Jos ihminen olisi vain sitä, mitä hän syö, kyllä meikä olisi aika sika. En ole enää vuosiin ostanut itselleni joulukinkkua, mutta tänäkin jouluna kävin sitä muualla syömässä ja sain joulupossusta palasen mukaan, leivän päälle laitettavaksi.
Syön kyllä muutaman hassun pikku nassun parhaat palat vuoden mittaan, koska jotain kinkkua on aika usein leivän tai evakkopiirakan päällä. Pieni, mutta ei niin laiha lohtu on se, etten ole ruokailutapoineni yksin tässä julmassa maailmassa.
Kasvissyöntiä olen usein harkinnut, mutta vain harkinnut. Menkööt ne sinällään oikein hyvät kasvisrehut lisukkeina, kuten tähänkin asti. Muistelen joskus 70-luvun ravintoloiden ainaisia grillipihvejä, mihin annoksiin kuului pottujen lisäksi ehkä pieni pala persiljaa tai siivu tomaattia. Yleensä nekin koristeeksi laitetut pupunruoat jäivät syömättä lautasen reunalle.
On kieltämättä aika surullista ajatella, että pari miljoonaa possua joutuu päättämään joka vuosi päivänsä päätyäkseen meidän ahneiden ihmisapinoiden suihin. Vielä 70-luvusta muistelen tässä sen verran, että kyllä silloinkin lehdykäisiin tehtiin kovasti joulujuttuja.
Jäi mieleen, kun menin käymään maalaistalossa jotain joulutarinaa varten, enkä muista liittyikö se juttu edes ruokaan, mutta talon vanha isäntä oli juuri tappanut jouluksi ison sian. Hän kalttasi sikaa ulkona penkin päällä navetan edessä.
Pitihän sitä sian kalttausta toki mennä läheltä katsomaan ja samalla isäntää jututtamaan. Sinä jouluna ei minulle kinkku maistunut, sillä niin minäkin onneton olin vieraantunut luontaisesta maalaiselämästä, että ihka tavallinen kotieläimen valmistaminen ruoaksi teki hiukan häijyä. Kasvissyönti ei sentään käynyt silloinkaan vakavasti mielessä.
Siat vähenivät Suomessa
Piti sitä käydä maataloustilastojakin vilkaisemassa: Viime huhtikuussa, siis tänä vuonna 2014, sikoja oli Suomessa 1,24 miljoonaa kappaletta. Sikojen määrä oli laskenut vuodessa viitisen prosenttia.
Nautojen, siipikarjan ja lampaiden lukumäärät kasvoivat edellisvuodesta. Sikojen ja maatiloilla olevien hevosten määrä laski.
Toukokuun alussa 2014 oli lähes miljoona nautaa lähes 13.000 tilalla. Lypsylehmiä niistä oli vajaat 300.000 kappaletta, lisäystä vuodessa oli vajaa prosentti. Naudanlihaa tuotettiin vuonna 2013 reilut 80 miljoonaa kiloa, mistä yli puolet tuli tuottajilta Pohjanmaan ja Savon alueilta.
Siipikarjaa oli tiloilla 12,6 miljoonaa kappaletta huhtikuun alussa. Kanoja oli 3,6 miljoonaa ja broilereita 7,3 miljoonaa. Kananmunia tuotettiin 2014, tammi-syyskuussa yli 50 miljoonaa kiloa. Kananmunista 62 prossaa tuli virikehäkeistä, 33 prossaa lattiakanaloista ja 5 prossaa luomukanaloista.
Lampaita oli vajaa 138 000. Määrä lisääntyi pari prosenttia edellisvuodesta, mutta lammaspaisti on edelleen enempi vain pääsiäisruokaa.
Hevosenlihaa eli iihaata vähäsen popsitaan, mutta aika harva ravureista tai ratsuista on enää nykyisin leivän päällä parhaimmillaan. Hevosen- ja poronlihaa suomalaiset syövät tilaston mukaan vuodessa vain puolisen kiloa per nuppi. Poroa saisi varmaan kulua enemmänkin.
(Lisäys: Pelkästään porotalous on Suomessa melkein miljardin euron kokoinen ja työllistää jopa 10.000 ihmistä, kertoi aamulla uutistäti sieltä yleisradiosta.)
Lapsuudesta muistan, että kotona oli joskus semmoista ylellisyyttä kuin johonkin läpinäkyvään muoviin pakattua hevosenlihaleikkelettä ja se oli hyvää. Toinen silloinen herkku oli äidin suosima savusilakka.
Suomalaiset käyttivät vuonna 2012 keskimäärin 182 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 79 kiloa viljaa, 78 kiloa lihaa, 59 kiloa hedelmiä ja 57 kiloa vihanneksia. Ruoan hävikin tarkkaa määrää lie mahdoton arvioida.
Kalaakin syödään paljon, mutta en jaksa kaivaa niitä tilastoja. Järvikalaa kuluu kai entistä vähemmän, koska nerokas lainsäätäjä on torpannut senkin ikimuistoisen perinteen, että kalastuksen harrastajat voisivat myydä omia saaliskalojaan. Lahjoittaa liikoja kalojaan vielä saa, toistaiseksi.
***
Kotieläintilastot ovat kuivaa pässinlihaa, mutta ajatellaanpa hetki, jos buddhalaiset ja muut elämän ikuiseen tai karman lakien sääntelemään kiertokulkuun uskovat olisivat oikeassa. Itäisillä kaukomailla laajalti hyväksyttyjen uskomusten mukaan ihmisen olisi mahdollista syntyä tai ilmentyä uudelleen myös muuksi luontokappaleeksi kuin ihmiseksi, myös eläimeksi. Ehkä voisimme päätyä kokemaan maailmaa vaikka kasvina tai kivenä?
Eipä olisi mukava syntyä ainakaan kenenkään kotieläimeksi. Apinana elo kävisi kai ihan luontevasti. Norsuna olisi jytäkkä meininki ja kirahvina voisi kunnolla kiljua täyttä kaulaa. Kotkana tai havukkana olisi hienoa ilmassa kurvailla, korppikotkasta en tiedä. Karhumainen olemus voisi olla sopivan uskottava. Vaihtoehtoja riittäisi, mutta karma ei taida olla valintamyymälä.
Mutta mitäpä tuota pohtimaan, sillä luonnossa kukin villielikko elelee ihan sutjakasti oman luontonsa mukaisesti, eikä mietiskele joutavia. Toisia eläimiä ne eläimetkin syövät. On sitä väitetty semmoistakin, että kasveillakin olisi jonkinmoinen tunto ja jopa tunteita. Mitä sitä sitten ihminen voisi hyvällä omallatunnolla popsia? Syötävä kumminkin on jotain tai näivetyttävä nälissään.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti