9.2.2012

Syrjäytyminen on sikakallista

Lukaisin tänään Oikotiedon listan kautta sisäministeri Päivi Räsäsen blogin, jossa hän kiitteli uuden presidentimme huolenpitoa syrjäytyneistä nuorista. Ministeri mainitsi, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle hurjasti, semmoiset 1,2 miljoonaa euroa.


Toissa vuonna (2010) syrjäytyneitä 15 - 29 -vuotiaita nuoria laskettiin olevan yli 50.000. Syrjäytyneiksi luetuista reilu kolmannes oli  työnhakijoina.  

Ikäsyrjintää on sekin, etteivät nuoret pääse töihin tai työntekoa harjoittelemaan!


***

Ovatko koulupudokkaat ja työnhakijat syrjäytyneitä? Ei minusta. En haluaisi moittia ripari-ikäistä teiniä tai vähän vanhempaakaan nuorta syrjäytyneeksi, vaikka hän ei olisi peruskoulussa viihtynytkään. Muitakin polkuja pitäisi olla. Kaikki suorittavat työt eivät vaadi ihmeitä, lyhyt työhönopastus riittäisi, mutta työnantajan tai palkanmaksajan nekin työt  vaatisivat.


Mutta tilanne on kyllä huolestuttava. Jos yksi nuori maksaa Suomelle 1,2 miljoonaa euroa kalliisti velkana ulkomailta otettua rahaa, tuhat nuorta maksaa jo 1,2 miljardia euroa. Yksi viidennes eli 10.000 yksilöä syrjäytyneistä nuorista kustantaisi 12 miljardia euroa. Koko 50.000 nuoren joukko tulisi maksamaan koko aikana peräti 60 miljardia euroa! Reilusti enemmän kuin yhden vuoden valtion budjetti.


Intrigööri ei tiedä, miten ja missä on päädytty siihen, että yksi nuori maksaisi valdelle 1,2 miljoonaa euroa. Luultavasti  jossain viisaiden kerhon kokoushuoneissa on laskettu, että nuori luuseri maksaa tonnin kuussa, siis ennen kuin hänestä tulee jonkinlainen vanhempi luuseri? 

Entä sitten, kun Suomeen otetaan vängällä ulkomailta kaikkiaan tolkuton määrä uusia valmiiksi syrjäytyneitä ihmisiä elätettäviksi? Osa tulijoista ei koskaan sopeudu meikäläisen yhteiskunnan osallistujiksi, systeemin pyörittäjiksi. Humanitaarinen tai sosiaalinen maahanmuutto ei tule ainakaan halvemmaksi kuin kotimaisten syrkisten auttaminen.


***

Tonnin verran kuussa ja kertaa sata elinvuotta... No, oikeinhan se meni, siitä kertyy 1,2 miljoonaa. Kyllähän useimmat syrjäytyneetkin nykynuoret elävät satavuotiaiksi tai melkein. Kiusallakin. Vaikka laskelma 1,2 miljoonan euron kustannuksista per nuori ei kaiketi ole todellinen, johonkin sen täytyy perustua, ei kai sitä ole hatusta otettu? Perusteita ei julkisesti kerrota, mutta käytetään nyt tätä annettua summaa.


Katsotaan ongelmaa vielä vuositasolla. Yksi nuori reppana maksaisi siis pyöreesti tonnin kuussa ja vuodessa 12 000 euroa. Kun nuoria on vaikka se 50.000 yksilöä, yhdessä vuodessa laskua kertyisi semmoiset 600 000 000 euroa eli suomeksi tai populistin kielellä sanottuna 600 miltsiä. 

Miten sattuikaan: Summa on suunnilleen sama, minkä Yleisradion pyöritys vuodessa kustantaa, onko se tulevan yleveron kertymä jotain 500 miltsiä vuodessa. Ensi vuonna se summa jo kasvaa, koska säästöthän eivät mitenkään kosketa poliitikkojen ikiomaa mediataloa tai -palatsia.



Intrigöörin mielestä olisi suomalaiselle yhteiskunnalle paljon hyödyllisempää ratkaista 50.000 syrjäytyneen  nuorten ongelma kuin pyörittää nykymallista Yleisradiota kai 3 000 (?) henkilön voimin. Annetaan siis nuorten hoitaa koko Ylen toiminta, silloin he eivät ole enää ollenkaan syrjäytyneitä ja koko joukolle varmaan riittäisi mielekästä tekemistä vaikka monessa vuorossa. 


Ties mitä tuo vielä poikisi? Työ nääs inspiroi ja opettaa. Mutta ei sitten sitä musaa ihan joka kanavalta, kuten nyky-ylessä urheilua. Kiitos! Suomi kestää hyvin noin 3 000 tilapäisesti työtöntä yleläistä, mutta emme kestä pitkän päälle 50 000 syrjäytynyttä nuorta. Tosi on! Suurin osa yleläisistä, ainakin pomoporras, löytäisi työtä harrasteensa politiikan, kuten punavihertelyn ja ötökkälaskennan parista. Tekninen väki voisi ehkä jäädä työn ohjaajiksi vaikka sovitellun päivärahan turvin. 


Päivän poimintoja


Ryhdikäs neljän tähden kenraalimme Puheloinen mainitsi jossain tänään, että ei ole mitenkään perusteltavissa, että vuonna 2015 meillä olisi kolmetuhatta tyhjää varusmiesten koulutuspaikkaa, ellei järkeistyksiä tehtäisi. Puheloinen kysyikin, jotta "eikös se ole veronmaksajien rahojen väärinkäyttöä, jos maksamme tyhjästä kapasiteetista emmekä keskitä toimintoja?"

Intrigööristä kenraalin huoli on turha, sillä jo ensi vuonna meillä on paljon enemmänkin tyhjiä varusmiesten koulutuspaikkoja eri puolilla maata. Valtio kai niidenkin kasarmien lämmityksen maksaa, ellei niitä räjäytetä pioneerien harjoitustyönä?



* * 
Vasemmistoliiton entinen kuntaministeri Korhonen asettui kokoomuslaisen hallituskumppanin kuntaministeri Virkkusen linjalle, sillä Korhosen mielestä hallintomme on kirkkoveneajalta.  Meillä on kuulema 20 miljoonan ihmisen hallinto viittä miljoonaa ihmistä varten. 

Asia jäi hieman epäselväksi, sillä Korhonen ei tiettävästi piirtänyt siitä, siis kirkkoveneestä, mallia paperille? 



* * 
Erään työväen oikeistopuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Vapaavuori  kertoi blogissaan ystävällisesti, että kaksi miljardia euroa on paljon rahaa. Suomi maksaa jo nyt kaksi miljardia euroa valtion velkojen korkoja. Summa saattaa olla vuonna 2015 jo kolme miljardia euroa vuodessa. Valtion velkojen koroilla saisi Vapaavuoren mielestä rakennettua vaikka 15 Guggenheim-museota joka vuosi.


Hieno juttu, mutta mistä saataisiin kävijät noihin museoihin? Entä mitä ne Suomen velkojat sanoisivat, jos me vain rakentaisimme uusia museoita jokaiseen suurkuntaan? Kreikassakin vain tuunataan kiltisti hyvinkin vanhoja museoita. 

Eikö museon pitäisi olla jonkin vanhan ja arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttämistä varten? Jokin hirmuliskoluikeron jätökseltä näyttävä yltiötaiteellinen ja hullun kallis uudisrakennus olisi siihen tarkoituksen aivan sopimaton.



* * *

Ei kommentteja: