14.12.2019

Entä partasuut?

Demokraatti kertoo, jotta lähes kaikki tavoitetut puolueen piirijohtajat olisivat valmiita tuomaan tai ns. kotiuttamaan Al-Holin leiriltä myös aikuisia, jos lasten saaminen Suomeen sitä edellytää. 

Lapin piirijohtaja paheksuu sitä, ettei leiriltä ole vielä haettu kahta pientä orpolasta. Hän hakee vertailukohtaa tälle laiminlyönnille kaukaa vuodesta 1918 ja punaorpojen kohtelusta.


Näinhän monet muutkin asiasta ajattelevat. Äidit pitää ainakin tällä hetkellä ottaa vastaan, jos haluaa pelastaa lapset. Joistakin puolueista, kuten kepusta, kuuluu kriittisempiä kannanottoja, joiden mukaan vain lapset pitäisi hakea leiriltä pois. Punaisimman tai vihreimmän poliittisen laidan väki haluaisi yleensä kotiuttaa lapset äitiensä kera.


***

Tätä ei liene vielä kukaan julkisesti esittänyt, eikä sitä tee inrigöörikään: Voisi kuitenkin olettaa, että pian joku Suomen supersuvakeista kysyy myös Al-Holin kovemman leirin pikku partasuiden perään. Onkohan siellä ehkä myös naisten leirillä olevien viattomien lasten isukkeja? Tai olisiko vangittuina orpolasten lähisukulaisia? Ehkä edes napalankoja?

Mikä lienee sitten isis-terrorikalifaatista vangiksi saatujen miesten kohtalo? 

Intrigööri ei kyllä valehtele, että paljon välittäisi miten esim. kurdit kohtelevat vangitsemiaan armottomia isis-tappajia ja kiduttajia. Se on kurdien ja muiden pahisten vangitsijoiden asia. Syyrian pomo Assad on sanonut hirtättävänsä tuon porukan.

Mukavan näköisiä partapoikiahan monet noista ovat, päällisin puolin. Iso joukko läntisiä nuoria, paljolti likkoja ja naisia lankesikin kalifaatin ja sen partaisten uroiden tenhoon. He hymyilevät kuvissa kuin suuret, mutta samalla uroteoistaan vaatimattomat sankarit. Kuten tämäkin mies, Jihadi-Jim tai joku.




Noin valoisan ja ystävällisen näköiseltä hemmolta, kuin kuvassa, ostaisi vaikka ontuvan aasin, jos sen oikein halavalla saisi, mutta mitähän mies mahtaa pidellä käsissään? Tästä piipityksestä se selviää.

Jätetään suosiolla isis-ukot sinne, jonnekin! Ikävä kyllä tuota porukkaa on vielä vapaina tuhatmäärin ja monessa maassa. Hirmuinen riesa ja murhatalkoot eivät ole ohi.


Lisäys 15.12: Mikään ei ole Tanskassakaan ohi.


***

3 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

https://yle.fi/uutiset/3-6550450

Tässä tämä somalitoimittaja Wali Hashi teki aikoinaan jo itkuisen puolen tunnin dokumentin somaliterroristista, joka oli liittynyt Somaliassa al- Shbaabiin. Suomessa asunut ja Somaliaan matkusti, oliko edes Suomen kansalainen!

Haettiin varmaan kaikessa hiljaisuudessa, mutta kovalla rahalla ja nyt makoilee Vuosaaressa kelan lihapatojen ääressä. Vai olisko mennyt Syyriaan ja odottaa nyt uutta dokumenttia ja uutta hakua!

intrigööri kirjoitti...

Katselin tämän Wali Hashin tekemisiä ja vaikuttaa, että hän saattaa olla oikea toimittaja, toisin kuin eräs maahanmiehensä, se känkkäränkkä.
Turvikset tulevat yleensä aina vaarallisista maista, eikä heistä ketään oikeastaan voisi palauttaa Suomesta kotimaahansa, jos se kotimaa edes tiedetään. Jos ja kun jotain sattuu, tietty jengi käy sutena Suomen virkakoneiston kimppuun, ihmisoikeustuomioistuinta myöten.
Koko systeemi pitäisi rukata uusiksi. Palautuksia on kumminkin pakko tehdä ja mitä pikemmin, sen parempi. Pitäisi olla kohtuudella turvallisia alueita, jonne kielteisen päätöksen saaneet turviksiset palautettaisiin. Somalian tapauksessa turvallisin osa maasta olisi Somalimaa, joka pitäisi edes virallisesti tunnustaa. Palautettavista pitäisi tehdä sopimus Somalimaan hallinnon kanssa, maksaisihan se tietysti jotakin.
Jos palautettu sitten läksisi omin päin seikkailemaan vaikka entisille kotikulmilleen terroristi- tai sodanuhan keskelle, Suomen ja palautusalueen vastuu katkeaisi siihen. Vaikeita juttuja. Mahotonta määrää immeisiä ei pieni Suomi voi elättää, sossukuormaa on jo nyt turhan paljon.

intrigööri kirjoitti...

Verkkouutisissa 15.12. on juttu, minkä mukaan Al-Holin äidit jo piilottelevat, jos suomalaisnaisia leirillä kysellään. Leirin pitäjät eivät tiedä naisten oikeita nimiä, koska kukaan ei ole nähnyt henkilöpapereita.

Sana on kulkenut siitä, että Suomessa äideltä otettaisiin lapset pois, huostaan. Vaikka leirille mentäisiin oikeasti hakemaan tänne äitejä lapsineen, montaa ei taitaisi löytyä. Tämä koko hanke on tunaroitu jo perusteellisesti.