Tällaisia pienyrityksiä on joka lähtöön. Kunnissa on vielä kauppiaita, ruokabaarin pitäjiä, vanhusten hoitokoteja, kodinhoidon ja siivousalojen yrittäjiä. Oma lukunsa ovat bussi- ja taksiyrittäjät koulu- ja mummokyyteineen. Kunnista löytyy myös teknisten palvelujen tarjoajia, on koneurakoitsijoita, pieniä rakennus- ja remonttiliikkeitä. Löytyy putkipertit ja sähkösepot, sekä korjaamot.
Monille maaseudun tilallisille kunnan työt tuovat sitä välttämätöntä sivuelinkeinoa. Isolla traktorilla pyyhkäistään tiet kuntoon niin vakituisilta asukkaita kuin mökkiläisiltäkin. Paikkakunnan kaupat ostavat tilan tuotteita, kuten asukkaatkin. Maaseutuyrittäjä on aito ja varsinainen moniosaaja.
Kuntien lisäksi lopetettavat varuskunnat työllistävät ympäristönsä palvelujen tarjoajia. Tämä kaikki on loppumassa tai ainakin vahvasti supistumassa. Työpaikkoja nuorille ja kaiken ikäisille on tarjolla yhä vain vähemmän. Eläkeiät eivät käytännössä voi nousta, mutta ainakin ihmisten eläkkeet pienenevät, kun pysyväistyöttömyys iskee varhemmin.
Tiedämmehän mitä kuntapalveluille tapahtuu. Kuntakentän selkiintyessä ostajia ja asiakkaita on vähemmän, mutta kerralla on tarjolla suurempia diilejä. Isot toimijat, myös ulkomaiset, laskevat ensimmäisen ja vielä toisenkin vuoden tarjouksensa vaikka tappioksi. Halvin tarjous on usein pakko hyväksyä, vaikka hyväksyjä tietäisi, ettei se ole realistinen.
Kun paikalliset kilpailijat ovat panneet pillit pussiin, julkisen tilaajan maksamat hinnat lähtevät loputtomaan nousukierteeseen. Kaikki maksaa kunnille yhä enemmän, eikä neuvotteluvaroja enää ole.
Neuvotella eivät voi myöskään maaseudun vähäväkiset asukkaat. Yksityisen ihmisen vielä saamat julkisen puolen palvelut on ostettava tai otettava ainoalta tarjoajalta, jos sitäkään enää löytyy. Lääkäriin on mentävä, olipa tuo millainen keikkaratsastaja raju hyvänsä.
***
Koulumatkat, kauppareissut ja lääkärimatkat pitenevät. Julkiset palvelupisteet harvenevat ja etääntyvät, asiointi käy hankalammaksi ja selvästi kalliimmaksi. Elämä menee kituuttamiseksi, naapuriapu olisi tarpeen.
Myymäläautokin olisi monille tervetullut palvelu, mutta sellaiset ovat harvinaisuuksia. Kirjastoauto saattaa vielä käydä tienhaarassa, mutta ihminen ei elä yksin kirjoista ja kulttuurista. Makkaraa, leipää ja piimää tarvitaan.
Entisiin kuntakeskuksiin saattaa jäädä jäljelle minimarketti ja keppanabaari. Kirkonkylät kuihtuvat, kuten taannoin ränsistyivät kylien palvelut. Isommissa kylissä saattoi vielä 80-luvun tienoilla olla tien varressa vastakkain kaksi osuustoiminnallista kauppaa ja ehkä kolmaskin yksityiskauppa. Enää ei ole yhtään puotia, ehkä löytyy se keppabaari tai -kioski. Säännölliset linja-autovuorot ovat muistoja vain, polttoainekin maksaa hunajata.
Hyvästi vain ennen niin elinvoimainen suomalainen maaseutu palveluineen! Kuntien tuhoaminen ei ainakaan suosi pientä yritystoimintaa, mitä pitäisi koko maassa vahvasti elvyttää. Pieni yritystoiminta voisi osaltaan olla Suomen kasvun moottorina, vaan taas siltä viedään kasvupohjaa alta.
Suuria ja kerralla paljon työllistäviä yrityksiä tai niiden laajennuksia ei Suomeen usein saada. Entisistäkin työllistäjistä on täysi työ pitää kiinni, etteivät ne kaikki urkenisi sinne, mistä aurinko nousee. Tänne tulijoita taitaa olla eniten sieltä suunnasta, missä pippuri kasvaa?
Odotellaan nyt tässä, millaisia terveisiä kokoomuksen kuntakantrin soittajat saavat kierrokseltaan vastaansa. Tänäänhän se pikainen kuntien kuuleminen alkaa, sieltäkin Joensuusta. Vakuuttavaltakin kuulostavaa poliittista munkkilatinaa lienee luvassa.
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti