19.2.2019

Perustulo on puppua

Kyllä talousviisaat osaavat laskea, kun tiukalle laitetaan. Kansanedustaja Juhana Vartiainen ja KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselkä kertovat yhteisessä blogissaan, että perustulon määrä yksinäiselle pitäisi olla noin 1200 euroa kuukaudessa. Tällöin huomioidaan myös asumiskulut, mitkä tuppaavat jäämään unholaan eri puolueiden ylpeinä esittämissä laskelmissa.

Kirjoittajat toteavat, että kattava perustulo toteutuu jo nyt perustoimeentulossa, joka on suurimillaan yksinäiselle ihmiselle Vantaalla vajaat 1200 euroa ja pienimmillään esim. Valtimolla, päälle 800 euroa kuussa. 


Vartiainen ja Maanselkä eivät usko paljon puhutun perustulon koskaan toteutuvan Suomessa. Heidän mielestään yksikään puolue ei oikeasti kannata perustuloa, kunhan puhuvat. Linkki em. blogiin.


Perustulo ja moni muukin asia Suomessa kompastuu pahiten asuntopulaan ja korkeisiin asumiskustannuksiin. Taantuvissa taajamissa pääsee asumaan halvallakin, jopa 200 - 300 eurolla kuukaudessa, mutta purkukoneet saattavat piankin jyristä rappeutuvien asuintalojen nurkalla. Väestö pakkautuu monistakin syistä kasvukeskuksiin, joista ei löydy edullisia asuntoja, ei vuokraajille, eikä ostajille.


Työvoimapula on pääosin kasvukeskusten murheita, eikä asuntopula salli riittävästi maan sisäistä muuttoliikettä. Halpatöihin valmiit eivät saa palkoillaan irti säällistä asuntoa, vaikka he kuinka tulisivat ulkomailta ikäänkuin Suomen kasvavaa kestävyysvajetta paikkaamaan. Hamsterinpyörä pyörii, mutta kovasti se kitisee, eikä ratkaisua näy.


***

Ratkaisuksi ei kelpaa ainakaan kaupunkien kasvava "lörpöttelevä luokka", joka ei tietokirjailija Matti Wibergin mukaan tuota mitään.  Wiberg toteaa jutussa, että ns. ”hölynpölytyöt eli bullshit jobit” ovat lisääntyneet viime vuosina työmarkkinoilla.

Ps. Intrigööri ei enää terveyssyistä kuulu törpöttelevään luokkaan, eikä edes kamalasti lörpöttele, mitä nyt vähän näissä blogipostauksissa. Mutta ollaanpa optimisteja: Uusi eduskunta voi muuttaa paljon, edustajat uskovatkin itsekin siihen vielä valtakirjoja kuitatessaan.



2 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Olen taas täysin samaa mieltä niin Intrigöörin kuin Wibergin kanssa.

Vanhustenhoitokin saataisiin nopeasti kuntoon, jos kunnat vähän järkiperäistäisivät hommiaan. Se on pakko ja ja vähän nopeasti vielä.

intrigööri kirjoitti...

Suomesta puuttuu yhdessä yrittämisen meininki millä voitaisiin selättää vaikeuksia. Täysin rehellisiä puolueitakaan ei löydy, koska ei muka haluta antaa äänestäjille liian surkeaa kuvaa todellisuudesta.

Toivotonta tämä kaikki ei vielä olisi, mutta koko maailman halaileminen ja väärillä asioilla ihquilu on vain äänestäjien pettämistä. Halaisivat ennemmin vaikka puita, siitä ei tulisi kuin ehkä vähän kaarnaa käpäliin ja murkkuja pöksyihin.

Kerran naureskeltiin rivarin pihalla taaperolle, joka ei osannut vielä sanoa ärrää, mutta osoitteli innossaan maahan ja hoki omasta mielestään, että murkku, murkku, murkku...

Sen sorttisia isoja mur(l)kkuja on politiikassakin jo liian paljon.