21.4.2016

Kamalasti Suomen "takuutuksia"

Suomen hallituksen säästötavoitteet kokivat viime kesänä pahan kolauksen maahantulijoiden vyöryn takia, vaikka senkin tilanteen hallitus tietysti koettaa hyssytellä olemattomiin. 

Hurjasti kasvanut maahantulo aiheuttaa kuitenkin valtiolle miljardiluokan kustannukset. Perheiden yhdistely kasvattaa noita täysin odottamattomia menoja. Kansainvaelluksen jatkosta voi sanoa vain sen, että se jatkuu.

Tänään valtiovarainministeriö kertoi valtion kaikkien takausten (Urpilaisen kuuluisien takuutusten) nimellisarvon tuplautuneen vain muutamina vuosina. Viime vuoden lopussa valtion antamat takaukset olivat 49 miljardia euroa eli melkein neljännes maan kokonaistuotannosta. 

Lisäksi Suomella on kansainvälisille rahoituslaitoksille on liki 18 miljardin pääomavastuut, jotka pitää maksaa vaadittaessa. (mm. EVM.)

Vvm ei sitä kerro, mutta antaa kaikkien itse ymmärtää, että moisten takausvastuiden langetessa maksettaviksi edes osittain kaataisi Suomen sillä kertaa unionin, keskuspankin ja IMF:n holhoukseen. Troikkaa pukkaisi tänne kurjistuvaa kansakuntaa kyykyttämään, kuten Kreikassa.

Täytyy vain kovasti toivoa, että nämä vanhat, mutta nyt julki tuodut takausuhkat osattaisiin vielä hyssytellä olemattomiin. Olemattomia niistä ei pelkästään toivomalla tule.

14.2.2019: Sipilä ja Orpo valmiiksi rähmällään isojen EU-maiden edessä.

29.1.2020: Prof. Kanniainen: Euro on vuosisadan virhe!


EU nappaa EVM-rahaston
pois valtioiden syynistä?

Saksa ja Ranska aikonevat tiivistää unionin otetta uhkaavasti hupenevista EU:n jäsenvaltioista. Vakausvälineeksi tarkoitettu Euroopan vakausmekanismi EVM muutettaneen valuuttarahastoksi. Siinä vaiheessa kansalliset ministerit jäisivät rannalle isoista yhteisistä raha-asioista ja heidän ns. hommansa hoitelelisi ehkä EU:n oma talousministeri?

Ennen kuin Suomenkin rahoittama EVM napataan EU:n plakkariin, siitä pitänee sopia jäsenvaltioiden kanssa. Siinä vaiheessa tarvittaisiin kansallista ns. vastuunkantoa, joitain muuta kuin joojoo-henkilöitä, vaan eihän meillä Suomessa sellaisia ole, ei ainakaan päättävissä asemissa. Joojoo.

Hurahuhhahhei, täällä euroliiton mailla..., 2.1.2019, TalSa.

Euron lökäpöksyjengi jatkaa pankkien pönkittämistä, 4.12.2018, TE.

Lisäys 22.6.2018: Lehdet kertovat, että Kreikka "seisoo taas omilla jaloillaan". 
Rahaministeri Orpon mukaan Kreikka aloittaa takaisinmaksun Suomelle vuonna 2020. Vuosittain maksettava summa on hänen mukaansa 50 miljoonaa euroa.

Suomen valtio antoi Kreikalle lainaa noin miljardi euroa vuosina 2010–2012. Suomi on antanut takauksia kriisiväline ERVV:lle noin 7 miljardia ja pääomittanut kriisimekanismi EVM:ää 1,44 miljardin verran. Linkki TalSaan.

Lisäys 9.4.2018: Syyte- ja vastuusuojaa nauttiva EVM pankki kummittelee yhä, eikä vain kulisseissa. Linkki blogiin.

Velkajenkkaa eli letkistä, linkki blogiin tammikuussa 2018.

EVM-, yms. asioista kertoi syyskuussa 2017 Kauppalehti.

3.3.2019: Eurosta ei paluuta markkaan, SK.

13.8.2019: Euro ei aina kelpaa käteisenä rahana.



€ € €

Ei kommentteja: