15.4.2014

Päivän pähkäily

Ukrainassa kaikki taitaa mennä Moskovan moosesten suunnitelmien mukaisesti? Moskovan masinoima ja vahvistama venäläismielisten viides kolonna pakottaa valtauksillaan Ukrainan armeijan torjuntatoimiin, joita maan hallitus sanoo aivan oikein terrorismin vastaiseksi toiminnaksi. 

Viides kolonna eri Itäisen Ukrainan kaupungeissa joutuu piankin ahtaalle järjestyneen sotavoiman edessä ja pyytää "hädissään" apua Moskovasta. Tähän epätoivoiseen avunhuutoon Putin & Co joutuvat suostumaan, ikäänkuin pitkin hampain tai torahampain. Venäläisiä halutaan tietenkin suojella myös maan rajojen ulkopuolella.

Ukrainan armeija lienee vain hidaste alueellisesti vahvoille ja modernimmille venäläisille sotavoimille. Ukrainalaisten taistelutahtokaan ei liene kovinta sorttia, veljessotahan se olisi. Tai mistä sen tietää, sillä sisällissodat osaavat olla kaikkein julmimpia?

Lopulta Ukraina hajautunee kahtia, tavalla tai toisella. Moskova ei kuitenkaan halua riesakseen koko Ukrainaa sen länsiosia myöten. Nato-EU:n varpaille voidaan astua, mutta länsiliittolaisten  yli ei yritetä kävellä. Kysymys on muka vain Ukrainan venäläisen kansanosan pelastamisesta "fasistien" sortotoimilta.



***
LISÄYS 20.4: En tiedä, taipuiko 15.4. väännetty rautalankamalli lainkaan oikein, mutta ainakin avunpyyntö venäläisille "rauhanturvaajille" on jo lähetetty. 


***

Ei kommentteja: