20.12.2019

Marin kasvatti kaartiaan

Suomen nuorin hallitus, toistaiseksi.

Onhan se hienoa, että pääministeri Sanna Marin on ottanut hallitusohjelman työllistämistavoitteen tosissaan. Hallituksessa on nyt 19 ministeriä, joilla on apulaisina 13 valtiosihteeriä ja 69 erityisavustajaa. Näin kertoo Talouselämä.

Juha Sipilän hallituksella oli 17 ministeriä, neljä valtiosihteeriä ja 42 erityisavustajaa. Antti Rinne kasvatti EU-puheenjohtajuuteen vedoten hallituksen avustajakaartia roimasti, mutta Marin pisti vieläkin paremmaksi.

Hallituksen ympärillä pyörii väkeä samalla mitalla kuin entisessä ökytalossa oli palveluskuntaa, isännän mielestä heitä oli kuin harmaata aitaa.

Hallituksen lakeijat eivät ainakaan tarvitse tikapuita kiivetäkseen ylös palkkakuopasta, sillä erityisavustajat tienaavat semmoiset seitsemän tonnia kuussa ja valtosihteerit saavat liksaa kymppitonnin kantturoissa tai yli. 

Eikä pidä väittää, ettei uusi hallitus olisi vielä saanut aikaan sitäkään vähää mitä Rinteen hallitus. Kyllä ihmisiä on palkattu lisää ja juoksevia menoja on reippaasti kasvatettu!

Piti kyllä kysyä, että mitä ne ministeri-kanisterit itse meinasivat tehdä. Mutta jääköön nyt kysymättä. Nyt on vaikea kysyäkin, kun hyö läksivät eduskunnan joululomalle, joka päättyy vasta helmikuun alussa. On niillä rankkaa!


Avustajia oli vaikea saada sopimaan samaan kuvatukseen.

Ei kommentteja: