31.8.2016

Nyt me tienataan

Intrigööri on vuosia länkyttänyt blogissaan Suomen vahvaa velkaantumista ja monenlaisia taloussitoumuksia vastaan. Nähtävästi tuo nimimerkki ja sivupersoona onkin ollut ihan pihalla modernista taloustieteilystä: Valtion velkoja kun ei kuulema tarvitse ikinä maksaa takaisin!

Talousguru ja nobelisti Paul Krugman kertoo, jotta pitää ymmärtää, että valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois kuten yksityisten ihmisten. Hänen mukaansa valtion tulee ainoastaan pitää huoli siitä, että velkataakka kasvaa hitaammin kuin valtion verokertymä.

Koska valtioiden oletetaan toimivan ikuisesti, valtio voi periaatteessa olla velkaa aina, toisin kuin luonnollinen henkilö. Tällä hetkellä korkotaso on äärimmäisen alhainen. Suomi on saanut lainoja jopa negatiivisella korolla. Valtio maksaa 100 miljardin valtionvelastaan korkokuluja vain noin 1,5 miljardia euroa vuosittain.

Tänä iltana intrigöörin taantumuksille mielipiteille tuli viimeinen niitti, kun se sattui vilkaisemaan Taloussanomia. Suomi tienaa ottamalla lisää velkaa! Sijoittajat siis maksavat vähäsen siitä, että Suomi suostuu ottamaan lisää velkaa.

Jos olisin Aku Ankan sukua, sanoisin, että käääk. Nyt pitää varmaankin lopettaa taloudesta höpinöinti vähäksi aikaa? Korotkin kun vissiin pysyvät ikuisesti lepotilassa tai miinuksella?


Lisäyslinkki: Taloussanomien Jan Hurri pohtii velkapumppausta.

***

3 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan kestää, että tämä talouskupla puhkeaa. Ei hauskaa, ei mukavaa, mutta mielenkiintoista.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Näin taloustyhmälle ihmiselle negatiivinen korko haiskahtaa ammoniakille, jota syntyy urean hajotessa. Jostakin se otetaan takaisin, ehkä viiveellä, ehkä lainaa ottamattomilta.

intrigööri kirjoitti...

Kaipa Suomikin on ikäänkuin EKP:n liivintaskussa tai jossain korkoankkurissa. Kyllähän valtio voi pyöritellä velkoja loputtomasti, mutta tolkku pitäisi siinäkin olla. Näkeehän sen Kreikasta, jonne ensin tungettiin älyttömästi velkaa peluripankeista, mm. Saksan myymän sotaroinan takia.
Nyt kreikkalaisilta on yritetty repiä rahoja tai edes korkoja takaisin jo viitisen vuotta ja kansalaiset ovat paljolti vajonneet surkeaan tilanteeseen. Nuoremmat ja osaavammat ovat lähteneet pystyessään pois, kuten Portugalista ja Espanjastakin. Toisaalta Kreikassa on suhteessa enemmän rahakasta porukkaa kuin Suomessa ja rahat mötköttävät Sveitsissä.