21.2.2019

Terrorismi sallittua, onko köyhyyskin?

Suomalaisilla lienee rikkumaton oikeus matkustaa ulkomaille osallistumaan terroristisiin murhatöihin.  Henkiin jäädessään hän voi palata takaisin Suomeen nauttimaan kaikista kansalaisoikeuksista, joihin kuuluu tietenkin sosiaaliturva, mitä hän on ehkä saanut omalle tililleen siellä kaukana sotatöissäkin. Ekstriimiä elämään!

Eräs ehkä hieman löyhäpäinen sdp:n kansanedustaja esitti taannoin, että moiselle sotasankarille taattaisiin tuollaisessa tapauksessa myös sotaveteraanin kohtelu. En tiedä kuuluisiko tuommoisen kaivatun kansalaisen paluun juhlistamiseen myös punainen matto ja torvisoittokunta, ehkä ne edistäisivät kotoutumista, uusia seikkailuja odotellessa? Linkki juttuun.

IL:n juttu: Tuhansia isis-aktivisteja on jo palannut Eurooppaan.

***
Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra yrittää autoveropuheillaan ratsastaa pienituloisten selässä kohti ilmastonmuutoksen auringonlaskua. Yritys on hyvä, mutta kuka sitten lienee kokoomuslaisen mielestä pienituloinen? Oikeasti vähärahaiset eivät ostele mitään kymppitonnin autoja, hyvä jos saavat aina irti edes bussilippua.

***
Vihreä Lanka lehti lienee nyt syksyllä 2019 lopetusuhan alla. Sen kunniaksi linkitän sieltä tähän mielestäni hyvän kirjoituksen: Kuuntele kun köyhä neuvoo.

***

Mistäkö sen tiedän? No siitä, että reilut kymmenen vuotta sitten ostin itselleni halvimman autoni ikinä. Sain silloin tutulta 200 eurolla Fiestan ja senkin osamaksulla. Ajelin sillä kotterolla melko tyytyväisenä pienet ajoni vajaan vuoden verran. 
Köyhänkin maallinen vaellus
voi olla kuin yhtä Fiestaa.

Sitten toinen tuttu höynäsi minut "kalliiseen" tonnin hintaiseen melko vanhaan Sunnyyn, erämaksulla tietysti. Se oli hyvä ajokki, melkein lensi, kunnes ruoste nakersi senkin pilalle. Nuorempana meikällä oli hyviäkin autoja, saahan niitä joskus muistella, oli joskus melkein uusi Sunnykin ja ihan uusiakin peltihärveleitä. Onneksi sentään bussit vielä kulkevat.

Yksi ehkä valistumaton näkökulma on, että jokainen isompi reikä valtsun veropohjaan, kuten autoveron poisto, heikentää hyvinvointivaltion jäänteitä. Hyvinvointivaltiosta köyhempi väestönosa, se reilun miljoonan ihmisen porukka repii toimeentulonsa, ainakin osittain. Linkki juttuun.

Ps. pitäisiköhän minun lopettaa nettilehtien aamuinen katsaus? Blogissa kävijät  pääsisivät vähemmällä. Voisin vaikka plarata tuubista musiikkia, nauttia terveellistä aamukahvia ja lukea kirjoja. Tuo menee harkintaan.


***
Kun terroristihirvitys isis-on nyt Syyriassa jo lähes nutistettu, pitänee panna linkki siitä, ettei niin ole monissa paikoin muualla, ei myöskään Afrikassa.

Lisäyslinkki 2.3.2019: Ruotsi rukkaa lakejaan rankaiseviksi terrorismista ja sen tukemisesta.



4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Nettilehden Kuopion Kaupunkilehti lukijaksi minut koukutit. Siitäpä ehkä kiitos moitteen sijaan. Joku tuossa savolaisessa sanailussa viehättää.
Hyvänä esimerkkinä Viikon Viännöt tuoreimmasta:
https://edition.pagesuite.com/html5/reader/production/default.aspx?pubname=Kuopion%20Kaupunkilehti&pubid=bd15cb75-3433-4d48-aec8-d3a99fc7b055

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Suomessa alkaa olla riittävä määrä Allahin sotilaita, Allahin rintamakarkureita ja Allahin sotaveteraaneja. Siis ainakin minulle riittävästi, ellei peräti vähän ylikin.

intrigööri kirjoitti...

Veijolle: Kuopion kaapuntilehti on lajissaan hyvä. Minäkin oon aikoinaan ollut tekemässä kahta semmoista lehteä kahdessa kaupungissa, kun olin ensin syrjäyttänyt itseni sanomalehdestä, silloin molemmilla kerroilla.

Varkaudessa on muuten ainoa jorpakko mualimassa, missä jokainen, akatkin, voi uida ikäänkuin siitin selässä. Siitinselkä on Taipaleen kanavasta Haukiveelle mennessä Varkauden ja Joroisten välissä.

intrigööri kirjoitti...

Ristolle: Oon ihmetellyt jo vuosia, miten löysästi virallinen Suomi ja nk. vastuullismedia suhtautuvat terrorismiin. Minusta jo terroristijärjestöjen tukeminen ja rahoittaminen rahalähetyksillä pitäisi olla rangaistavaa, sitä tehdään kuitenkin yleisesti joko suoraan tai välillisesti.

Terroristeja on myös ihmissalakuljetuksen takana. Harvempi tulija tänne tuhansien kilsojen takaa itseksensä tulla läpsyttelee, velkaakin roistoille saattaa jäädä. Terrostisoluihin kuulumisesta pitäisi saada Suomessakin pitkä linnatuomio. Ei sellaisia ihmisiä voine kotouttaa mihinkään.

Eri valtioiden lähettämiltä kovilta sotilailtakin mieli voi järkkyä pysyvästi, esim. Afganistanissa, vaikka he eivät siviilissä koskaan pahoja tekisikään.