitä muka vähätellään, kun on pienikin pelko siitä, ettei se hanke etenisi kuin tähänkin asti, tiejyrän tai mytologisen juggernautin lailla.
Jos nyt jostain ihmeen ja kumman syystä unioni suhmuroisi itsensä talouden ja kansalaisten kapinoinnin takia hajoamisen tielle, Suomen pitäisi varmaan kiireesti liittoutua heti jonkin suuremman valtion tai valtioliiton kanssa. Itsenäisiä meillä ei osata, eikä haluta olla, vaikka siltä ajalta ovat peräisin hyvinvointivaltion suurimmat käytännön saavutukset.
Suorina potentiaalisina liittolaisina Saksa ja pari muuta maata tulevat heti mieleen. Euraasian unioni lienee toistaiseksi kokonaan pois laskuista, kun hra Putinin piti lisätä kansansuosiotaan pelastelemalla krimiläisiä etnotovereitaan ennalta ehkäisevästi, sotaväen rankalla voimalla.
Mutta taloudellisesti yleensä meitä viisaampi Ruotsi on siellä vanhalla paikallaan ja sen kieltäkin meillä osataan laajasti tankeroida, ainakin teoriassa. Tuleekohan Suomesta vielä joskus uudestaan ruotsalainen?
Nyt rammaksi ankaksi ruvennut J. Katainen on vielä nuori mies poliitikoksi. Kyllästyttihän häntä varmaankin se, että joutui olemaan varsinaisen kataistrofihallituksen veturina. Olisiko tuo maan huonoin hallitus kautta aikojen, tiedä sitten? Ehkä J. vain katsoi saavutuksiaan peruutuspeilistä?
Jäämme jännityksellä seuraamaan, kohoaakohan herra Jyrki Unionin suurvisiirien joukossa vieläkin suurempaan loistoon ja kunniaan kuin edeltäjänsä, herrat Erkki ja Olli? Se ainakin on varmaa, että herrahississä virtaa riittää ja vaijerit kestävät. Muualla me olemme aina epävarmuuksien viskeltävinä, kuin olisimme tuulella käypiä tai epävarman, mutta kalliin tuulivoiman varassa.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti