6.4.2016

Sileäkätisten floppi

Päivän Talouselämä kertoo, jotta Vihreiden veturi Ville Matti Niinistö (39 v.) sanoi, että "Sipilän hallitus on moraalisen vastuun floppi".
Niinistö luonnehtii jutussa hallituksen kehysriihen tuloksia kovan arvomaailman huipentumaksi. Erityisen suruissaan hän on siitä, että kehitysyhteistyöstä nirhataan (vähän) lisää. 
No, kun vihreät puhuvat arvomaailmasta, he todellakin tarkoittavat koko maailmaa, Suomi on siitä vain vähäpätöinen murunen.
Vasemmistoliiton velihyvä Paavo Erkki Arhinmäki (39 v.) puolestaan ihmettelee, miksi hallitus ei ole puuttunut veronkiertoon, vaikka Panaman paljastuksista on kulunut jo päiväkausia. 
(Intrigöörin synkkien aatosten mukaan demokratioita tukahduttavaan veronkiertoon ei oikeasti koskaan kunnolla puututa. Verojen laistaminen on liian monille liian tärkeä osa globaalia kuprutaloutta. Panama on vain yksi pikku porsaanreikä kokonaisuudessa.)
Arhinmäen naama punoittanee myös siksi, että ulkoministeri Soini luonnehti "hyvätuloisiksi sileäkätisiksi" (vain) yli 30.000 euroa vuodessa tienaavia ihmisiä. Oikeassa Paavo on arvostelussaan, sillä ihan kunnolla sileäkätiset, kuten pienten puolueiden pomot tienaavat aivan eri tavalla.
Soinilta taitavat jo vitsailutkin mennä läskiksi, totta sekin on. Toki oppositiosta kuulukin esittää kitkeriä kommentteja hallituksen toimista, tekipä hallitus mitä tahansa. Jotain siellä ässäkolmosissa sentään taidetaan tehdä tai edes yrittää.
Vastuullisuudesta noiden kahden opposition politsauruksen ei silti kannattaisi höröttää mitään, koska molemmat herrat puolueineen luikkivat taannoin valtiolaivan sillalta pelastusveneisiin ennen kuin sataman valot edes siinsivät horisontissa.
Päävastuullinen kanisteri toki souti siinä vaiheessa jo etäällä kohti komission kaukaista, mutta ah, niin rikasta rantaa. Edellisessä hallituksessa johtavien edustajiamme koko aika kuluikin paitsi kotimaan yhteisvastuullisen velkataakan kasvattamiseen, myös kitapurjeiden tuuletukseen. Mutta ehkä siinä olikin kysymys rentouttavasta työtoiminnasta?

***
Virittääkö hallitus sote-pommia? Tässä asiassa vasemmisto saattaa olla oikeassa? Linkki Kansan Uutisiin.

Ei kommentteja: