Vesinymfejä ja tappajahaukia

Kesäinen Suomen luonto ja etenkin juhannuksen aika on täynnä salaperäisiä ja pelottaviakin ilmiöitä, joihin myös mökkikansa ja satunnaiset matkustelijat voivat törmätä. 

Vesistöillä liikkuu isoja ja pieniä järvihirviöitä, valoilmiöitä hehkuu järven päällä usvassa, rantamilla värjyy aarnivalkeita. Pitäisi olla erityisen varovainen, jos kesäyönä tulee vastaan häilyvän kaunis, mutta märkä neito. Me Too olisi silloin ihan mieto juttu!

Rusalka on nymfi ja aave

Suomalainen kansanperinne tuntee myös vesihiidet tai vetehiset, upeat ja usein  neitokaisen näköiset olennot, jotka viettelevät veden partaalle tai veteen  uskaltautunutta kulkijaa hukkumaan. 

Ruotsissa näkki saattaa lumota uhrinsa viulunsoitolla, mutta siellähän henkiolennotkin ovat parempia, kovasti kultivoituneita. Saamelaisessa perinteessä veden henget tunnetaan Vesiraukkoina, hukkuneiden sieluina.

Slaavilaisessa ja venäläisessä kansanperinteessä veden haltijat, vesinymfit tai aaveet  ovat Rusalkoja. Nuo naisenpuoliset viettelijättäret saattavat öisin nousta maihin, niityille tanssimaan, jopa kiivetä puihin ja ryhtyä laulamaan kuin seireenit Odysseukselle.

Myytit kertovat rusalkojen silmien loistavan vihreän tulen lailla. Läheltä tuollaisen  tuonen haltijan silmät näyttävät vaaleilta, eikä niissä ole näkyviä pupilleja. Voi sitä urosta, joka noihin silmiin läheltä katsoo, sillä pelkkä rusalkan nauru osaa olla tappavaa sorttia. Kauniilla neidolla on terävät hampaat. Kaikki ei ole lystiä, mikä naurattaa.

Merenneito. John William Waterhouse, 
vuodelta1900. Royal Academy of Arts.

Tarut rusalkoista vaihtelevat. Jossain viljavilla kasvun mailla nuo veden neidot sattoivat olla viehkoja ja leikkisiä. Ne voivat jopa elää pitkiä aikoja ihmisen hahmossa. Jossain karuilla pohjoisemmilla mailla rusalkat ovat  villejä ja pahoja, ne mielivät vetää miehiä vesien syvyyksiin hukkumaan.

Tsaarin Venäjällä oli Rusalka-panssarilaiva, mikä upposi tuntemattomasta syystä Suomenlahteen 1893 ja vei syvyyksiin 162 miestä. Ehkä laivan nimi oli huonosti valittu?

***

Rusalkoilla on merenneidoista poiketen jalat, kun ne nousevat vedestä maalle. Jalkojaan rusalkat käyttävät tanssiessaan kuun valossa niityillä tai laulaesaan puissa. Kuutamoa ja veden läheisyyttä kannattaa kesäisin varoa, pitää katsoa myös puihin. Aaveneito on tiemmä aina märkä, eivätkä hänen hiuksensa saa kuivua, muuten neito haipuu pois, eikä siitä jää maahan edes märkää länttiä.

Rusalkojen lisäksi monilla kansoilla on vastaavia legendoja, esimerkiksi Japanissa, Fidzillä ja Afrikan maissa. Jossain merimiehiä uhkaavat maagiset neidot on jopa yhdistetty suomalaisiin ja saamelaisiin kaunottariin, joilla on aina ollut tavallista enemmän taikapölyä hyppysissä (suomalaiset ovat ennen olleet yleisestikin  noitaoletettuja). 

Rusalkojen kanssa vähän samantapaiset selkiet saattavat olla miehenpuoliakin, jolloin niiden kohteita voivat olla kalastajien ja merimiesten vaimot. Naku-uiskentelu  juhannusyönä ei välttämättä ole hyvä ajatus.

Suomi oli ennen täynnä taikaa

Suomalainen kansanperinne on tulvillaan mitä mehevintä taikauskoa. Saariin on kätketty aarteita, jotka saa esiin ja ylös vain erityisen taitavilla loitsuilla, manauksilla ja mitä erikoisimmilla taioilla, jotka oli opittu hyvin kestityiltä ja viinalla voidelluilta tietäjiltä. Ilman kunnollista tarjoilua tietäjä piti suunsa supussa ja taikansa tallessa tuohikontissa.

Vielä 1960-luvulla tietäjiä saattoi löytää istuskelemassa viisauksia vaihtelemassa ja  korttia lyömästä teiden varsilta maitokoppien läheltä jostain puskasta. Maitokoppien kadottua jokusen harvan tietäjän saattaa nykyisin tavoittaa kylän ainoasta toimivasta palveluyrityksestä, keppanabaarista. Kuivin suin ei oikea tietäjä nykyisinkään paljon virka. Uteliaan vieraan pitää hakea juotavaa ja lyödä muovikorttia kassalle, jotta taiat ja loitsut alkavat irrota.

***
Melkein jokaisessa isommassa järvessä on kalma- tai kalmosaaria, joihin aikoinaan kätkettiin vainajia kevyisiin multiin odottamaan kantavia rekikelejä, jolloin kuolleet saatiin paremmin siirretyksi matkojen päähän kirkkomaan siunattuihin multiin, vainajalaan. Myös jälkimmäiseen liittyy paljon taruja. Jälkiä noista tilapäisistä hautauksista saattaa maastosta löytyä vieläkin.

Järvien saarissa käytiin myös heimojen välisiä totisia kahakoita kalavesistä ja riistamaista tai otettiin yhteen vainolaisten eli venäläisten ja karjalaisten, sekä muidenkin heimolaisten kanssa. Suomalaisten järvi- ja saaritarinoiden takana on myös vissi perä. Nujakoitu on rankasti ja kalmasaaret ovat olleet käytössä. 

Mutta se yleinen taikauskon määrä, se oli ennen jotain valtavaa. Suomen kansan vanha usko on salomailla hellittänyt vasta muutamia kymmeniä vuosia sitten, jos se on tyyten hiipunut vieläkään. Vanhoja tapoja noudattavia uuspakanoitakin on.

***

Mökkilaitureilla pitäisi olla tarkkana, sillä laiturien  alla ja sivuilla voi väijyä äkäisiä hauentuppeja ja joskus vähän isompiakin vonkaleita. Varoa kannattaa etenkin aamu-uinnille lähtiessä, sillä laiturilla on saattanut yöpyä sorsapoikue turvassa noilta ahnailta vesipedoilta. Sorsilla on paha tapa kakkia laituri inhottavan liukkaaksi.

Heinäkuun helteet ovat vasta tulossa ja joskus ne kestävät elokuulle asti. Eipä ole hellekesää ilman uimaria tai laiturilla istuskelijaa jalasta puraisevaa haukea. Järvisyyhykin saattaa jotain vesiputurasta tarttua ja sinilevää riittää. Onneksi useimmat uimavedet ovat puhtaita ja eivätkä hauet hurjaannu.

* * *
Täytyy vielä mainita yksi pelottavimmista ilmiöistä Suomen suvisessa luonnossa. Punkkikauhun levittäjistä ykkösiä on taigapunkki eli persupunkki, jonka virallinen nimi  on ixodes persulcatus. 

Jos sellainen ärtsy pikkuötökkä pääsee puremaan, puraisusta saattaa saada populismitartunnan, eikä siitä helposti parane! Populismitaudissa tulee mukana aimo annos arkijärkeä ja sellainen voi jäädä päänuppiin ikävästi kuplimaan. Lääkettä saa ehkä valtion juomakaupasta vai kenen se kauppa pian lieneekään?

***

Merenneitoja. Ivan Kramskoy, vuodelta 1871.
Tretjakovin galleria.

Lisää juhannusjuttuja tästä blogista.


Tappajahauki iski peukaloon, heinäkuu 2018.

Toinenkin hurja hauki asialla.

Kolmaskin peto iski.

* * *