14.2.2019

Hölmöläisetkö satua?


Suomen kansan perinneaarteisto, kuten sadut hölmöläisistä, ovat yhä edelleen arkipäivää päivän politiikassa. Tässä olisi vain pari tuoretta esimerkkiä:

Mikään rähmälläänolo suuria EU-maita maita kohtaan ei ole pienessä Suomessa liikaa. Kepun Sipilä ja kokoomuksen Orpo ojentavat hopealautasella Suomen valtion vähääkin taloudellista itsenäisyyttä EVM-vakausmekanismin alttarille. 

Syytesuojaakin nauttiva EVM omine sääntöineen on jo itsessään loukkaus eurooppalaista demokratiaa kohtaan.

Lisäys 15.2: Siniset jarruttivat Sipilän ja Orpon EVM-hinkuilua.

Lisäys 16.2: Suomi tahtoo itse ajopuuksi, toisten armoille.

Lisäys 30.3: Puolueet pysyvät vaalien alla hiljaa EVM:stä, blogilinkki.

***

Kansainvälistä kokoomusta edustava sisäkanisteri Mykkänen puolestaan väläyttää auto- ja ajoneuvoveron korottamista vastineeksi sille, että ajoneuvot olisivat tulevaisuudessa ikäänkuin päästöttömiä ja niitä ei pahemmin verotettaisi. 

Tämäkin on kansanperinteiden mukaista toimintaa, sillä myös hölmöläiset jatkoivat liian lyhyttä sängynpeittoa leikkaamalla sitä vuoroin yläpäästä ja sitten taas alapäästä.

Paljon onnea vain lopun aikojen hallitukselle!

***
Lisäys: Rupesin epäilemään omaa tulkintaani Sipilän ja Orpon osalta. Kumpikaan ei ole oikein kansanperinnemiehiä, joten kyse lienee siitä, että ministerit ovat vakain tuumin ja harkiten sitomassa Suomea syvemmälle EU:n pimeään ytimeen.

Parhaiten sitouttaminen onnistuu maan talous- ja takausvastuita kasvattamalla niin, että Suomi varmasti joko kelluu tai uppoaa huteroituvan unionin myötä.

Tuollaista suhmurointia on ministeriportaassa nähty ennenkin. Hallituskauden loppuviikkoina runnataan väkisin läpi kyseenalaisiakin päätöksiä, joita ei ole aikaisemmin iljetty tehdä. 

Voi ketku! Hölmöläiset olivat sentään aika sympaattisia hahmoja.


Intrigöörin vanhempia juttuja EVM-pankista.


Ei kommentteja: